Pankin osakesuosituksessa täyskäännös – ”Lehto nousee jaloilleen vahvempana kuin koskaan”

Rakennusyhtiö Lehto Groupissa on merkittävä nousupotentiaali, kun marginaalien elpyminen alkaa, uskoo Handelsbanken.
Lehto Group asuntotuotanto asunnot sijoittaminen Lehto Group asuntotuotanto asunnot sijoittaminen
Lehto Group osakekurssi sijoittaminen talous pörssi

Aiemmin rahoitus- ja kannattavuusvaikeuksista kärsinyt Lehto Group on saanut kammettua liikevoiton plussalle ja rahoitustilanteensa parempaan kuosiin.

Kovaa kasvuvauhtia pitänyt Lehto Group ajautui vuonna 2019 kannattavuusvaikeuksiin. Yhtiö teki vuonna 2019 668 miljoonan euron liikevaihdolla lähes 42 miljoonan euron liiketappion. Silloinen toimitusjohtaja Hannu Lehto kertoi yhtiön tilinpäätöstiedotteessa, että vuosi 2019 jäi yhtiön historiaan kasvuyhtiön opettavaisena ajanjaksona, johon liittyy ensimmäistä kertaa yhtiön tappiollisuus sekä kovat kasvukivut.

Nyt yhtiö on pyrkinyt tervehdyttämään tuloksensa ja rahoitusrakenteensa. Vuoden 2020 heinä-joulukuun liiketulos oli jo plussalla 2,3 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten oli rankasti tappiollinen 14,3 miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevoitto oli 4,9 miljoonaa euroa.

Viime toukokuun alussa yhtiö sai uuden toimitusjohtajan, kun Juuso Hietanen aloittaa työnsä Lehdolla.

Lehto arvioi, että vuoden 2021 liikevaihto laskee vuodesta 2020, ja että liiketulos on positiivinen. Liiketuloksen kertymisen yhtiö odottaa painottuvan vuoden toiselle puoliskolle.

Handelsbankenin Mika Karppinen arvioi pankin aamukatsauksessa, että Lehto Groupin liiketoimintamalli on tukenut yhtiön kustannustehokkuusajattelua, mutta yliaggressiivinen kasvu vuosina 2018-19 aiheutti sille merkittäviä projektitappioita. Se heijastui lopulta yhtiön kaikkiin toimintoihin.

Nyt rakennusliikkeen tilanne näyttää toisenlaiselta.

”Sen jälkeen tehdyt rakenneuudistukset paransivat projektien johtamista ja käänsivät Lehdon jälleen kannattavaksi vuoden 2020 viimeisellä neljänneksellä. Käyttöpääoman vapauttaminen ja osakeanti vahvistivat lisäksi yhtiön taloudellista asemaa”, Karppinen toteaa.

Karppisen mukaan nyt kun pöytä on puhdistettu, on aika katsoa eteenpäin. Yhtiö tekee käännettä.

”Q4 osoitti merkkejä lähestyvästä käänteestä. Kannattavuus palasi, kun projektiongelmat hellittivät ja suurimmat tuottoja hidastavat tekijät osoittivat elpymisen merkkejä ongelmaprojektien siivouksen jälkeen.”

Karppisen mukaan lisäksi Suomen asuntomarkkinan vahvistuminen ja puutalojen kasvava suosio tukevat Lehto Groupin kannattavuusmarginaaleja. Myös elvytysohjelmien myötä suuret kouluprojektit tukevat näkymää.

Karppisen mukaan nykyisillä arvostuskertoimilla Lehto on 20-51 prosenttia alennushintainen suhteessa kilpailijoihinsa.

”Arviomme mukaan tämänhetkisellä markkina-arvollaan Lehdon liikevoittomarginaalin odotettaisiin jäävän vajaaseen 3 prosenttiin, selvästi alle historiallisten marginaalien ja tavoitteiden. Mielestämme tällainen odotus on liian matala.”

Handelsbanken nosti Lehto Groupin suosituksen kerralla tasolta myy tasolle osta. Osakkeen tavoitehintakin nousi reippaasti – 1,2 eurosta 2,2 euroon. Tavoitehinta ylittää reippaasti tämän hetken 1,8 euron kurssinoteerauksen.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
BitPay maksukortti kryptovaluutat

BitPay-kortti mahdollistaa sovellusten ostamisen kryptovaluutoilla

Seuraava artikkeli
10-bagger on kymmenkertaistuja

Tämä 10-baggereihin tähtäävä ajankohtainen sijoitusstrategia vaatii kärsivällisyyttä