Oma talous

Japanilainen työhaastattelu

Japanissa työnhakijalta odotetaan tiukkaa etiketin tuntemusta, antaumuksella, joka voi suomalaisesta tuntua jopa hassulta.

Japani kärsii tällä hetkellä nuorten työntekijöiden työvoimapulasta. Tokiossa jokaista työnhakijaa kohden on kaksi avointa työpaikkaa, joten ulkomaalaisellakin voi olla saumaa saada työpaikka.

Työpaikkaa hakevan on kuitenkin hyvä opetella työhaastattelun etiketti. Etiketti mittaa kuinka kovasti olet valmis tekemään töitä sopeutuaksesi yhteisöön. Bloomberg on koonnut ohjeet siihen, mitä jokaisen Japanista työtä hakevan tulisi tyäpaikkahaastattelun etiketistä tietää.

Vaatetus

Työtä hakevalla tulee olla päällään ”työnhakijan puku”, eli valkoinen paita, musta laukku ja mustat kengät. Vältä partaa, värjättyjä hiuksia, isoja korvakoruja, vahvaa meikkiä, silmiinpistäviä kynsiä ja valkoista tai mustaa kravattia. Älä ota takkia sisään rakennukseen.

 

Sisääntulorituaali

Tule paikalle etuajassa, prikulleen saapuminen on japanilaisen mittapuun mukaan myöhässä olemista. Koputa aina kolme kertaa ja odota kunnes saat luvan tulla sisälle.

Kun pääset sisälle, sulje ovi hiljaa perässäsi. Sano ”anteeksi”, kumarra ja kävele tuolin vasemmalle puolelle. Esittele itsesi nimelläsi ja kerro missä yliopistossa olet opiskellut ja kumarra uudestaan. Älä istu, ennen kuin pyydetään. Käytä kohteliasta kieltä.

Kumarrus

Pidä kädet sivuillasi ja kumarru selkä suorana 30 asteen kulmaan taivuttamatta polvia. Lähtiessä kumarruksen tulee olla syvempi. Silloin sinun tulee taipua 45 asteen kulmaan. Kumarrus tapahtuu paikoiltaan, ei kävellessä.

Istuminen

Tuolissa istutaan selkä suorana nojaamatta taaksepäin. Jos olet mies, tulee sinun asettaa kumpikin käsi polven päälle. Jos olet nainen, tulee kädet asettaa päällekkäin pitäen niitä sylissä.

Paperien ojentaminen

Mahdolliset paperit ojennetaan kaksin käsin. Tämä korostaa transaktion tärkeyttä.

Haastattelun päätteeksi

Kiitä haastattelun tekijää ja kumarra istuessasi. Nouse ylös ja kumarra uudestaan. Laita tuoli takaisin paikalleen. Tuolin unohtaminen katsotaan huolimattomuudeksi ja voi olla riittävä peruste hylätä muuten varsin pätevältä vaikuttava työnhakija.

Pyydä anteeksi poistuessasi huoneesta ja sulje ovi hiljaa perässäsi. Käyttäydy muodollisesti, äläkä avaa puhelintasi ennen kuin olet poistunut rakennuksesta.

 

Kommentoi
Ylös
>