Yritysuutiset

Stockmannin kujanjuoksu jatkuu – tulos laski, ei jaa osinkoa

Tavarataloketjun ongelmat jatkuivat viime vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä.

Stockmannin oikaistu liiketulos jäi 23,5 miljoonaan euroon loka-joulukuussa, kun vuosi sitten tulosta kertyi 24,2 miljoonaa euroa. Tuloksen lasku ei ollut yllätys. Stockmann antoi ennakkotietoja koko viime vuoden tuloksestaan kolme viikkoa sitten tammikuussa. Raportoitu liiketulos painui 2,8 miljoonaa euroa pakkaselle. Raportoitu liiketulos sisältää 25 miljoonan euron alaskirjauksen.

Osakekohtainen tulos oli 0,12 euroa tappiollinen, kun vuosi sitten se oli 0,19 euroa tappiollinen.

Koko vuoden oikaistu liiketulos parani 16 miljoonalla eurolla vuoteen 2017 verrattuna. Parannus johtui pääosin Lindexin onnistuneesta suunnanmuutoksesta. Real Estate jatkoi tasaista kehitystään.

”Lindex onnistui kasvattamaan markkinaosuuttaan päämarkkinoillaan ja verkkokaupan myynti kehittyi hyvin koko vuoden ajan. Lindexin oikaistu liikevoitto lähes tuplaantui myynnin kasvun, paremman myyntikatteen ja kustannussäästöjen ansiosta”, toimitusjohtaja Lauri Veijalainen toteaa.

Veijalaisen mukaan Real Estate edistyi suunnitelluissa kiinteistöjen myyntihankkeissaan.

”Toukokuussa Stockmann myi Helsingin keskustassa sijaitsevan Kirjatalon. Strategiamme mukainen vetäytyminen Venäjältä tuli päätökseen lokakuussa, kun allekirjoitimme sopimuksen Pietarissa sijaitsevan Nevsky Centren myymisestä. Kauppa saatettiin loppuun tammikuussa 2019. Konsernin nettovelka pieneni vuoden aikana lähes 200 miljoonalla eurolla johtuen pääosin Kirjatalon myymisestä ja käyttöpääoman pienentämisestä. Myös Nevsky Centren myynnistä saadut myyntitulot käytettiin tammikuussa pankkilainan takaisinmaksuun.”

Stockmann Retail ei yrityksistä huolimatta saavuttanut positiivista tulosta, Veijalainen valittelee.

”Vuoden 2018 myynti jäi tavoitteestamme, mikä oli pettymys. Liiketulos heikkeni pääosin viimeisellä vuosineljänneksellä, huolimatta loppuvuoden hyvästä verkkokaupan kasvusta. Vuoden 2019 alussa käynnistimme hankkeen, jonka tavoitteena on konsernin kulutason alentaminen 20 miljoonalla eurolla vuoden 2019 loppuun mennessä. Suurin osa näistä toimenpiteistä kohdistuu Retail-yksikköön.”

Stockmannin suurimmissa toimintamaissa Suomessa ja Ruotsissa yleinen taloustilanne parantui ja bruttokansantuotteen kasvu jatkui vuonna 2018. Myös kuluttajien luottamus jatkoi positiivista kehitystään. Yhtiö arvioi vuonna 2019 vähittäismyynnin kasvun hieman hidastuvan Suomessa talouskasvun hidastumisen myötä, mutta Ruotsissa kasvun odotetaan kehittyvän.

Kauppaketjun mukaan kuluttajien ostokäyttäytyminen muuttuu digitalisaation ja kilpailun lisääntyessä. Sähköisen kaupankäynnin odotetaan kasvavan tasaisesti, mutta kivijalkamyymälöissä kehitys jatkuu haastavana. Vähittäiskaupan alalla on edessään suuria rakenteellisia haasteita digitalisoinnin ja kansainvälistymisen myötä.

Baltian maissa vähittäiskaupan näkymät ovat paremmat kuin Stockmann-konsernin muilla päämarkkina-alueilla.

Stockmann käynnisti tammikuussa 2019 hankkeen, jonka tavoitteena on konsernin kulutason alentaminen 20 miljoonalla eurolla vuoden 2019 loppuun mennessä. Lisäksi tavoitteena on parantaa suhteellista myyntikatetta ja nopeuttaa sellaisia strategisia kehityshankkeita, joiden tulokset näkyvät asiakkaille kuluvan vuoden aikana. Toimenpiteistä 15 miljoonan euroa kohdistuu Stockmannin Suomen ja Baltian toimintoihin ja 5 miljoonan euroa Lindexiin, joka jatkaa kannattavuuden parantamisohjelmaansa.

Operatiivisen suorituskyvyn parannusten lisäksi käyttökate ja liikevoitto paranevat laskentaperiaatteiden muutoksen myötä, kun uusi vuokrasopimusten käsittelyä sääntelevä IFRS 16 -standardi otetaan käyttöön vuonna 2019, yritys uskoo. Vuoden 2018 vertailulukuja ei muuteta uuden standardin käyttöönoton yhteydessä.

Stockmann arvioi konsernin oikaistun liikevoiton ilman Nevsky Centren vaikutusta paranevan vuoteen 2018 verrattuna.

Stockmannin hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 2018 ei makseta osinkoa.

Kommentoi
Ylös
>