Näivettääkö varainsiirtovero omakotitalokaupan?

Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja on huolestunut omakotitalokaupan ja -rakentamisen hiipumisesta.
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja, talo asunnot omakotitalo sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja, talo asunnot omakotitalo
Kuva: Anssi Koskinen

”Käytettyjen omakotitalojen kauppa on vähentynyt Suomessa vuoden 2007 yli 15.000 kappaleen tasolta viime vuosien noin 12.000 kappaleen kauppamäärän tasolle”, kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Jukka Malila liiton tiedotteessa.

Malilan mukaan sama näivettyminen näkyy uusien omakotitalojen rakentamisessa: vuonna 2007 niitä rakennettiin vielä yli 16.000 kappaletta, kun vuonna 2016 rakennettiin enää arviolta noin 7200 uutta omakotitaloa.

Tilanne on erittäin huolestuttava paitsi asuntokaupan myös alan teollisuuden puolesta, KVKL toteaa. ”Tilanteessa on ristiriita, koska omakotiasuminen on Suomessa perinteinen ja haluttu asumismuoto. Viimeaikainen kuluttajien luottamuksen yleinen vahvistuminen on tuonut hieman positiivisempia näkymiä myös pientalopuolelle.”

KVKL:n Malila toivoo maan päättäjiltä vauhtia suunnitelmiin laskea asuntokauppaa hidastavaa varainsiirtoveroa. Kiinteistökaupan korkeampi varainsiirtovero on epäreilu talokauppaa kohtaan ja voitelee tällä hetkellä muiden asuntotyyppien kauppaa suhteessa omakotitalokauppaan.

”Varainsiirtovero on jäänne, joka ruokkii tehottomuutta ja luo kustannuksia. Se estää muuttoja ja vaikuttaa negatiivisesti yhteiskunnan toimivuuteen.  Ihmisten mahdollisuus muuttaa, vaihtaa mieleiseen asuntoon ja työpaikkaan heikentyy, kun asunnonvaihto on kalliimpaa. Tämän takia myös yritysten työvoimansaanti vaikeutuu”, Malila painottaa.

Malilan mielestä asuntokauppojen toteutumista kannattaa yleisestikin edistää, koska asuntokaupalla on suuret välilliset seurausvaikutukset muun yhteiskunnan toimintaan.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
kulutusluotto luottokortti luotto laina talous kulutus

Kannattaako isompia hankintoja varten käyttää luottokorttia vai kulutusluottoa?

Seuraava artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Valmetin kannattavuus vahvaa – Nordea nosti tavoitehintaa