Elintarvikealan konkarin eväät purevat Apetitissa

Nopea pelastusoperaatio palkitsee elintarvikealan konserni Apetitia, jonka osakekurssi on vahvistunut lokakuun 8,8 eurosta yli 12 euron tasolle.
Apetit ruoka pörssi pörssiyhtiö osakkeet Apetit ruoka pörssi pörssiyhtiö osakkeet

Sijoittajien ”ruokahalu” näkyy Apetitissa, joka jalostaa elintarvikkeita peltojen keskellä Säkylässä konsernin suurimmassa tehtaassa. 

Apetia voi jo luonnehtia pörssin käänneyhtiöksi, joka on noussut tappion syövereistä voitolliseksi nykyisen hallituksen ja toimitusjohtajan Esa Mäen aikana.  

Hallituksen puheenjohtaja, elintarvikealan kriisiyhtiöiden nostajana tunnettu vuorineuvos Simo Palokangas (75) palkkasi vajaa kaksi vuotta sitten ensi töikseen Mäen Apetitin toimitusjohtajaksi lihayhtiö HK Scanista, jossa Palokangas toimi aikanaan toimitusjohtajana. 

Pörssitiedotteista voi lukea, että Palokangas laittoi kertalaakista osan Apetitin johtoportaasta uusiksi. 

Elintarvikealan konkarin eli Palokankaan ja toimivan johdon uudet linjaukset ovat nostaneet Apetitin liiketoiminnan kovalle pohjalle aina viljakauppaa myöten.  Yhtiö on myös investoinut tuotekehitykseen ja tuotantoon. 

Uusi ravintoinnovaatio on kannattavuuden paranemisen ohella vauhdittanut osakekurssia nousua. Sijoittajat tarttuvat aina hanakasti kiinni ruoan uusiin ”resepteihin”. 

Yhtiö on pitkän kehitystyön tuloksena saanut myyntikuntoon proteiinipitoisen rypsisiemenen proteiinijauheen, joka kärkkyy jatkossa markkinoiden valtausta jopa globaalisti. Sijoittajat odottavat proteiinissa ehkä liiankin hätäisesti uusia siirtoja, mikä on saattanut aiheuttaa hienoista heiluriliikettä osakekurssiin.  

Uuden innovaation tuotanto käynnistynee jollakin aikataululla Porkkalan Kantvikin kasviöljytehtaassa. 

Evästystä pörssin käänneyhtiöksi voi lukea myös siitä, että Apetit on saanut muun muassa ruokapakasteiden myynnissä yhä enemmän hyllytilaa suuren ruotsalaisen kauppaketjun myymälöissä. Myynnin avaus Ruotsiin vaatii eri lähteiden mukaan usean vuoden kovan punnerruksen. 

Yhtiö tavoittelee lisää vauhdinottoa vientiin, joka tekee nyt noin 10-15 prosenttia liikevaihdosta.    

Ruokaratkaisujen liiketoiminnassa ruokapakasteet aina herneitä myöten tuovat jatkossakin merkittävän myynnin ja vientituloja. 

Liikevaihdoltaan suurinta segmenttiä eli viljakauppaa voi pitää taitavien kauppamiesten operaationa, jossa pelaaminen hintojen kanssa vaatii pörssinmeklarin taitoja. Yhtiön on nykyisen johdon aikana saanut viljan kannattavaksi. 

Konserni teki viime vuoden tammi-syyskuussa noin 211 miljoonan euron liikevaihdolla 2,8 miljoonan euron liiketuloksen. Liikevaihdosta kertyi vain 1,3 prosenttia liikevoittoa, jota yhtiö aikoo vahvistaa ehkä nopeallakin aikataululla.  

Noin 11,7 miljoonan euron kassavaroja syyskuun lopulla voi luonnehtia ”vahvaksi.” Nettovelkaantumisaste jää matalaksi eli 35 prosenttiin suhteessa omiin pääomiin. Apetitilla riittää pääomia myös mahdollisiin yritysostoihin. 

Piensijoittajille saattaa Apetitin tuotearsenaali jää hieman hataraksi. Luvuista sen verran, että Ruokaratkaisujen liikevaihto oli viime vuoden tammi-syyskuussa 44,1 miljoonaa euroa ja öljykasvituotteiden 49,4 miljoonaa euroa. Viljakaupalle kertyi liikevaihtoa 141,2 miljoonaa euron verran. 

Kannattavuus parani kaikilla liiketoiminnan segmenteissä. 

Apetitia voi yhä luonnehtia sinnikkääksi puurtajaksi, joka on jäänyt pörssiyhtiönä hieman liikaakin paitsioon. Yhtiö kaipaa hieman enemmän likviditeettiä. Osakkeita on yhteensä noin 6,3 miljoonaa eli melko vähän pörssiyhtiöksi. 

Osaketta voi sinänsä pitää osinkopaperina. Apetit palkitsee sijoittajia ja aikoo lohkaista noin 50 prosenttia vuositason tuloksestaan osinkoihin. Nykyisellä 12,20 euron osakekurssilla markkina-arvoksi tulee 77 miljoonaa euroa.  

Osinko irtosi viime keväänä 0,45 euroa per osake, mikä tarkoittaa nykykurssin mukaan kohtalaista 3,7 prosentin osinkotuottoa. 

Apetit on kokeillut liiketoiminnassa kepillä jäätä moneen suuntaan. Yhtiö lähti aikanaan kotimaan ja Norjan kirjolohen apajille, joka tuotti vain sanamukaisesti ”turskaa”. Liikevaihdoltaan noin 65 miljoonan euron kalajalostukset menivät myyntiin. 

Omat pääomat hupenivat ja tappiot paisuivat kalaseikkailun ja viljakaupan kompuroinnin tuloksena. 

Palokangas toimi entisen Lännen Tehtaiden eli nykyisen Apetitin toimitusjohtajana 1980-luvulla. Hallituksen puheenjohtajuus oli siten paluu ”rikospaikalle”, mikä tarkoitti yhtiön nostamista ylös tappioista. 

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Peter Lundmark Nokia

Nokian tulos ylitti odotukset, mutta ei innostanut sijoittajia

Seuraava artikkeli
Valmet Automotive

Valmet on väkevässä tulosvireessä – analyytikon mielestä osake yhä aliarvostettu