Sijoitusideat

ShowHau Center tarjoaa mahdollisuuden hyödyntää koira-alan pirstoutunutta markkinaa

Showhau centerin rahoituskierros on auennut.

ShowHau Center mahdollistaa koiraharrastajille monipuoliset palvelut saman katon alta ja tarjoaa sijoittajalle mahdollisuuden päästä hyödyntämään koira-alan kasvua ja pirstoutunutta markkinaa.

-KAUPALLINEN YHTEISTYÖ-

ShowHau Centerillä on avautunut Invesdorin kautta rahoituskierros. Rahoituskierros alkoi 4.5.2017 ja päättyy 30.6.2017.

Rahoituskierroksella tarjottavien osakkeiden enimmäislukumäärä vastaa noin 22,3 prosenttia yrityksen osakkeista.

Koira-ala nauttii kasvun trendistä

Koira on perheissä entistä merkittävämmässä roolissa perheenjäsenenä, niin yksin asuville, pariskunnille kuin lapsiperheille. Koiran kanssa halutaan harrastaa, koirien hyvinvoinnista halutaan huolehtia ja ostaa koirille suunnattuja laadukkaita palveluja, tarvikkeita ja ruokaa.

Suomen kotitalouksilla oli vuonna 2012 noin 630 000 koiraa. Vuonna 2016 koirien lukumäärä kasvoi jo 800 000 koiraan.

Koira-alan liikevaihto onkin nelinkertaistunut vuodesta 2011 vuoteen 2016 ja on nykyään suuruudeltaan yli miljardi euroa.

Pirstoutunut markkina tarjoaa mahdollisuuksia

Suomen koirahallien ja harrastusareenoiden liiketoiminta on pirstaloitunut yhdistysten ja pienten yritysten käsiin. Koirakouluttajat ovat pääasiassa itsensä työllistäviä toiminimiyrittäjiä.

Kuluttaja joutuu hankkimaan palvelut ja tarvikkeet eri paikoista ja erillisinä palveluina, jolloin palvelusynergiat jäävät toteutumatta. Palvelut ja tilat eivät niin ikään vastaa nykyajan kuluttajan vaatimuksia.

Eläinlääkäri- ja eläintarvikeliiketoiminnan väliin jää selkeä markkinarako – koiriin liittyvän harrastamisen, sosiaalisen kanssakäymisen, koirien hyvinvoinnin, terveellisen ruokinnan ja koirahotellipalveluiden liiketoiminta-alue.

Harrastussektorilla ei ole ennen ShowHau Centeriä ollut selkeää vahvaa toimijaa. Ammattitaito rajoittuu usein vain yhteen osa-alueeseen ja toimitilojen fasiliteetit ovat jopa alkeellisia. On yleistä, että tilat ovat likaiset, pimeät, vetoiset ja kylmät. Saniteettitilat tarkoittavat puuceetä tai bajamajaa ja mitään palveluita ei ole.

Kuluttajat saattavat lopettaa koiraharrastuksen tarjolla olevien palveluiden huonon laadun vuoksi. Harrastushalukkuus on kuitenkin vahvassa nousussa ja koiraharrastusten arvostus lisääntynyt. Sitä kuvastaa esimerkiksi agilityn eli koirien ja ohjaajien yhteisen liikuntaharrastuksen vahvistaminen viralliseksi urheilulajiksi.

Mikä on ShowHau?

ShowHau Center on koirien hyvinvointiin sekä koirien että koiraihmisten harrastuksiin keskittyvä monitoimikeskus, jossa tärkeät harrastamiseen ja koirien hyvinvointiin liittyvät toiminnot ovat saman katon alla.

ShowHau Center tarjoaa koiranomistajalle kattavan kokonaisuuden koiriin liittyvän harrastamisen, sosiaalisen kanssakäymisen, koirien hyvinvoinnin, terveellisen ruokinnan ja koirahotellipalveluiden saralla.

Tällä hetkellä ShowHau Centerin palveluvalikoimaan kuuluu Vantaan Tammistossa toimivan keskuksen lisäksi koiramedia Kuono.fi, PawDium-koiranäyttelypalvelut sekä Petscando –ja Kuonokauppa-verkkokaupat.

ShowHau Centerin asiakkaina toimivat tavalliset koiranomistajat, aktiiviset koiraharrastajat ja koirien kasvattajat sekä kaupalliset kumppanit. Kaupallisiin kumppaneihin sisältyy mainosyhteistyötä sekö yritys- ja yhteisötilaisuuksien järjestämistä.

