Kasvuosakkeet

Analyytikko: Nokia palkitsee kärsivällisen sijoittajan

Nokia on keskellä teknologiasyklin taitetta. Osakkeessa on selvää nousupotentiaalia pitemmällä aikavälillä, arvioi analyytikko.

Nokia nousi jälleen uutisotsikoihin, kun uutistoimisto Reuters kertoi yhtiön aikeista vähentää yli 1200 työpaikkaa omistamastaan Alcatel-Lucentista, mikä tarkoittaa töiden loppumista kolmasosalta ranskalaisyhtiön työntekijöistä.

Nokia osti ranskalaisen Alcatel-Lucentin viisi vuotta sitten ja yhdistymisprosessi on edelleen kesken.

Vaikeuksien keskellä kamppailevan Nokian seuraavaa osavuosikatsausta odotetaan suurella innolla. Yhtiö julkaisee huhti-kesäkuun tulosraportin heinäkuun viimeisenä päivänä.

Nokian talousvaikeudet tulivat kunnolla esiin viime syksyn dramaattisen tulosvaroituksen jälkeen, jolloin yhtiö myös jäädytti osingon maksun. Lisäksi kävi ilmi, että Nokian on jäljessä kilpailijoitaan erittäin tärkeässä 5G-verkkojen kisassa.

Nokian osake on toipunut täysin koronashokista. Osakekurssi romahti helmikuun alun ja maaliskuun puolen välin välisenä aikana noin neljästä eurosta kahteen euroon. Sen jälkeen osake on elpynyt nykyiseen 3,8 euron kurssinoteeraukseen.

Nokian arvo saattaa olla kuitenkin korkeampi. Analyysitalo Inderesin osien summa -analyysin perusteella Nokian patenttisalkku ja ohjelmistoliiketoiminta yksinään ovat arvoiltaan noin 3,7 euroa osakkeelta, joten ne riittävät perustelemaan nykyisen osakekurssin.

Nokia on nyt keskellä elintärkeää teknologiasyklin taitetta sekä nyt myös pandemiasta aiheutuvaa talouskriisiä, kiteyttää yhtiön tilanteen Inderesin analyytikko ja toimitusjohtaja Mikael Rautanen.

Koronakriisin hellittäessä Nokian keskeinen kasvuajuri nousee taas esiin.

Rautasen mukaan tietoliikenneinfrastruktuuri on noussut yhteiskunnallisesti entistä kriittisempään rooliin ja verkkoliikenteen kasvu pakottaa operaattoreita lisäämään kapasiteettia. Se voi tuoda monille Nokian tuotealueille korkeakatteista lisämyyntiä jo lyhyellä aikavälillä.

Danske Bank ei kuitenkaan usko, että kuluvan vuoden toinen vuosineljännes vielä siivittäisi Nokian osaketta korkeammalle.

”Todennäköisesti se tulee ennemminkin edustamaan pandemian keskipistettä, ja epävarmuus on korkea. Pidämme pitkän aikavälin tarinasta, mutta olemme hieman varovaisia Q2 20E suhteen”, toteaa Danske Bankin analyytikko Fredrik Lithell pankin aamukatsauksessa.

Danske Bank uskoo, että Nokian osakekurssi voi kuitenkin helposti palata noin neljään euroon. Kuitenkin osakkeen kipuaminen Danske Bankin 4,8 euron tavoitehintaan seuraavan 12 kuukauden aikana vaatii Lithellin mukaan ”operationaalista tukea”, tehokkuuksien alkaessa näkyä ja Nokian ottaessa kiinni Mobile Network -puolella.

Analyytikon mukaan tämä ei tule tapahtumaan yhden kvartaalin aikana, vaan ennemminkin tulevina kvartaaleina, oleellisempien kvartaaleiden ollessa ensi vuonna. Lithellin mukaan vuosi 2021 on ensimmäinen vuosi, jolloin useat Mobile Network -tuotteet perustuvat uuteen kustannustehokkaampaan alustaan. 

”Pidämme pitkän aikavälin tarinasta, mutta olemme varovaisia lyhyellä aikavälillä, johtuen pääosin vahvasta osakekurssin kehityksestä”, Lithell toteaa.

Nokian osakkeen arvostus on noussut ja on analyytikon mukaan nyt lähempänä historiallisia EV/Sales-tasoja. Parantunut tuloskehitys saa kuitenkin arvostuskertoimet näyttämään edullisilta.

Danske Bank toistaa Nokia-osakkeen ostosuosituksen 4,8 euron tavoitehinnalla.

Nokia on muidenkin analyytikoiden suosikki. Yhtiötä seuraa 26 analyytikkoa, joista 12 antaa osakkeelle ostosuosituksen, kolmen suositus on lisää, kahdeksan pidä, kahden vähennä ja yhden myy.

Konsensuksen mukainen osakkeen tavoitehinta on 4,15 euroa.

Analyytikot odottavat keskimäärin Nokian kuluvan vuoden osakekohtaisen tuloksen jäävän 0,09 euroon, millä osakkeen P/E-kerroin on yli 40x. Ensi vuodelle odotetaan jo lähes kaksinkertaista tulosta, 0,17 euroa. Tuolla tuloksella ensi vuoden P/E-kerroin on maltillisempi 22x.

Kommentoi
Ylös
>