Talouden trendit

Suomen matkailulla menee lujaa – kolmanneksi suurin palveluviennin ala

Matkailu tuo Suomeen isot rahat ja siitä on tulossa yksi Suomen talouden tukipilareista, kertoo tutkimus.

Suomeen tehtiin viime vuonna ennätykselliset 8,5 miljoonaa matkaa, kertoo Business Finlandin matkailua edistävän Visit Finland -yksikön teettämä tutkimus. Matkailijoiden määrä on kasvanut kolme prosenttia viime vuodesta, kertoo Visit Finland tiedotteessaan. Yli puolet matkailijoista tulivat lähialueilta, Venäjältä (35 %), Virosta (10 %) ja Ruotsista (9 %).

Suomi on houkutellut myös yhä enemmän ensimmäistä kertaa maassa käyviä, joiden määrä on kasvanut 15 prosenttia.

Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Yritys tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa.

Matkailijat käyttivät rahaa aiempaa enemmän

Matkailu kasvaa muuta taloutta nopeammin.

”Tilastokeskuksen tekemän matkailutilinpidon mukaan Suomen matkailuvienti on arvoltaan 4,6 miljardia euroa, kun huomioidaan kansainvälisestä matkustajaliikenteestä Suomen saama vientitulo. Matkailuteollisuuden osuus Suomen BKT:sta on jo 2,6 prosenttia ja siksi matkailumarkkinoinnin tukemiseen on panostettava yhä vahvemmin jatkossa”, kertoo Visit Finlandin johtaja Paavo Virkkunen.

Matkailijat käyttivät viime vuonna rahaa aiempaa enemmän majoituksiin, ravintoloihin ja muihin palveluihin. Ulkomailta saapuneet matkailijat käyttivät 3,1 miljardia euroa vuonna 2018, mikä on noin 40 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Kiinalaiset käyttivät eniten rahaa vierailua kohden, noin 910 euroa.

Yöpymisten määrä kasvoi

Suomessa kirjattiin Business Finlandin mukaan 6,8 miljoonaa ulkomaista yöpymistä. Yöpymiset lisääntyivät 1,3 prosenttia edellisvuodesta. Määrällisesti ulkomaalaisten yöpymiset keskittyivät pääkaupunkiseudulle, 2,9 miljoonaa yöpymistä, mikä oli 43 prosenttia kaikista Suomen ulkomaisista yöpymisistä.

Myös Lapin matkailu on vahvassa nousussa. Lapin osuus kaikista yöpymisistä oli neljännes. Suurin osa Lappiin matkustavista tulevat Euroopasta. Kiertomatkailu on myös kasvussa, houkutellen etenkin kiinalaisia ja japanilaisia.

Puhdas luonto ja aitous houkuttelee ulkomaalaisia

Suomen vetovoima matkakohteena koostuu monista tekijöistä, joista puhdas luonto on perinteisesti tunnetuin. Urbaanit nuoret matkailijat ovat kulttuuripainotteisia ja esimerkiksi japanilaisia motivoi entistä enemmän ostosmatkailu.

”Vetovoimatekijöitä yhdistää aitous. Puhdas, lähellä oleva luonto ja suomalainen kulttuuri ovat tärkeitä elementtejä. Visit Finlandin tämän vuoden kansainvälinen markkinointikampanja Rent a Finn vastaa juuri tähän suosittuun ”live like a local” -ilmiöön”, Virkkunen täsmentää.

Matkailualan kehittyminen näkyy myös matkailijoiden tyytyväisyydessä sekä heidän halussa suositella Suomea kohteena muille. Erityisesti lomamatkailijoiden keskuudessa suositteluhalukkuus on kasvanut.

”Lisää resursseja palvelemaan laajempaa asiakaskuntaa”

Matkailumarkkina on muuttumassa laajalti omatoimimatkailuun perinteisestä ryhmänmatkajärjestätoiminnasta.

”Tähän asti matkailualalla on pärjätty kohdennetulla btob-markkinoinnilla. Nyt tarvitaan lisää resursseja palvelemaan laajempaa ja sirpaleisempaa asiakaskuntaa sekä uusia vaikuttamisen keinoja, jotta pystytään puhutella kasvavaa omatoimimatkailun kohderyhmää”, Virkkunen jatkaa.

Kuluttajaymmärryksen tarve korostuu ja digitalisaatio on elinehto. Uusi matkailubisnes on nopealiikkeisempää ja perustuu vertaisarviointiin.

Lue myös: Suomen matkailuvienti kasvaa – alan investoinnit kasvussa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös