Arvo-osakkeet

Stockmann rimpuilee Lindexin varassa – ajautunut ”häviäjien puolelle” vähittäiskaupan murroksessa

Tavarataloketju Stockmann käy selviytymistaistelua. Alkuvuosi ei vielä nosta yhtiötä pinnalle.

Stockmannin liikevaihto tammi-maaliskuussa laski edelleen ja oli 155,7 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten oli 168 miljoonaa euroa, Liikevaihto siis laski 7,1 prosenttia vertailukelpoisilla valuuttakursseilla.

Oikaistu liiketulos oli tappiollinen -21,1 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten tappio oli hiukan syvempi, -26,7 miljoonaa euroa.

Toimitusjohtaja Jari Latvanen kertoo, että liikevaihdon lasku vertailukaudesta johtui nopeasti muuttuvasta toimintaympäristöstä ja koronarajoituksista. Kustannusten sopeuttamistoimet ja verkkokaupan vahva kasvu tasoittivat kuitenkin haasteellisen tilanteen vaikutusta.

Latvasen mukaan digitaalinen kasvu on ollut erittäin vahvaa molempien liiketoimintayksiköiden omissa kanavissa, Lindexillä lisäksi yhteistyökumppanien alustoilla. Lindexin parempi suhteellinen myyntikate johtui suosiollisesta valuuttavaikutuksesta, tehokkaasta varastonhallinnasta ja aiempaa paremmista lähtökatteista.

Stockmann-yksikön verkkomyynti parani merkittävästi. Ensimmäisen neljänneksen pääkampanja, maaliskuussa järjestetyt Hullut Päivät, oli Latvasen mukaan menestys ja onnistui hieman viime vuotta paremmin.

Stockmannin saneerausohjelma hyväksyttiin 9.2.2021, ja sen toteutus etenee Latvasen mukaan järjestelmällisesti. Vuokrasopimusten uudelleenneuvottelujen tuloksena yhtiön vuokrasopimusvelat vähenivät merkittävästi ja kassatilanne on hyvä.

Koronapandemian pitkittyminen aiheuttaa epävarmuutta Stockmannin liiketoimintaympäristössä. Koska markkinanäkymä on epäselvä, Stockmann julkaisee uuden tulosennusteen, kun näkyvyys markkinoilla paranee.

Yhtiö odottaa maailmantalouden epävarmuuden jatkuvan koko vuoden 2021 ajan, ja koronavirustilanteella on edelleen merkittävä vaikutus maailmantalouteen, kunnes tilanne saadaan paremmin hallintaan. Vähittäiskauppamarkkinoiden Stockmann odottaa jatkuvan haastavina kuluttajakäyttäytymisen ja luottamuksen muutoksen takia, joihin myös koronatilanne vaikuttaa.

Stockmann-yksikkö jatkaa saneerausohjelman toteuttamista vuonna 2021, ja Lindex parantaa edelleen tehokkuuttaan ja tutkii uusia kasvumahdollisuuksia.

Handelsbankenin analyytikko Mika Karppinen arvioi, että Stockmann on ajautunut häviäjien puolelle vähittäiskaupan murroksen keskellä. Koronapandemian aika ole muuttanut tilannetta.

”Volyymit ovat pudonneet ja yhtiö on joutunut tekemään rakennejärjestelyjä. Lindex pärjää hyvin olosuhteisiin nähden, mutta samaan aikaan tavaratalojen näkymät ovat hyvin epävarmat”, Karppinen toteaa Handelsbankenin aamukatsauksessa.

Analyytikon mukaan Stockmannin näkymät tulevista volyymeista ja seuraavista rakenteellisista järjestelyistä ovat vielä hämärän peitossa.

Yhtiön ensimmäisen vuosineljänneksen raportti vastasi edellisiä raportteja eli Lindex yllätti myönteisesti, mutta tavaratalot pettivät selvästi heikentyneen myynnin vuoksi, Karppinen toteaa.

”Lindexin volyymit pysyivät hyvinä verkkokaupan kasvun ansiosta. Hyvä bruttomarginaali mahdollisti vahvan tuottojen elpymisen suhteessa vuoden takaiseen”, Karppinen toteaa.

Handelsbanken nosti Stockmannin tavoitehinnan 1,0 eurosta 1,2 euroon, mutta pitää edelleen osakkeen myyntisuosituksen.

Stockmann jätti hakemuksen yrityssaneerausmenettelyyn huhtikuussa 2020, jolloin koronavirusepidemia oli lyönyt yhtiön kanveesiin. Pandemia on aiheuttanut merkittävän muutoksen Stockmann-konsernin liiketoimintaympäristöön ja alensi asiakasmääriä äkillisesti.

Yhtiön ongelmat ovat kuitenkin alkaneet jo ennen koronaa.

Stockmannin yrityssaneerausmenettelyn selvittäjä, asianajaja Jyrki Tähtinen kertoi yrityssaneeraukseen sisältyvässä selvityksessään, että Stockmannin saneeraustarve perustuu kolmeen seikkaan: liialliseen velkaantumiseen, aikaisempiin epäonnistuneisiin liiketaloudellisiin päätöksiin tavarataloliiketoiminnassa ja lopulta koronaviruspandemian aiheuttamaan äkilliseen ja jyrkkään myynnin laskuun niin tavaratalo- kuin myös Lindexin liiketoiminnassa ja tästä aiheutuneesta välittömästi uhanneesta maksukyvyttömyydestä.

1 kommentti

1 kommentti

  1. Avatar

    Erkki Pietilä

    9.5.2021 at 23:22

    Ehkä tilanne pelastuu nostamalla lisää parkkihallin hintoja satunnaisasiakkaille?

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös