Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n pääjohtaja Fatih Birol kuvasi Tukholmassa tammikuussa Euroopan olevan ”suuren ydinvoiman paluun” kynnyksellä. Ruotsissa käytyjen korkean tason tapaamisten yhteydessä hän puhui siirtymästä sähkön aikakauteen, jossa ydinvoima ja uusiutuva energia kulkevat rinnakkain osana ilmastotavoitteiden toteuttamista.
Birolin viesti oli poikkeuksellisen suorasanainen. Hänen mukaansa ydinvoima tekee globaalisti vahvan paluun, ja uutta kapasiteettia on rakenteilla yli 70 gigawatin verran yli 15 maassa – enemmän kuin kertaakaan viimeisen 30 vuoden aikana.
Ydinvoiman renessanssia selittää ennen kaikkea energiakriisin jättämä jälki.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja kaasutoimitusten tyrehtyminen paljastivat, kuinka kallista oli rakentaa energiajärjestelmä, joka nojasi sekä fossiiliseen tuontipolttoaineeseen että päästöttömän perusvoiman alasajoon.
IEA:n arvion mukaan ilman politiikkamuutosta ydinvoiman osuus Euroopan sähköntuotannosta olisi painumassa alle 15 prosenttiin seuraavan vuosikymmenen aikana – 1990-luvun lopulla osuus oli noin 30 prosenttia. Nyt suunta kääntyy, ja moni EU-maa valmistelee jo miljardiluokan ydinvoimaohjelmia.
Ensimmäinen näkyvä signaali muutoksesta tulee Ruotsista, joka on noussut Euroopan uuden ydinvoima-aallon keulamaaksi.
Fukushiman varjo hälvenee
Fukushiman onnettomuus vuonna 2011 käynnisti Euroopassa ydinvoiman vastaisen vuosikymmenen. Saksa päätti nopeutetusta ydinvoimasta luopumisesta ja sulki viimeiset reaktorinsa keväällä 2023. Myös Belgia, Sveitsi ja Italia kääntyivät pois ydintekniikasta.
Vuosina 2011–2024 EU:ssa, Isossa-Britanniassa ja Sveitsissä poistettiin pysyvästi käytöstä yhteensä 37 ydinreaktoria. Euroopan parlamentin analyysien mukaan määrä kasvaa 52 reaktoriin vuoteen 2030 mennessä, jolloin suljettua kapasiteettia on yhteensä yli 43 000 megawattia.
Samaan aikaan uusia yksiköitä on valmistumassa vain muutama. Nykyennusteiden mukaan vuoteen 2030 mennessä Euroopassa otetaan käyttöön vain kuusi uutta reaktoria, joiden yhteenlaskettu kapasiteetti jää noin 7 300 megawattiin.
Käytännössä vanhaa ajettiin alas huomattavasti nopeammin kuin uutta rakennettiin. Tilannetta kärjisti se, että vuonna 2024 jo yli puolet Euroopan käytössä olevista reaktoreista oli ylittänyt 40 vuoden iän, mikä pakottaa joko mittaviin eliniän jatkohankkeisiin tai uusinvestointeihin.
Taustalla on kuitenkin käänne myös politiikassa. Useat maat ovat hiljattain joko peruneet ydinvoimasta luopumista koskevia päätöksiä tai päivittäneet strategioitaan tukemaan uutta kapasiteettia, tyypillisesti energiaturvallisuuden ja ilmastotavoitteiden nimissä.
Ruotsi avaa uuden ydinvoima-aallon
Ruotsi on ensimmäinen suuri EU-maa, joka on asettanut selkeän ydinvoiman kasvutavoitteen. Maan hallitus on linjannut, että maahan voidaan rakentaa vuoteen 2045 mennessä jopa kymmenen uutta reaktoria, ja ensimmäinen aalto käynnistyy 2020-luvun lopulla.
Meneillään olevassa vaiheessa Ruotsi suunnittelee noin 2,5 gigawatin uutta ydinvoimakapasiteettia. Hallitus on esittänyt eduskunnalle valtuutusta jopa 220 miljardin Ruotsin kruunun eli noin 20 miljardin euron valtiontakauksille ja -lainoille, joilla uusien reaktorien rahoitusta tuetaan.
Valtion omistama Vattenfall omistaa ja operoi jo nyt kuutta reaktoria kolmella laitospaikalla, ja ydinvoiman osuus Ruotsin sähköntuotannosta on noin 30 prosenttia. Yhtiön katse on kuitenkin jo seuraavassa sukupolvessa: se valmistelee pieniä modulaarisia reaktoreita (SMR) Ringhalsin alueelle ja suunnittelee noin 1 500 megawatin lisäkapasiteettia 2030-luvulle.