ShowHau Centerin tuotteet

ShowHau Centerin tärkein liiketoiminnan osa-alue on kurssi- ja koulutustoiminta. Valikoimissa on koiraharrastusten laaja kirjo peruskursseista ammattimaisiin kursseihin.

ShowHaulla on myös kokousten ja tapahtumien tuotantoa, johon yrityksellä on tilat 300 henkilölle asti. Lisäksi yrityksen Kuono-Cafe tarjoaa koiraihmisille suunnatun kahvila-ravintolan.

Terveys- ja hyvinvointipalvelut tuottavat koirien käytös-, ravinto- ja fysioterapiapalveluita akupunktiohoitoineen. Lisäksi tarjotaan koirien hemmottelupalveluita, kuten hierontaa ja pesupalvelua.

Koirien päivähoito-, parkki- ja hotellipalvelut ovat kasvava osa-alue. Omistajien ollessa töissä tai matkoilla hoitopalvelut mahdollistavat koirien viihtymisen ShowHau Centerissä peruspalveluiden, kuten lenkittämisen ja päivittäisen aktiivisen toiminnan parissa. Lisäksi koirille on mahdollista tilata erikseen hemmottelupalveluja hoidon ajalle.

Koiramedia – markkinointipalvelut on tärkeä osa ShowHau Centerin liiketoimintaa. ShowHau Centerillä ja sen emoyhtiössä on kattava osaaminen media- ja markkinointituottamisen liiketoiminnasta, sekä sosiaalisesta mediasta.  Kaikessa tekemisessä on ripaus viihdettä ja parhaat palat on nähtävissä ShowHau – TV ohjelmissa.

Uutena palveluna on ruokien, pakasteruokien ja myös tarvikkeiden kotitoimitukset ShowHau Center autoilla. ShowHau Centerin ruuantoimitustoimintaa tukee osana kokonaisuutta oleva Kuonokauppa, joka toimittaa koiranruuan kuukausitilauksella kotiovelle.

ShowHau Centerissä on mukana koira-alan pitkäaikaista osaamista

Centerin toimitusjohtajana aloitti toukokuussa pitkän linjan koira-alan liiketoimintaosaaja Esko Kammonen. Kammosella on yli 30 vuoden kokemus lemmikkieläinalasta sekä Suomessa että kansainvälisesti.

ShowHaun tiimiin sisältyy pitkään kokemukseen perustuvaa osaamista liiketoimintastrategiasta ja rahoituksesta, sosiaalisesta mediasta, rakennushankkeiden valvomisesta, verkkokaupasta, markkinoinnista, myynnistä ja tapahtumien järjestämisestä.

Rahoituskierroksella rakennetaan SnowHau Center-verkosto

Seuraavaksi toiminta vahvistuu pääkaupunkiseudulla, jonne nousee ShowHau Center Espooseen syksyllä 2017. Vuosien 2018 – 2019 aikana rakennetaan kolme Centeriä Turkuun, Tampereelle ja Ouluun. Kolmannessa vaiheessa Center-toiminta laajentuu 4 – 5 muuhun kasvukeskukseen.

Yhtenä merkittävänä sijoittajana ShowHau Centerin joukkorahoitushankkeeseen osallistuu MTV3:n sijoitusrahasto M4E Management. Hankkeeseen on jo alkuvaiheessa kerätty sijoituksia 350 000 euron edestä.  Joukkorahoituksen tavoitteena on kerätä kokonaisuudessaan 800 000 euroa yhtiön kasvun tueksi. Hanke toteutuetaan Invesdor-joukkorahoitusalustalla.

1 kommentti

1 kommentti

  1. Avatar

    Mervi Niemi

    13.6.2017 at 08:50

    Kannattaisi tutustua alan toimijoihin ennen kuin kommentoi väheksyvösti jo alalla toimivien ammattitaitoa ja toimitiloja.

    Monet koirakouluyrittäjät ovat ammattitutkinnon suorittaneita eläintenkouluttajia, joiden ammattitaito pitää sisällään paitsi tiedon ja taidon eläinten kouluttamisesta ja hyvinvoinnin edellytyksistä myös mm. ruokinnasta, hygieniasta, tartuntataudeista jne. jne. (tutkinnon perusteet löytyvät OPH:n nettisivuilta). Tällä tiedolla osataan kyllä taata sekä eläimille että ihmisille myös turvalliset ja toimivat toimitilat niin pohjaratkaisuiltaan kuin materiaalivalinnoiltaan.

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös