Yrittäjyys

Yrittäjien Pentikäinen: ”Yrittäjien kriittisyys on kasvanut voimakkaasti viime aikoina”

Yritysten tilanteessa tapahtui selkeä käänne heikompaan maaliskuussa. Samalla yritysten arvosana Marinin hallitukselle on laskenut.

Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjä yrittäjäjärjestö
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Markus Sommers.

Suomen Yrittäjät on seurannut koronakriisin yritysvaikutuksia Yrittäjägallupeilla kriisin alusta lähtien. Yrittäjäjärjestön teettämän kyselyn mukaan yrittäjien tilanne on vaikeutunut.

”Tilanne on heikentynyt ensi kertaa sitten viime kevään. Se näkyy yritysten maksuvaikeuksissa, lomautuksissa, irtisanomisissa, lopettamisaikeissa, konkurssien pelossa ja myös kouluarvosanassa hallitukselle”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kertoo.

Pentikäisen mukaan tuloksissa näkyy myös liikkumisrajoitusten pelko. ”Moni yrittäjä pelkää niitä kuin ruttoa, koska niiden vaikutus olisi voinut olla dramaattinen. Ne onneksi jäävät toteutumatta”, hän sanoo.

Myynti on vähentynyt nyt 55 prosentilla vastaajayrityksistä. Eniten myynti on vähentynyt kaupan ja palvelualan yrityksillä ja pääkaupunkiseudulla.

Maksuvaikeudet yleistyneet, konkurssia pelkää yhä useampi

Nyt 15 prosenttia yrittäjistä kertoo, että yrityksellä on vaikeuksia maksaa laskujaan. Kuukausi sitten näin kertoi 13 prosenttia vastaajista. Ongelmat korostuvat alle kymmenen henkeä työllistävillä työnantajayrityksillä, joista lähes joka viides on maksuvaikeuksissa. Yli kymmenen työllistävistä on maksuvaikeuksissa seitsemän prosenttia.

”Tässä näkyy pienen työnantajayrittäjän ahdinko, jota koronakriisi on syventänyt. Työllistämisen riski ja taakka painavat, ja siksi pienten työnantajien määrä laskee. Se on huono asia, sillä tarvitsemme myös pieniä työllistäviä yrityksiä”, Pentikäinen sanoo.

Yrityksensä ajamista alas suunnittelee 12 prosenttia yrityksistä. Se tarkoittaisi noin 35 000 yrityksen lopettamista. Kuukausi sitten 10 prosenttia yrittäjistä pohti lopettamista.

Konkurssiuhkaa kokee nyt kuusi prosenttia yrityksistä, kuukausi sitten viisi. Pentikäisen mukaan lopettaminen on konkurssia tyypillisempi tapa päättää yritystoiminta.

”Moni pohtii, onko järkeä jatkaa. Mitä pienempi on yritys, sitä useammin lopettamista pohditaan. Lopettamista pohtivia on nyt enemmän kuin kertaakaan aiemmin koronakriisin aikana”, Pentikäinen toteaa.

Pääkaupunkiseudulta uhkaa kadota kauppoja ja palveluita

Erityisesti pääkaupunkiseudulla uhkaa kadota laajalti kauppoja ja palveluita. Teollisuudessa on taas enemmän heitä, jotka etsivät yritykselleen ostajaa. Yritystään myyvien osuus on kasvanut, Pentikäinen lisää.

”Yritysten tilanteen heikentyminen tarkoittaa sitä, että hallituksen pitäisi toteuttaa tukiohjelma – sekä antaa rahallista tukea avokätisemmin että tehdä lainsäädäntömuutoksia, jotka mahdollistavat nopean sopeutumisen ja vähentävät konkurssipainetta.”

Yrittäjät on esittänyt hallitukselle laajaa tukiohjelmaa, jossa on sekä yritystukia että lainsäädäntöön tehtäviä muutoksia.

Lomauttamaan on joutunut 21 prosenttia vastaajista, kun helmikuussa näin kertoi 18 prosenttia vastaajista. Useimmin ovat lomauttaneet yli 10 henkilöä työllistävät yritykset: niistä jopa 42 prosenttia on joutunut turvautumaan lomautuksiin.

Irtisanominenkin on hieman lisääntynyt: nyt seitsemän prosenttia vastaajista kertoo joutuneensa irtisanomaan työntekijöitään, kun viime kyselyssä näin vastasi kuusi prosenttia vastaajista. Eniten ovat joutuneet irtisanomaan yli 10 henkilöä työllistävät yrittäjät, joista 15 prosenttia kertoo joutuneensa turvautumaan irtisanomisiin.

Yrittäjiltä kysyttiin myös, minkä kouluarvosanan he antaisivat Marinin hallitukselle koronakriisin hoidossa. Asiaa kysyttiin viimeksi loka-marraskuussa 2020. Arvosana romahti seitsemästä 6,4:ään. Vuosi sitten arvosana oli vielä 7,6.

”Yrittäjien kriittisyys on kasvanut voimakkaasti viime aikoina. Voimakkaimmin on pudonnut nuorten yrittäjien arvosana. Moni kokee, ettei heistä välitetä, kun liiketoiminta saatetaan kieltää hyvin lyhyellä varoitusajalla ja tukia saa odottaa kuin kuuta nousevaa”, Pentikäinen kommentoi.

Kommentoi
Ylös
>