Kokoomuksen kansanedustaja otti kantaa ideologisesti työttömien työteon välttelyyn. ”Ideologiseksi työttömäksi” tituleerattu Ossi Nyman vastasi kansanedustajalle.
Pari viikkoa sitten työtön 39-vuotias Ossi Nyman aiheutti mielipidemyrskyn kertoessaan Helsingin Sanomien haastattelussa ideologisesta työttömyydestään. Nyman sanoi taistelleensa te-toimiston kanssa koko aikuiselämänsä siitä, että voisi pysyä poissa töistä, tehdä mitä itse haluaa ja saada silti työmarkkinatukea.
Nyman on tehnyt muutamia työharjoittelujaksoja ja keikkahommia, mutta hän ei ole ollut koskaan työelämässä. Monet säästävät ja sijoittavat saavuttaakseen taloudellisen riippumattomuuden, mutta Ossi haluaa päästä tähän heti. Ossi Nyman pyrkii pysymään poissa töistä tavalla, jossa hän edelleen saisi työmarkkinatukea. Näin Ossi voi keskittyä siihen mitä hän haluaa tehdä.
Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz ottaa BenTV:ssä kantaa Nymanin tapaukseen.
Zyskowicz toteaa, että Ossi Nymanin ja muiden vastaavien, niin sanottujen ideologisesti työttömien henkilöiden ilmaantuminen julkiseen keskusteluun herättää kysymyksen: onko ihmisellä oikeus vältellä työntekoa ja toteuttaa itseään ja kieltäytyä tarjolla olevasta työstä?
”No tottakai ihmisellä on siihen oikeus. Mutta ei minun rahoillani. Eli ei veronmaksajien rahoilla. Ei niillä rahoilla, jotka on tarkoitettu nimenomaan työttömien toimeentulon ylläpitämiseen”, kansanedustaja toteaa.
Zyskowicz peräänkuuluttaa osallistumistuloa, joka on vastikkeellinen tukimuoto. Osallistumistulo velvoittaa osallistumaan yhteisön toimintaan.
Ossi Nyman otti kantaa Zyskowiczin kritiikkiin.
”Haluaisin myös kuulla mikä tekee sinusta mielestäsi niin paljon minua arvokkaamman ihmisen, että katsot ansaitsevasi seitsemän tuhannen euron palkan, kun taas minulle et soisi edes sitä viittäsataa euroa, jolla olen oppinut selviämään ja jonka avulla olen kirjoittanut yhteiskunnallista keskustelua herättäneen romaanin”, Ossi Nyman kommentoi Verkkouutisten kommenteissa.
”Vai onko niin, että pidät omaa työtäsi (politikointi) neljätoista kertaa tärkeämpänä kuin minun työtäni (kirjoittaminen)? Muistutan, että sinäkin elät veronmaksajien rahoilla”, Nyman toteaa.
Nyman kysyy myös, mikä Ben Zyskoviczin mielestä määrittää ihmisen arvon.
”Mikä on mielestäsi sellaisen ihmisen arvo, joka ei tee palkkatyötä? Onko sellaisella ihmisellä mielestäsi lainkaan arvoa? Oletko vain kalliiseen pukuun pukeutunut nettiräyhääjä, jonka mielestä minunlaisiani ihmisiä ei pitäisi olla edes olemassa?”
