Mitä on pinkki raha? Suomessa alihyödynnetty ilmiö kannustaa tasa-arvoon

Pinkillä rahalla, englanniksi pink money, viitataan seksuaalivähemmistöjen käyttämään rahaan. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Pekka Mattilan mukaan Suomessa yritykset eivät kuitenkaan osaa hyödyntää ilmiötä tarpeeksi.
sateenkaari lippu hlbt seksuaalivähemmistöt sateenkaari lippu hlbt seksuaalivähemmistöt

Pinkillä rahalla, englanniksi pink money, viitataan seksuaalivähemmistöjen käyttämään rahaan. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Pekka Mattilan mukaan Suomessa yritykset eivät kuitenkaan osaa hyödyntää ilmiötä tarpeeksi.

– Minusta kaupan alalta, hotelleilta, ravintoloilta ja baareilta jää yksi mahdollinen sesonki käyttämättä, markkinoinnin Professori kertoo Ylelle Pride-kauteen viitaten.

”Pinkit kuluttajat” ovat uskollinen asiakasryhmä

Pinkki raha on mittava ilmiö. Maailmanlaajuisesti hlbt-vähemmistöt kuluttavat yli kolme biljoonaa dollaria vuosittain. Suomessa pinkin rahan on arvioitu tilastojen mukaan vastaavan ainakin suomenruotsalaista kansanosaa. “Pinkit kuluttajat” ovat lisäksi keskimääräisesti hyvätuloisempia asiakkaita ja muodostavat yhden uskollisimmista asiakasryhmistä. 

Ei siis ihme, että HLTB-myönteiset yritykset menestyvät kilpailijoitaan paremmin. Harvard Business Review kertoo yritysten hyötyvän hlbt-inklusiivisesta kulttuurista kolmella eri tavalla. Yritykset houkuttelevat lahjakkaampia työntekijöitä ja uskollista asiakaskuntaa, minkä lisäksi inklusiiviset yritykset osaavat kohdentaa markkinointiaan innovatiivisemmin. 

Asuntolainaa seksuaalivähemmistöille

Yhdysvalloissa on avattu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille suunnattu luotto-osuuskunta. Osuuskunta tarjoaa asuntolainaa samaa sukupuolta oleville pareille. 

Vähemmistöjä palvelevan luotto-osuuskunnan avaamiselle on syynsä. Huhtikuussa ilmestynyt amerikkalainen tutkimus kertoo, että perinteisissä pankeissa samaa sukupuolta olevilta pariskunnilta asuntolainahakemus hylättiin 73 % todennäköisemmin kuin heteropareilta. Samaa sukupuolta olevat pariskunnat maksavat myös korkeampaa korkoa. 

Vaikka Suomessa ei kenties olekaan samanlaista tarvetta seksuaalivähemmistöille räätälöidyille asuntolainoille, luotto-osuuskunta on erinomainen esimerkki pinkin rahan hyödyntämisestä. Räätälöydyistä palveluista hyötyvät sekä asiakkaat että yritykset.

Pinkistä rahasta pinkkipesuun

Harvard Business Review’n mainitsemaan inklusiivisuuteen ei riitä pelkkä “pinkkipesu”. Pinkkipesusta puhutaan silloin, kun yritys esimerkiksi vaihtaa Pride-kuukauden ajaksi Facebook-kuvansa sateenkaarilipun väreihin, mutta ei muuten pyri tasa-arvoiseen työkulttuuriin. 

Lähteet: The Guardian, Yle, Harvard Business Review

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
metsä luonto ympäristö puut aurinko

Jäähyväiset muoville – nämä suomalaiset yritykset kehittävät tulevaisuuden materiaaleja

Seuraava artikkeli

Maailman 10 vaikutusvaltaisinta brändiä