Stockmannin myynti laskee edelleen. Tappioputki on kuitenkin nyt taltutettu.
Stockmannin myynti laskee edelleen. Tappioputki on kuitenkin nyt taltutettu.
Stockmann kertoi viime viikolla 8,8 prosentin myynnin laskusta jatkuvilla tuote- ja liiketoiminta-alueilla verrattuna vuoteen 2015. Stockmann Retailin myynti jatkuvilla tuote- ja liiketoiminta-alueilla laski 9,3 prosenttia.
Suomessa myynti laski 11,2 prosenttia. Laskua oli eniten Oulun tavaratalossa, joka suljetaan tammikuussa 2017. Lindexin myynti laski 6,7 prosenttia vertailukelpoisin valuuttakurssein. Joulumyynti jäi tavoitteista myös Ruotsissa. Heikon Ruotsin kruunun takia euromääräinen myynti laski 8,5 prosenttia.
”Keskityimme vuonna 2016 Stockmannin kannattavuuden parantamiseen. Uudistimme tavaratalojemme tuote- ja brändivalikoimaa, teimme muutoksia erityisesti Helsingin keskustan tavaratalon tiloihin ja vähensimme hintavetoisia kampanjoita. Vaikka muutokset näkyvät tuotemyynnin pienentymisenä, samalla myyntikate on parantunut ja kumppaneiltamme saadut palvelu- ja vuokratuotot ovat kasvaneet. Muotiketju Lindexin myynti kasvoi hyvin erityisesti kevään aikana”, toimitusjohtaja Lauri Veijalainen kertoo.
Veijalainen uskoo, että Stockmann tulee tekemään hieman positiivisen liiketuloksen vuodelta 2016 kahden tappiollisen vuoden jälkeen.
Stockmannin joulukuun myyntiluvut olivat hienoinen pettymys markkinoille.
Erityisesti Lindexin yli prosentin myynnin lasku vertailukelpoisin valuutoin on huolestuttava, sillä osien summa -arvonmäärityksessä Lindexin osuus on merkittävä, toteaa Evli aamukatsauksessaan.
”Retailin myynnin lasku jatkui joulukuussa aiempaan tapaan. Tätä ei kuitenkaan voida pitää suurena yllätyksenä, sillä yhtiö keskittyy myyntikatteen parantamiseen, jolloin pienikatteisia alemyyntejä vähennetään”, Evli toteaa.
Positiivista on kuitenkin Evlin mukaan se, että yhtiön tappiokierre on nyt katkaistu ja yhtiö jatkaa strategiansa toteuttamista, johon olennaisena osana kuuluu tilojen vuokraaminen.