Yritysuutiset

Hyviä uutisia pienyrittäjille – eduskunta hyväksyi yrittäjävähennyksen

Eduskunta hyväksyi eilen hallituksen esityksen yrittäjävähennystä koskevaksi lainsäädännöksi. Yrittäjävähennys otetaan käyttöön vuoden 2017 alusta.

Yrittäjävähennys on viisi prosenttia toiminimien, avointen yhtiöiden ja kommandiittiyhtiöiden tulosta. Käytännössä se merkitsee noin kahden prosentin kevennystä yrittäjien verotukseen, toteaa Suomen Yrittäjät.

”Kevennys on tärkeä signaali yrittäjyyden kannustamiseen myös muissa yritysmuodoissa kuin osakeyhtiöissä”, Mikael Pentikäinen sanoo. Hänen mukaansa on erinomaista, että hallituksen esitys meni eduskunnassa läpi arvostelusta huolimatta.

Suomen Yrittäjien mukaan Suomessa on noin 176 000 elinkeinoharjoittajaa – toiminimiä, avoimia yhtiöitä ja kommandiittiyhtiöitä. Niistä noin 135 000:lla vuotuinen verotettava tuotto on alle 30 000 euroa. Suurituloisempia, yli 100 000 euron tuloilla toimivia yrityksiä on yrittäjä-vähennyksen piirissä noin 5000.

Suomen Yrittäjien mukaan toiminimet, avoimet yhtiöt ja kommandiittiyhtiöt ovat jääneet jälkeen kannustavasta verokehityksestä.

”Vuonna 2014 tuli voimaan yhteisöveroalennus, jossa yhteisövero laski 24,5 prosentista 20 prosenttiin. Yhteisövero koskee vain osakeyhtiöitä, kun taas viime hallituskaudella tehdyt pääomaveron kiristykset koskevat kaikkia yritysmuotoja. Muut yritysmuodot jäivät siis verotuksellisesti huonompaan asemaan. Noin puolet Suomen pienistä ja keskisuurista yrityksistä on muita kuin osakeyhtiöitä.”

1 kommentti

1 kommentti

  1. Jorma Erkkilä

    Jorma Erkkilä

    10.12.2016 at 09:00

    Yrittäjävähennys vaikuttaa kyllä ihan hyvältä ratkaisulta. Mutta: kaikki vähennykset vain monimutkaistavat verotusta. Oikeampi tie olisi kuitenkin laskea yhteisöveroa ja tuloverotusta.

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös