Markkinakommentit

US: Palkittu salkunhoitaja varoittaa korkojen nousun vaaroista

Markkinoilla on riskejä, vaikka lyhyen aikavälin kurssikehitys tulee todennäköisesti pysymään hyvänä, toteaa LähiTapiolan salkunhoitaja Uuden Suomen haastattelussa.

Alhaiset korot, likviditeetti, talouden elpyminen ja sijoittajien riskinottohalukkuus pitävät yllä osakkeiden korkeaa arvostusta. Tuottojen saaminen vaatii kuitenkin koko ajan suurempaa riskinottoa, arvioi Jari Järvinen Uudelle Suomelle. Hän on LähiTapiolan salkunhoitaja ja pääekonomisti, jonka johtamat rahastot ovat saaneet lukuisia Lipperin ja Morningstarin rahastopalkintoja.

Järvinen kertoo, että suhtautuminen velkaan on muuttunut siten, että markkinat hyväksyvät korkeammat velkatasot valtioilta kuin vielä pari vuotta sitten olisi uskottu. Keskuspankkiostojen johdosta valtioiden velkakirjojen korot varsinkaan euroalueella eivät enää kuvaa niihin liitettyjä riskejä, Järvinen toteaa.

Velkavuoren kasvu on johtanut tuntemattomille vesille.

”Kun on menty näin syvälle velkaelvytykseen, se herättää kysymyksen, millainen talouden uusi normaali tulee olemaan. Sitä ei vielä tiedetä, koska tämä on täysin ennennäkemätön tilanne”, Järvinen toteaa.

Järvinen varoittaa, että monen prosenttiyksikön nousu joidenkin maiden koroissa voisi sysätä liikkeelle velkakriisin kaltaisen kehityksen. Siksi keskuspankkien on myös vaikea lopettaa elvyttämistä, hän arvioi.

“Raja on hiuksenhieno sen suhteen, milloin elvytyksestä ei pysty enää palaamaan ilman suuria markkinahäiriöitä. Nyt ollaan hyvin lähellä sitä rajaa.”

Parasta olisi, jos kestävä talouskasvu pienentäisi velan suhteellista määrää tulevien vuosien aikana. Tätä Järvinen ei kuitenkaan pidä todennäköisenä vaihtoehtona.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös