Nordea nosti hissiyhtiön painoa mallisalkussaan.
Nordea nosti hissiyhtiön painoa mallisalkussaan.
Koneen osake on laskenut elokuun huipustaan reilut 12 prosenttia, kun samaan aikaan konepajasektori on jatkanut nousussa.
Osakkeen arvostuspreemion pienennettyä huomattavasti suhteessa sektoriin, nostaa Nordea Koneen painon mallisalkussaan takaisin 10 prosenttiin.
Koneen osake on viimeiset 10 vuotta arvostettu korkeammalla kertoimella kuin pohjoismainen konepajasektori, Nordea toteaa markkinakommenteissaan. Tätä voidaan pitää perusteltuna yhtiön laatu ja tuloskasvun tahti huomioiden. Pankin mukaan osakkeen yliarvostus leveni kuitenkin kesän kurssinousun myötä mielestämme liian korkeaksi, mutta loppuvuoden kurssilaskunsa myöden arvostuspreemio suhteessa sektoriin on maltillistunut huomattavasti.
Koneen ensi vuosi näyttää kuitenkin yhä haastavalta.
”Kiinassa hintapaineet ovat kiihtyneet ja raaka-ainehintojen nousu nakertaa kannattavuutta. Kiinan hintapaineiden takia emme usko Koneen pystyvän vastaamaan hinnankorotuksilla raaka-ainehintojen nousuun täysimääräisesti”, Nordea arvioi.
Muualla maailmassa Koneen kasvu näyttää kuitenkin paremmalta. Nordean mukaan Kiinan uuslaitemyynnin osuus liiketoiminnasta on kuitenkin sen verran iso, että Koneen tulos saattaa jopa laskea hieman ensi vuonna. Koko konsernin tasolla laskeva vuositulos olisi tilanteena uusi, sillä Kone on tarjonnut viimeiset 10 vuotta keskimäärin yli 10 prosentin tuloskasvua.
Arvostuspreemion kavennuttua Nordea näkee kuitenkin Koneen osakkeessa potentiaalia.
”Koneen pääoman tuotto on yhä omilla lukemillaan suhteessa sektoriin, mikä oikeuttaa mielestämme arvostuspreemioon siitäkin huolimatta, että tuloskasvu tyrehtyisi ensi vuonna.”
Lisäksi Koneen kassa pullottaa rahaa, kun yhtiö ei ole löytänyt ostettavaa. Nordea näkeekin mahdollisena, että Kone päätyy ensi keväänä maksamaan lisäosinkoa. ”Odotamme perusosingon kasvavan 1,60 euroon, mikä tarkoittaa nykykurssilla vajaan 4 %:n osinkotuottoa, ja tähän päälle vielä mahdollinen lisävoitonjako.”
Hissiyhtiön osakekurssi on noussut hurjasti finanssikriisin pohjien jälkeen. Suurin osa Konetta seuraavista analyytikoista ei enää näe kurssissa nousuvaraa, sillä Thomson Reutersin tietokannan mukaan 26 analyytikosta vain kaksi suosittaa ostamaan ja kaksi lisäämään osaketta.