Vuonna 2025 Vattenfall lyhensi listaa mahdollisista SMR-toimittajista kahteen nimeen. Vaihtoehtoina ovat brittiläinen Rolls-Royce SMR sekä yhdysvaltalais-japanilainen GE Hitachi Nuclear Energyn BWRX-300. Tavoitteena on saada ensimmäinen yksikkö kaupalliseen käyttöön vuoden 2035 paikkeilla.
Ruotsalaiset teollisuusjätit ovat liittyneet projektiin omistajiksi. Industrikraft-konsortio, jonka takana on muun muassa SSAB, LKAB ja Boliden, sijoittaa 400 miljoonaa kruunua Ringhalsin SMR-hankkeeseen ja omistaa noin viidenneksen projektista.
Ruotsin liike toimii signaalina myös muille pohjoismaille, joilla on jo valmista osaamista ydinvoiman käytöstä.
Ranska rakentaa uutta EPR2-sukupolvea
Ranska on Euroopan perinteinen ydinvoimajätti, joka tuottaa edelleen yli 60 prosenttia sähköstään ydinvoimalla. Samalla maalla on edessään mittava uudistustarve, kun 1980-luvulla rakennettu reaktorikanta ikääntyy.
Presidentti Emmanuel Macron julkisti vuonna 2022 suunnitelman uuden EPR2-reaktorisukupolven rakentamisesta. Marraskuussa 2025 Ranskan hallinto tarkensi ohjelmaa: maahan rakennetaan kuusi EPR2-reaktoria, ja valtion tuella rahoitettava ohjelma saa arviolta 73 miljardin euron hintalapun vuoden 2020 hinnoissa.
Reaktorit sijoitetaan Penlyn, Gravelinesin ja Bugeyn laitoksille, ja ensimmäisen yksikön on määrä valmistua 2030-luvun lopussa. Hallitus aikoo tukea ohjelmaa valtion lainoilla ja mahdollisilla sopimuksilla, joissa sähkön myyntihinnalle asetetaan pitkän aikavälin katto.
Ranskan ydinvoimaklusterin ytimessä ovat valtion enemmistöomistama EDF sekä sen tytäryhtiö Framatome. Framatome vastaa reaktoreiden ydinlaitteista ja polttoaineista ja kuuluu myös Britannian Hinkley Point C -hankkeen keskeisiin teknologitoimittajiin.
Merkittävä askel Ranskassa oli myös Flamanville-3:n, maan ensimmäisen EPR-reaktorin, pääseminen täyteen tehoon joulukuussa 2025. Yksikkö aloittaa kaupallisen tuotannon vuoden 2026 alussa, ja sen onnistuminen toimii tärkeänä referenssinä sekä EPR- että EPR2-projekteille.
Keski-Euroopan hiilimaat kääntyvät ydinvoimaan
Keski-Euroopassa ydinvoima kytkeytyy suoraan hiilestä irtautumiseen. Puola ja Tšekki suunnittelevat kymmenien miljardien eurojen investointeja korvatakseen hiilivoimaa ydinenergialla.
Puola valitsi vuonna 2022 Westinghouse Electricin AP1000-reaktoriteknologian maan ensimmäistä kaupallista ydinvoimalaa varten. Kolme reaktoria rakennetaan Lubiatowo–Kopalinon alueelle Itämeren rannikolla, ja rakennusurakoitsijana toimii yhdysvaltalainen Bechtel. Alkuperäinen aikataulu on venynyt, ja ensimmäisen reaktorin valmistuminen siirtyi 2030-luvun puoliväliin.
Samaan aikaan puolalaiset Orlen ja Synthos Green Energy ovat edenneet kohti Euroopan ensimmäistä SMR-laitosta Włocławekissa käyttäen GE Hitachin BWRX-300-reaktoria. Yhdysvallat on luvannut hankkeelle useiden miljardien dollarien rahoituspaketin, mikä korostaa ydinvoiman geopoliittista ulottuvuutta.
Tšekki valitsi heinäkuussa 2024 eteläkorealaisen Korea Hydro & Nuclear Powerin (KHNP) rakentamaan kaksi APR1000-reaktoria Dukovanyn laitokselle. Hankkeen arvoksi arvioidaan noin 16,4 miljardia euroa, ja käyttöönotto ajoittuu 2030-luvun loppupuolelle. Sopimukseen sisältyy optio kahdesta lisäreaktorista Temelínin laitokselle.
