Makrotalous

Voisiko keskuspankki rahoittaa kansalaisia helikopterirahalla?

Ajatus kansalaisille välitettävästä rahoituksesta keskuspankin kautta ei ole täysin epärealistinen tulevaisuudenkuva.

SalkunRakentajan eilen julkaistu uutinen EKP:n kotitalouksiin kohdistuvasta elvytyspäätöksestä oli tietenkin aprillipila. Tulevaisuudessa tämä niin sanottu helikopteriraha saattaa kuitenkin olla yksi EKP:n elvytyskanava, mikäli talouskasvua ja inflaatiota ei saada muutoin vauhditettua.

Helikopteriraha on kuuluisan amerikkalaisen taloustieteilijän, Milton Friedmanin idea. Se tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että keskuspankin rahoituksella valtio antaa rahaa kansalaisten käyttöön esimerkiksi laajan veronalennuksen kautta. Friedman on taloustieteen monetaristisen koulukunnan oppi-isä, ja monetarismin mukaan rahanjaon pitäisi kiihdyttää inflaatiota vuodevarmasti.

Euroalueella helikopterirahoitus on ristiriidassa EU:n perussopimuksen kanssa, koska keskuspankki ei saa suoraan rahoittaa valtiota, muistuttaa Nordea aamukatsauksessaan. Keskustelu helikopterirahoituksesta on siksi pysynyt pitkään taka-alalla.

”Viime viikkoina merkillepantavaa on kuitenkin ollut, että kaksi EKP:n johtokunnan keulahahmoista, pääjohtaja Draghi ja pääekonomisti Praet, eivät kysyttäessä ole täysin tuominneet toimen käyttöä, vaan myöntäneet sen kiinnostavuuden”, Nordea toteaa.

Nordean mukaan euroalueella rahoitus voisi onnistua niin, että keskuspankit antaisivat rahasiirron suoraan kansalaisille ilman valtion roolia. Tämä periaatteessa ohittaisi perussopimuksen tuoman haasteen.

Helikopteriraha toisi mukanaan kuitenkin tukun käytännön haasteita. Yksi suurimmista lienee päätös siitä, kenelle ja kuinka paljon rahaa jaetaan.

”Saisiko lapsi yhtä paljon rahaa kuin aikuinen ja onko oleskelulupa riittävä kelpoisuusvaatimus? Miten raha jaettaisiin ulkomailla asuville kansalaisille, vai jaettaisiinko ollenkaan ja mihin raja vedettäisiin?”, Nordea kysyy.

Lisäksi pitäisi päättää, otetaanko rahanjaossa huomioon euromaiden erot ostovoimassa.

Nordean mukaan yksi avainkysymyksistä on myös, pyritäänkö kertaluonteiseen toimeen, joka kerralla saisi rahan liikkeelle ja inflaation kiihtymään. Vai olisiko rahanjaossa syytä edetä asteittain.

”Helppoa helikopterirahoituksen käyttö euroalueella ei siis missään nimessä olisi. Näin ollen on todennäköistä, että välineen käyttöä harkitaan vasta, jos todellinen pelko deflaatiokierteestä nostaa päätään”, pankki toteaa.

Kommentoi
Ylös
>