Tutkimus: Entisistä Nokian työntekijöistä työttömänä yhä 10 prosenttia

Nokiasta vuosina 2009–2014 irtisanotuista 77 prosenttia lähteneistä on löytänyt uuden työpaikan, ja valtaosa heistä on työllistynyt palvelusektorin yrityksiin.
Nokia pörssiyhtiöt it-yhtiö sijoittaminen talous Nokia pörssiyhtiöt it-yhtiö sijoittaminen talous

Tämä käy ilmi Jyrki Ali-Yrkön, Natalia Kuosmasen ja Mika Pajarisen tutkimuksessa ICT-alan rakennemuutos – Mihin ex-nokialaiset päätyivät?. Tutkimuksessa tarkastellaan Nokiasta vuosina 2009–2014 lähteneiden henkilöiden myöhempää työuraa. Ex-nokialaisten joukossa on niin irtisanottuja kuin työpaikkaa vapaaehtoisesti vaihtaneita henkilöitä.

Työttömänä ex-nokialaisista on edelleen vajaa 10 prosenttia. Osa ex-nokialaisista on siirtynyt opiskelemaan (3 %) ja osa eläkkeelle (6 %). Lisäksi jokin muu työmarkkinastatus on 4 prosentilla ex-nokialaisista – tähän ryhmään kuuluvat niin ulkomaille lähteneet kuin esimerkiksi sijoittajiksi ryhtyneet.

Peräti kaksi kolmasosaa yrityssektorin ex-nokialaisista on löytänyt uuden työpaikan palveluista, ja tärkeimpänä rekrytoijana tässä on ollut ICT-palveluja tuottava ala, kertoo Etlan tutkimusjohtaja Jyrki Ali-Yrkkö.

Tutkimuksen mukaan ex-nokialaisten työllistymisen todennäköisyyttä kasvattavia tekijöitä olivat koulutus ja ylempi toimihenkilöasema.

Korkeakoulutetuista ex-nokialaisista yli 70 prosenttia löysi työpaikan vain vuoden kuluessa lähdöstä, kun muilla vastaava luku oli vain noin 57 prosenttia. Ylemmät toimihenkilöt löysivät muita nopeammin uuden työpaikan.

Työllistymistä alentava tekijä oli erityisesti ikä. Myös naiset työllistyivät myös miehiä heikommin.

Myös alueellisia eroja työllistymisessä löytyi.

”Tutkimuksen perusteella voi sanoa, että Pohjois-Pohjanmaalla, Uudellamaalla ja Keski-Suomessa ex-nokialaisten työllistyminen on ollut helpompaa kuin Varsinais-Suomessa”, Etlan Ali-Yrkkö arvioi.

Tutkimuksen mukaan Nokian romahduttama Suomen ICT-ala on palautunut kooltaan samalle tasolle kuin vuosikymmen sitten muiden alan yritysten kasvun ansiosta.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
kulta kullan hinta kultapörssi

Kaivosyhtiö Endomines hyötyy kullan hinnannoususta – jos saa ratkaistua tuotantohaasteensa

Seuraava artikkeli
kori koripallo talous tulos tuloskausi

Tuloskausi alkaa – nämä toimialat saattavat yllättää positiivisesti