Pohjoismaiden ensimmäinen ruokajärjestelmää uudistaviin teknologiayrityksiin sijoittava rahasto tulee Suomesta.
Ruokateknologiaan sijoittava pääomarahasto Nordic FoodTech VC on laatuaan ensimmäinen Pohjoismaissa. Rahasto sijoittaa kymmeniin ruokajärjestelmää uudistaviin yrityksiin Suomessa, muissa Pohjoismaissa ja Baltiassa.
Rahastoa hallinnoi Nordic FoodTech Venture Capital Oy, jonka perustajia ja osakkaita ovat Mika Kukkurainen, Lauri Reuter, Pekka Siivonen-Uotila ja Jari Tuovinen. Perustajaosakkailla on pitkä kokemus ruoka-alan tutkimuksessa ja kehityksessä, kaupallistamisessa, yrittäjyydessä ja liiketoiminnassa, sekä pääomasijoittamisessa.
”Nordic FoodTech VC -rahasto etsii sijoituskohteiksi varhaisessa vaiheessa olevia teknologiayrityksiä, jotka muuttavat ruokaketjua resurssitehokkaaksi ja ekologiseksi, tuottavat ravintoa uusilla tavoilla tai edistävät terveellistä syömistä”, kertoo Nordic FoodTech VC -rahaston perustajaosakas Mika Kukkurainen.
Rahasto aloittaa sijoitustoiminnan 24,55 miljoonan euron pääomalla. Ensivaiheen sijoittajia ovat Business Finland Venture Capital Oy, Valion Eläkekassa, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö ELO, Tukkuheino Oy, Maatalousyrittäjien Eläkelaitos, HKScan Oyj, Tradeka-sijoitus Oy, OP Henkivakuutus Oy, Pohjola Vakuutus Oy ja Nordics Plus Group Oy. Kokonaistavoitteena on 50 miljoonan euron sijoituspääoma.
Ruoan tuotanto ja sen kuluttaminen ovat valtavassa muutospaineessa. YK:n arvion mukaan ruoan tarve lisääntyy seuraavan 30 vuoden aikana jopa puolella. Tulevaisuudessa ruoka on kuitenkin tuotettava luotettavasti koko ajan muuttuvassa ympäristössä, entistä resurssiviisaammin, ilmastoa säästäen sekä ympäristöä ja sen monimuotoisuutta suojellen.
Ruokavaliota parantamalla pienennetään terveydenhuollon kustannuksia ja parannetaan hyvinvointia sekä kehittyvissä maissa että pohjoisen vauraissa maissa.
Kiinnostus ruokaan ja sen vaikutuksiin ympäristöön, yhteiskuntaan ja terveyteen kasvaa jatkuvasti. Tietoisuuden lisääntyminen on johtanut ennennäkemättömään muutokseen kuluttajien käyttäytymisessä. Tulevaisuuden ruokajärjestelmän rakentaminen on erinomainen mahdollisuus pohjoiselle teknologiaosaamiselle.
“Pienillä ja ketterillä, huippuosaamista ja uutta teknologiaa hyödyntävillä yrityksillä on mahdollisuus rakentaa radikaalisti kestävämpää tulevaisuutta ruoalle. Ne tarvitsevat kuitenkin rahoituksen lisäksi ruokakenttään liittyvää tukea, osaamista ja verkostoja. Siksi uusi rahasto on juuri nyt tarpeellinen”, sanoo Kukkurainen.
Ruokateknologia on yksi nopeimmin kasvavista sijoitussektoreista, koska alalla teknologiset ratkaisut ovat vaikuttavia ja sillä on liiketoimintapotentiaalia.
”Uudet ruokateknologiat ja niiden kehittäminen ovat keskeinen osa uudistuvaa ruokamaailmaa. Osallistumisemme Nordic FoodTech VC -rahastoon tukee erinomaisesti HKScanin strategista uudistumista”, sanoo HKScan Oyj:n toimitusjohtaja Tero Hemmilä.
Kukkurainen kertoo, että alkuvaiheen sijoittajat ovat suomalaisia institutionaalisia sijoittajia ja toimialaa lähellä olevia tahoja. Seuraavassa vaiheessa jatketaan keskusteluja myös kansainvälisten sijoittajien kanssa.
”Pohjoismaisen teknologia- ja ravitsemusosaamisen maine on maailmanlaajuisesti erittäin hyvä. Näemme paljon mahdollisuuksia viedä maailmalle täällä kehitettyjä ratkaisuja ja osaamista“, taustoittaa Kukkurainen.
”Nordic FoodTech VC:n myötä startup-yritysten rahoitus Suomessa monipuolistuu entisestään. Tutkimustulosten kaupallistamisen ja uusien teknologisten ratkaisujen ohella rahasto mahdollistaa uutta yritystoimintaa ja luo työpaikkoja yhteiskunnallisesti merkittävällä toimialalla”, toteaa Esko Raunio Business Finland Venture Capital Oy:stä.