Tšekki tavoittelee, että ydinvoiman osuus maan sähköntuotannosta nousee nykyisestä noin 40 prosentista 50–60 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä. Kumppaneina KHNP:llä ovat Doosan Enerbility ja Daewoo E&C, jotka vahvistavat Etelä-Korean asemaa eurooppalaisilla ydinmarkkinoilla.
Britannia ja Alankomaat vahvistavat pitkän aikavälin ydinsähköä
Isossa-Britanniassa ydinvoima on keskeinen osa maan nettonollastrategiaa. Somersetissa rakennettava Hinkley Point C koostuu kahdesta EPR-reaktorista, joiden yhteenlaskettu kapasiteetti on 3 200 megawattia. Hanketta vetää EDF, ja uusin arvio sijoittaa ensimmäisen yksikön valmistumisen vuoteen 2029 ja toisen vuoteen 2031.
Suffolkissa suunniteltu Sizewell C on lähes identtinen hanke, jossa on myös kaksi EPR-reaktoria ja 3 200 megawatin kapasiteetti. Britannian hallitus teki kesällä 2025 lopullisen investointipäätöksen ja sitoutui 14,2 miljardin punnan pääomasijoitukseen projektiin, jonka kokonaiskustannuksiksi arvioidaan noin 38 miljardia puntaa.
Britannia rakentaa samalla myös uutta teollista perustaa pienille modulaarisille reaktoreille. Kesäkuussa 2025 maa valitsi Rolls-Royce SMR:n johtamaan kansallista SMR-ohjelmaa, jota tukee yli 2,5 miljardin punnan julkinen rahoitus. Tavoitteena on saada ensimmäiset SMR-yksiköt verkkoon 2030-luvun puolivälissä.
Alankomaissa hallitus on linjannut, että Borsselen nykyinen 482 megawatin reaktori jatkaa käyttöä vuoden 2033 jälkeen, ja samaan paikkaan suunnitellaan kahta uutta suurta reaktoria. Kokonaisohjelman arvoksi arvioidaan noin 14 miljardia euroa, ja tavoitteena on, että uudet reaktorit ovat toiminnassa 2030-luvun puolivälissä.
Toimittajakilpailussa ovat jäljellä Westinghouse ja EDF, kun eteläkorealainen KHNP vetäytyi kesällä 2024. Alankomaat selvittää samalla myös SMR-ratkaisuja ja on varannut 20 miljoonaa euroa pienreaktorien kehittämiseen.
Suomi jatkaa, mutta ei vielä laajenna
Suomessa ydinvoiman rooli on jo nyt poikkeuksellisen suuri. Maa operoi viittä reaktoria: kolmea Olkiluodossa ja kahta Loviisassa, ja ydinvoiman osuus sähköntuotannosta on noin kolmannes.
Olkiluoto-3, 1 600 megawatin EPR-reaktori, aloitti kaupallisen tuotannon toukokuussa 2023 vuosien viivästysten jälkeen. Laitos nosti merkittävästi Suomen omavaraisuutta ja painoi sähköhintoja etenkin Pohjoismaiden sisämarkkinassa.
Teollisuuden Voima (TVO) on käynnistänyt investointiohjelman Olkiluodon 1- ja 2-yksiköiden eliniän pidentämiseksi, ja tammikuussa 2025 yhtiö allekirjoitti 75 miljoonan euron lainasopimuksen laitosten modernisointeja varten. Tavoitteena on pitää yksiköt käytössä 2040-luvulle.
Fortumin Loviisan reaktoreille myönnettiin vuonna 2023 jatkoluvat vuoteen 2050 asti, mutta yhtiö on todennut, että uuden ydinvoiman rakentaminen ei nykyisillä pohjoismaisilla sähkönhinnoilla ole taloudellisesti perusteltua. Se keskittyy toistaiseksi olemassa olevan kapasiteetin hyödyntämiseen ja uusiutuvan energian kasvuun.
Suomalainen Fennovoiman Hanhikivi-hanke kaatui vuonna 2022, kun yhteistyö venäläisen Rosatomin kanssa päättyi Ukrainan sodan seurauksena. Tapauksen seurauksena Suomi linjasi, että tulevat ydinvoimainvestoinnit nojautuvat länsimaiseen teknologiaan ja laajempaan toimittajapohjaan.
