Yllättääkö Outokumpu? – Handelsbanken: ”ennusteemme voi osoittautua liian varovaisiksi”

Handelsbanken ennustaa hurjaa nousua teräsyhtiön käyttökatteeseen.
Outokumpu teräsyhtiö terästuotanto talous sijoittaminen osakkeet Outokumpu teräsyhtiö terästuotanto talous sijoittaminen osakkeet
Kuva: Outokumpu Oyj.
Outokumpu teräsyhtiö terästuotanto talous sijoittaminen osakkeet
Kuva: Outokumpu Oyj.

Handelsbanken ennustaa hurjaa nousua teräsyhtiön käyttökatteeseen.

Outokumpu on parantanut tuloskuntoaan tänä vuonna selvästi. Yhtiön oikaistu käyttökate oli kuluvan vuoden ensimmäisellä puolivuotiskaudella 493 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna oli vain 95 miljoonaa euroa. Toisella kvartaalilla käyttökate nousi 199 miljoonaan euroon vuoden 2016 toisen neljänneksen 66 miljoonasta eurosta.

Heinäkuun lopussa yhtiö ilmoitti, että tuloskehitykseen vaikutti myönteisesti vahva markkinatilanne: ferrokromin hinta oli merkittävästi korkeampi, ja perushinnat nousivat sekä Euroopassa että Amerikassa. Lisäksi Outokummun jatkuneet tehostamistoimenpiteet tukivat kannattavuutta, mutta ferrokromin tuotantomäärien lasku puolestaan heikensi sitä.

Handelsbankenin mukana kuluvan vuoden käyttökate voi yltää jopa miljardiin euroon, kun se viime vuonna oli vain 355 miljoonaa. Syynä on kasvava ferrokromituotanto.

”Outokummun lyhyen aikavälin tuottoskenaariossa oleellista se, että erittäin tuottoisa ferrokromituotanto Torniossa alkaa palata normaalitasolle. Vuoden 2016 lopulta yhtiön ferrokromibisnekseen ovat vaikuttaneet vahvasti tekniset seikat, jotka ovat vaatineet yllättäviä huoltotoimia. Tämä selittää sen, miksi kapasiteetin käyttöaste oli erittäin heikolla tasolla 65 prosentissa vuoden toisella neljänneksellä ja luultavasti vielä heikompaa Q3:n alkupuolella”, pankki toteaa aamukatsauksessaan.

Handelsbankenin analyytikoiden keskustelut Outokummun johdon kanssa antoivat ymmärtää, että ferrokromituotannon tekniset ongelmat on nyt täysin ratkaistu. Pankin mukaan on erittäin positiivista että ferrokromin vuositason tuotanto on noussut jo yli 550 000 tonnin.

Myös ferrokromin hinta on nousemassa markkinoilla huomattavasti.

”2018 odotamme hinnan pysyvän tasaisena. Arvioimme voi tosin osoittautua liian varovaiseksi. Maltillisilla ennusteiden parannuksilla yhtiön käyttökate voi yltää miljardiin euroon. Uskomme markkinoiden konsensusarvioiden nousevan, mikä antaa tukea osakkeelle”, Handelsbanken ennustaa.

Handelsbankenin suositus teräsyhtiön osakkeelle on osta ja tavoitehinta on 11,4 euroa.

Sijoittajien kannalta on tietenkin oleellista, näkyykö ferrokromin nouseva hinta ja teräsyhtiön tuotannon kasvu jo osakekurssissa. Osake on kivunnut huimasti vuodesta 2016 ja tällä hetkellä viimeisen 12 kuukauden tuloksella laskettu P/E-kerroin on jo lähes 25x.

Outokumpu osakekurssi osakkeet

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
SalkunRakentaja nettisivut sijoittaminen talous raha osakkeet rahastot

Osakesäästäjät ja SalkunRakentaja aloittavat toimituksellisen yhteistyön

Seuraava artikkeli
TWID on digitaalisuuden keskiössä toimiva yritys, joka on kasvanut kovaa vauhtia

TWID tarjoaa mahdollisuuden hyötyä verkkokoulutuksen kasvavista markkinoista