Hissiyhtiö Kone on “hissihuoltojen Amazon”, joka hyötyy verkostovaikutuksesta

Jos pörssiyhtiö onnistuu luomaan verkostovaikutuksen, on kasvun mahdollisuus huikea.
Kone Koronavirus Kone Koronavirus

Verkostovaikutus tarkoittaa tilannetta, jossa hyödykkeen tai palvelun kulutuksesta saatava hyöty kuluttajille riippuu sitä käyttävien kuluttajien lukumäärästä. Positiivisen verkostovaikutuksen tapauksessa, jokainen uusi kuluttaja lisää nykyisten kuluttajien saamaa hyötyä.

Konkreettinen esimerkki verkostovaikutuksesta on puhelin. Sen arvo käyttäjälleen riippuu käyttäjien määrästä.

Esimerkiksi teknologiajätti Amazon on hyödyntänyt teknologiaa ja verkostovaikutuksia, kertoo Tampereen yliopiston professori Marko Seppänen blogissaan. Seppäsen mukaan Amazon on pystynyt saavuttamaan suhteellisen kestävää kilpailuetua tarjoamalla poikkeuksellista asiakaskokemusta.

”Amazon on rakentanut palveluunsa asiakkaiden arvostamia ominaisuuksia kuten käyttäjäarviointeja, toivelistoja ja suosittelumoottoreita”, Seppänen kertoo.

Verkostovaikutus ei sinänsä ole uusi asia. Se on viime vuosina muuttunut, on transaktiokustannusten taso.

Kun puhelin tuli alun perin markkinoille, se oli hyvin kallis laite. Lisäksi tarvittiin operaattori puhelujen kytkemistä varten. Nyt transaktiokustannukset ovat romahtaneet, minkä seurauksena verkostoefektit ovat entistä isommassa roolissa. Esimerkiksi Netflixille syntyy yksittäisestä uudesta asiakkaasta kustannuksia vain häviävän vähän.

Digitaalisuuden ja alustatalouden myötä maailmasta on tulossa kasvavissa määrin talous, jossa voittaja vie kaiken.

Voittaja vie kaiken -ilmiöstä ja verkostovaikutuksesta ovat hyötyneet tunnetusti amerikkalaiset teknojätit: Amazonin ja Netflixin lisäksi Google, Microsoft ja Facebook.

Entäpä löytyykö Suomen markkinoilta verkostovaikutuksesta hyötyvää yritystä?

Taalerin johtaja Jussi Kallasvuo uskoo, että hissiyhtiö Kone on tällainen yhtiö. Hänen mukaansa sitä voisi leikillään hyvin kutsua ”hissihuoltojen Amazoniksi”.

”Koneen strategiana on jo pitkään ollut huollettavien hissien kannan ja huoltoverkoston määrätietoinen kasvattaminen. Tämä on lopulta johtanut tilanteeseen, jossa Koneen huoltomiehet ovat keskimäärin huoltokohteita lähempänä kuin kilpailijoiden huoltomiehet. Se mahdollistaa useamman hissin huoltamisen päivässä, mikä mahdollistaa matalamman hinnoittelun ja nopeamman palvelun ja luo sitä kautta Koneelle erittäin suotuisan kilpailuaseman”, Kallasvuo toteaa.

Kysyntäpuolen säätely hyödyttää Konetta, koska sillä hissit on lain mukaan pakko huoltaa säännöllisesti. Tietenkin myös korkeatasoinen teknologinen osaaminen on Koneen etu.

Kallasvuo kuitenkin muistuttaa, että vain harvat yritykset pystyvät lopulta verkostot ja verkostovaikutuksen rakentamaan.

”Monen kohdalla strategia kaatui omaan mahdottomuuteensa, koska todellista kilpailuetua ei ollut. Tai strategian toteuttamisessa epäonnistuttiin.”

Sijoittajan kannattaa siis olla tarkkana, kun etsii yritysten massasta seuraavan sukupolven voittajia, Kallasvuo toteaa.

”Ne, jotka onnistuvat verkostovaikutusten luomisessa, voivat saavuttaa mitä vain. Mutta toisaalta suurin osa tulee tälläkin kertaa epäonnistumaan. Kannattaa myös muistaa, että teknologinen kehitys voi aina yllättää: Sanoman asema Suomen suurimpien alustojen (sanomalehdet ja televisio- ja radiokanavat) valtiaana loi vuosikymmenten aikana valtavasti vaurautta. Mutta lopulta teknologinen murros sekoitti pelikentän täysin”, Kallasvuo kertoo.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
varoitus varoitusvalo rakennustyömaa uhka talous

Mitä on poliittinen riski Suomen taloudessa?

Seuraava artikkeli
nosturit rakentaminen rakennusteollisuus talous

Yrittäjiltä uudistusohjelma talouskasvun vauhdittamiseksi - verotuksen painopistettä muutettava