Kriittiset mineraalit ja energiaturvallisuus
Ydinvoiman paluu ei ole pelkästään tekninen ja poliittinen, vaan myös raaka-aineisiin liittyvä kysymys. Birol on useaan otteeseen varoittanut, että kriittisten mineraalien toimitusketjut eivät saa muodostua uudeksi haavoittuvuudeksi, joka korvaisi venäläisen kaasun riskit uudella riippuvuudella.
Uraanissa markkina on jo pitkään ollut keskittynyt. Kazakstanin valtionyhtiö Kazatomprom on ollut maailman suurin uraanintuottaja vuodesta 2009, ja se vastaa merkittävästä osasta Euroopan reaktoreihin toimitettavasta polttoaineesta. Yhtiö toimii useissa yhteisyrityksissä länsiyhtiöiden, kuten Camecon ja Oranon, kanssa.
IEA:n mukaan globaalit ydinvoimainvestoinnit ovat tällä hetkellä noin 70 miljardia dollaria vuodessa, mutta kapasiteetin kolminkertaistaminen vuoteen 2050 mennessä vaatisi investointien nousua noin 210 miljardiin dollariin 2030-luvun puoliväliin mennessä.
Yksin lisätavoitteiden saavuttaminen edellyttäisi vielä noin 900 miljardin dollarin lisäinvestointeja vuosisadan puoliväliin mennessä.
Euroopan parlamentin arvioiden mukaan nykyisen ydinvoimakapasiteetin ylläpitäminen ja uusiminen EU-alueella vaatii yli 240 miljardin euron investoinnit vuoteen 2050 mennessä. Tämä luo merkittävän kysynnän sekä reaktoritoimittajille, polttoaineketjun yhtiöille että laitevalmistajille.
Mitkä yhtiöt voivat hyötyä ydinvoimabuumista?
Ydinvoiman paluu avaa useita kerroksia sijoitusmahdollisuuksia. Hyötyjät ovat eri ketjun kohdissa – reaktoreiden suunnittelijoista uraanin tuottajiin ja laitevalmistajiin.
Ensimmäinen ryhmä ovat reaktoriteknologian ja suurten laitosten toimittajat.
EDF on Euroopan keskeinen ydinvoimatoimija, jonka kautta Ranskan EPR2-ohjelma, Britannian Hinkley Point C ja Sizewell C sekä mahdolliset uudet projektit muualla Euroopassa kanavoituvat. Yhtiön tytäryhtiö Framatome on suoraan sidoksissa uuden sukupolven reaktorien ja polttoainejärjestelmien kysyntään.
Westinghouse Electric nousee todennäköisesti tärkeäksi voittajaksi Keski- ja Itä-Euroopassa. Puolan ohjelma perustuu sen AP1000-teknologiaan, ja yhtiö on mukana myös Bulgarian ja Alankomaiden kilpailuissa. Vuonna 2023 Cameco ja Brookfield Renewable Partners saivat päätökseen Westinghousen 7,9 miljardin dollarin yritysoston, mikä liittää reaktoriliiketoiminnan tiiviisti uraanintuotantoon ja uusiutuvan energian infrastruktuuriin.
Eteläkorealainen Korea Hydro & Nuclear Power (KHNP) vahvistaa asemaansa Dukovanyn ja mahdollisesti Temelínin hankkeiden kautta, ja konsortio Doosan Enerbilityn ja Daewoon kanssa rakentaa myös laajempaa jalansijaa eurooppalaisissa projekteissa.
Toinen selkeä voittajaryhmä ovat pienreaktoritoimijat. Rolls-Royce SMR hyötyy sekä Britannian valtion SMR-ohjelmasta että Ruotsin Ringhals-hankkeen etenemisestä. GE Vernovan BWRX-300-reaktori puolestaan on jo valittu sekä Puolan Włocławekin SMR-hankkeeseen että Vattenfallin shortlistille Ruotsissa.
NuScale Power on viivästyksistä huolimatta edelleen ainoa SMR-yhtiö, jonka suunnittelu on saanut Yhdysvaltain ydinviranomaisen hyväksynnän. Sen suurin omistaja ja projektikumppani Fluor saa näkyvyyttä sekä ydinteknologiassa että EPC-palveluissa.
Polttoaineketjussa kärkihyötyjiä ovat Cameco, Kazatomprom ja Orano. Cameco on yhdistänyt vahvan uraanituotannon omistukseen Westinghousessa, mikä luo vertikaalisen ketjun kaivoksesta reaktorille. Orano puolestaan hallitsee merkittäviä uraanikaivoksia Kazakstanissa ja Kanadassa ja tarjoaa rikastus- ja polttoainepalveluja eurooppalaisille asiakkaille.
