Makrotalous

Tässäkö Suomen talouden uusi kivijalka? Terveysteknologian vienti kovassa kasvussa

Suomalainen terveysteknologian teollisuus ohitti viime vuonna kaksi merkkipaalua. Alan viennin arvo ylitti kaksi miljardia euroa ja kauppataseen ylijäämä miljardi euroa.

sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Kuva: NewIcon Oy.

Suomalainen terveysteknologian teollisuus ohitti viime vuonna kaksi merkkipaalua. Alan viennin arvo ylitti kaksi miljardia euroa ja kauppataseen ylijäämä miljardi euroa.

Terveysteknologian tuotteiden vienti kasvoi edellisvuodesta 9,7 prosenttia yhteensä 2,11 miljardiin euroon, kertoo Terveysteknologian Liitto.

Myös alan tuonti kasvoi 8,0 prosenttia noin miljardiin euroon, jolloin toimialan kauppataseen ylijäämä ylitti ensimmäisen kerran miljardin euron rajapyykin. Terveysteknologia on edelleen yksi nopeimmin kasvavista korkean teknologian vientialoista Suomessa, Terveysteknologian liitto muistuttaa.

Suomen terveysteknologia tuotteiden vienti on viimeisen 20 vuoden ajan kasvanut ja lisännyt samalla kauppataseen ylijäämää. Tänä aikana viennin arvo on viisinkertaistunut ja ylijäämä kymmenkertaistunut. Keskimääräinen vuosittainen viennin kasvu on ollut 6,6 prosenttia.

Vuonna 2016 kasvu johtui pääosin terveydenhuollon laitteiden viennistä, joka kasvoi 12 prosenttia yhteensä 1,35 miljardiin euroon. Tämä on 71 prosenttia terveysteknologian kokonaisviennistä. Toiseksi suurin osa-alue oli in vitro -diagnostiikka, johon sisältyvät sekä reagenssit että laitteet. Kasvua edellisvuodesta oli 4 prosenttia ja viennin arvo tällä alueella oli 526 miljoonaa euroa.

Vuonna 2016 vienti Yhdysvaltoihin kasvoi 23 prosenttia, yhteensä 841 miljoonaan euroon, mikä oli 40 prosenttia terveysteknologian kokonaisviennistä. Vienti Eurooppaan pysyi edellisvuoden tasolla 680 miljoonassa eurossa ollen 32 prosenttia kokonaisviennistä. Vienti Kiinaan kasvoi 19 prosenttia ja oli 177 miljoonaa euroa. Kiina oli viennin toiseksi suurin kohdemaa, yltäen 8 prosentin osuuteen.

Kommentoi
Ylös
>