Lassila & Tikanoja on vakaan yhdyskuntapalvelusektorin maltillisesti hinnoiteltu yhtiö. Osake on kärsinyt viime vuosina, mutta tuloslasku on taittunut.
Kesällä 2021 Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle listautunut Netum on pitkien asiakassuhteiden ansiosta liiketoiminnan näkyvyyttä ja ennustettavuutta arvostavan kasvusijoittajan valinta.
Yritystapaamiset ovat keskeinen osa salkunhoitajan työtä. LähiTapiola Varainhoidon salkunhoitaja Nina Ebeling kertoo, miten yritystapaaminen voi vaikuttaa sijoituspäätöksiin.
Suomessa etenkin Inderesin tuottama osakenanalyysi on herättänyt kiinnostusta myös Helsingin pörssin pienempiin yhtiöihin, sillä perinteisesti analyyseja on tuotettu vain pörssin suurimmille yhtiöille.