Stockmannin Lindex Groupiksi muuttanut kauppakonserni vetää perässään tavarataloliiketoiminnan kivirekeä. Ilman sitä Lindex voisi olla nykyistä markkina-arvoa selvästi arvokkaampi.
Stockmann-konsernin tulosraportti vahvistaa epäilyjä isommasta yritysjärjestelystä.
Kriisiyhtiönä kompuroinut Stockmann luo nahkaansa uudelleen. Yhtiö aikoo nojata entistä enemmän Lindexiin, jonka varassa yhtiön tulos on.
Stockmann on selvinnyt syvimmästä kriisistään, mutta tuloskasvun eväitä ei ole.
Stockmannin kahdesta divisioonasta vain Lindex tekee toistaiseksi positiivista tulosta.
Syvistä talousvaikeuksista kärsinyttä Stockmannia pitää pinnalla sen tytäryhtiö, muotiketju Lindex.
Stockmannin kova tulosparannus sai kriisiyhtiön osakkeen lentoon.
Tavarataloketju Stockmann käy selviytymistaistelua. Alkuvuosi ei vielä nosta yhtiötä pinnalle.
Stockmann on myymässä arvokasta lippulaivaansa ja samaan aikaan yhtiöön on laadittu huolellinen saneerausohjelma.
Handelsbanken antaa Stockmannin osakkeelle myyntisuosituksen.
Sijoituskirjailija laskee, että Stockmann Retailin arvo pörssissä on tällä hetkellä reippaasti negatiivinen.
Tavarataloketjun ongelmat jatkuivat viime vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä.
Stockmannin arvo on vain näennäisesti selvästi nykyistä kurssinoteerausta korkeampi.
Kauppaketju Stockmannin ydinongelmat löytyvät yrityksen sisältä, uskoo Seligsonin salkunhoitaja.
Tavarataloketju vetää perässään kivirekeä.
Analyysitalo Inderes laski Stockmannin osakkeen suositusta ja tavoitehintaa.
Stockmann julkaisi aamulla odotuksia paremman neljännen kvartaalin tuloksen.
Stockmannin myynti laskee edelleen. Tappioputki on kuitenkin nyt taltutettu.
Kauppaketjun syyskuun myyntiluvut olivat rumat. Analyysitalo Inderes suosittaa myymään yhtiön osakkeet.
Kommentit