Rikastuspuolella Urenco säilyttää keskeisen roolinsa, sillä eurooppalaiset yhtiöt pyrkivät vähentämään riippuvuuttaan venäläisestä rikastuskapasiteetista. Tämä voi vahvistaa yhtiön hinnoitteluvoimaa pitkissä toimitussopimuksissa.
Laitetoimittajien joukossa Siemens Energy ja Doosan Enerbility erottuvat. Siemens Energyn ydinvoimaloille toimittamat höyryturbiinit, generaattorit ja automaatiojärjestelmät ovat kriittinen osa lähes jokaista uutta projektia, ja yhtiö on mukana esimerkiksi Rolls-Royce SMR:n teknologiapartnerina. Doosan Enerbility investoi uuteen SMR-komponenttitehtaaseen Changwonissa, jonka kapasiteetti on 20 reaktorisarjaa vuodessa vuoteen 2028 mennessä.
Myös sähköyhtiöt itse voivat hyötyä, jos ne onnistuvat pitämään investoinnit kurissa. Pohjoismaissa Vattenfall, TVO ja Fortum parantavat pitkän aikavälin tuotantoprofiiliaan, kun eliniän pidentämiset ja mahdolliset uudet hankkeet vähentävät altistusta volatiliteetille sähkömarkkinoilla. Keski-Euroopassa ČEZ saa hiilestä irtautumisen rinnalle päästötöntä perusvoimaa, joka tukee yhtiön asemaa Tšekin markkinajohtajana.
Yhdysvalloissa toimiva Constellation Energy ei suoraan hyödy Euroopan investointipäätöksistä, mutta sen vahva ydinportfoliosta koostuva tuotantorakenne ja datakeskus- sekä teknologiajättien kanssa solmitut pitkäaikaiset sähkösopimukset osoittavat, millaista hinnoitteluvoimaa puhtaan perusvoiman tuottaja voi saavuttaa myös Euroopassa.
Riskit: aikataulut, kustannukset ja politiikka
Ydinvoimaan sijoittamisessa historiallisesti suurin kompastuskivi Euroopassa ovat olleet aikataulu- ja kustannusylitykset. IEA:n mukaan länsimaissa ydinvoimaprojektit ovat keskimäärin kahdeksan vuotta myöhässä alkuperäisestä aikataulusta ja 2–2,5 kertaa kalliimpia kuin oli suunniteltu.
Hinkley Point C:n ja Olkiluoto-3:n tarinat muistuttavat, että teknisesti monimutkainen, poliittisesti näkyvä ja regulaatioltaan tiukka investointiluokka reagoi herkästi sekä korkojen nousuun että hankesuunnittelun virheisiin. Sijoittajan kannalta ratkaisevaa on, ketkä pystyvät kääntämään oppirahat tehokkaammaksi projektinhallinnaksi.
Toinen keskeinen riski liittyy politiikkaan.
Ydinvoimaan liittyvät päätökset tehdään usein yli vaalikausien ulottuvilla aikajänteillä, mutta hallitukset voivat vaihtua useaan kertaan projektin elinkaaren aikana. Saksassa nähtiin, kuinka aiempi ydinvoimalinja kääntyi nopeasti, kun poliittinen ilmapiiri muuttui.
Kolmas epävarmuus liittyy kysyntään. Jos Eurooppa onnistuisi odotettua nopeammin rakentamaan sähköjärjestelmän, jossa joustavat kulutusratkaisut, varastointi ja laajamittainen tuuli- ja aurinkokapasiteetti toimivat saumattomasti, painetta ydinvoiman nopeaan kasvuun voisi lieventyä.
Toisaalta datakeskusten, vetytalouden ja teollisuuden sähköistymisen myötä perusvoiman tarve voi kasvaa enemmän kuin nykyarvioissa oletetaan.
Sijoittajalle ydinvoima on ennen kaikkea pitkä peli. Ne yhtiöt, joilla on jo nyt vahva tilauskanta, poliittinen hyväksyntä ja todistettu kyky toteuttaa projekteja, ovat paremmassa asemassa kuin puhtaat ”tarinalaput”.
Samalla on muistettava, että vaikka ydinvoima tekee Euroopassa paluuta, se ei tapahdu yhdessä syklissä, vaan vähintään kahden–kolmen vuosikymmenen mittaisena rakennusohjelmana.
