Sijoitusideat

Salkunhoitajan viisi eurooppalaista suosikkiosaketta

Euroopan harmaista talousnäkymistä huolimatta eurooppalaisista pörsseistä löytyy tarkalla seulonnalla kiinnostavia osakkeita, väittää LähiTapiolan salkunhoitaja.

LähiTapiola Eurooppa -rahaston salkunhoitaja Tommi Äikäs sanoo, että osakemarkkinoita sekoittavat nyt Euroopan talouden rakenteelliset ongelmat.

Valtiot ovat joutuneet kattamaan julkisen talouden alijäämiä uudella velalla.

”Tilannetta ei paranna yhtään se, että Euroopan väestö ikääntyy ja maanosan kasvunäkymät ovat vaisut”, Äikäs toteaa.

Tästä huolimatta vanhalta mantereelta löytyy houkuttelevia sijoituskohteita.

”Yritykset pystyvät sopeutumaan talouden muutoksiin julkista taloutta paremmin. Ne voivat saneerata toimintaansa, muuttaa tuotevalikoimaansa tai siirtää liiketoimintansa painopistettä eri maihin”, Äikäs arvioi.

Epävarmassa tilanteessa kova seulonta on kuitenkin paikallaan. Tässä tilanteessa sijoittajat suosivat vakaita osinkoja maksavia sekä defensiivisillä toimialoilla toimivia yhtiöitä.

”Tällaisia yhtiöitä löytyy esimerkiksi sähkön tuotannosta ja jakelusta vastaavista yhtiöistä, teleoperaattoreista ja terveyspalveluista. Esimerkiksi sähkö- ja kaasuyhtiö National Grid, telealan konserni Telenor tai lääkeyhtiö Sanofi ovat pärjänneet turbulentissa sijoitusmarkkinassa hyvin”, Äikäs arvioi.

Salkunhoitaja löytää Euroopan osakemarkkinoilta viisi mielenkiintoista osaketta.

Fresenius Medical Care

Yhtiöllä on munuaissairauksien dialyysihoitoon erinomaiset tuotteet ja laaja palveluverkko. Ikääntymisen elintasosairauksien myötä munuaissairaudet kasvavat globaalisti.

Lloyds Banking Group

Yhtiöllä on vahva asema Britannian kannattavassa ja riskeiltään maltillisessa vähittäispankkimarkkinassa. Kulusäästöjen kautta yhtiöllä on mahdollisuus korkeampaan osinkoon.

AXA

AXA on hyvää osinkoa maksava globaali vakuutusyhtiö, jolla mahdollisuus tehostaa toimintoja ja kasvaa. Arvostus maltillinen.

SGS

Äikäksen mukaan yhtiö on johtava globaali testaus- ja sertifiointiyritys, jonka markkina-asema on vahva, katteet hyviä ja alalle tulon esteet suuret. Yhtiöllä on vahva tase ja osakekurssi on laskenut houkuttelevalle tasolle liikevaihdon laskun myötä.

Reed Elsevier

Internet-pohjaisia oppimateriaaleja kehittävä yhtiö. Investointiensa ansiosta yhtiö on lisännyt markkinaosuuttaan useilla toimialueillaan ja on yltänyt hyvään orgaaniseen kasvuun viime vuosina.

Korjaus: Artikkelista puuttui Reed Elsevier. Lisätty artikkeliin 28.10.

2 kommenttia

2 kommenttia

  1. Avatar

    Rudolf Koponen

    28.10.2014 at 08:56

    Yy kaa koo nee… Mikäs se viides on?

  2. Avatar

    Salkunrakentaja

    28.10.2014 at 09:21

    Reed Elsevier puuttui listalta. Kiitos huomiosta.

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös