Yle: Rikostuomio joka kolmannella pörssiyhtiön johtajalla

Suomalaisten pörssiyhtiöiden johtajilla on taustallaan paljon rikostuomioita, selviää Oulun yliopiston laajassa tutkimuksessa.
johtaja asiantuntija puku analyytikko salkunhoitaja toimitusjohtaja johtaja asiantuntija puku analyytikko salkunhoitaja toimitusjohtaja

Yle kertoo, että Oulun yliopisto selvitti laajassa tutkimuksessa pörssiyhtiöiden yritysjohtajien rikostaustoja. Selvityksestä paljastui, että suomalaisten pörssiyhtiöiden johtajilla on taustallaan paljon rikostuomioita ja henkilökohtaisia maksuhäiriöitä. 

Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien lisäksi myös hallituksen jäsenillä ja muilla vastuuhenkilöillä, kuten tilintarkastajilla, on rikostuomioita ja maksuhäiriömerkintöjä.

”Olemme käyneet läpi suomalaisia ja ruotsalaisia aineistoja. Niiden mukaan pörssiyhtiöissä joka kolmannella johtajalla oli henkilökohtainen rikostuomio. Oli valtava yllätys, että tällaista löytyi”, kertoo tutkimusryhmää vetänyt Oulun yliopiston professori Juha-Pekka Kallunki Ylen haastattelussa.


 
Saat jopa 20 ilmaista osaketta!
 
Avaa ja rahoita tilisi Freedom24-välittäjällä ja saat jopa 20 ilmaista osaketta, joiden arvo on jopa 800 dollaria kukin. Lue lisää artikkelistamme
 
Jokaiseen sijoitukseen liittyy riskejä.
 

Tutkimusryhmä on selvittänyt yritysjohtajien taustoja ja niiden merkitystä yli kymmenen vuoden ajan.

Kyse ei ole pienistä rikoksista, vaan esimerkiksi toistuvista rattijuopumuksista, onnettomuuspaikalta pakenemisesta, väkivaltarikoksista ja jopa vankeustuomioista.

Johtajien rikostaustat ovat pörssiyhtiöille kahdella tavalla ongelmallisia: ne luovat mainehaitan, mutta myös vaikuttavat suoraan yrityksen menestystä kuvaaviin mittareihin.

”Näiden yritysten kannattavuus on heikompi, ne tekevät huonompia yrityskauppoja, konkurssiriski on suurempi, sisäpiirikaupankäynti on aggressiivisempaa ja se voi lähestyä jopa laittoman rajaa”, Kallunki kertoo.

Työnantajan velvollisuutena on pyytää henkilöltä nähtäväksi alle kuuden kuukauden vanha rikosrekisterin ote ennen työsopimuksen tekemistä sellaiseen tehtävään, jossa työskennellään lasten kanssa. Tällaisia työpaikkoja ovat esimerkiksi päiväkodit ja koulut. Johtotehtäviä tämä velvollisuus ei siis koske.

Työnantaja voi pyytää paikallista poliisia tai suojelupoliisia tekemään työnhakijasta turvallisuusselvitys, jos yrityksellä on painava tarve suojata arvokkaita liike- ja ammattisalaisuuksia tai muita erittäin merkittäviä taloudellisia etuja. Turvallisuusselvityksen hakemiseen vaaditaan kuitenkin työntekijän suostumus. Se sisältää suppeimmassakin muodossaan rikosrekisteritiedot.

Turvallisuusselvitys on valtion turvallisuusjärjestelmän väline, jolla pyritään estämään epäluotettavien henkilöiden pääsy tehtäviin, joissa he voisivat uhata valtion tai yrityksen turvallisuutta tai tärkeää yleistä tai yksityistä etua. 

Suojelupoliisi laati vuonna 2019 lähes 69 000 henkilöturvallisuusselvitystä. Noin puolet henkilöturvallisuusselvityksistä tehdään valtion viranomaisille ja toinen puoli yksityisille yrityksille.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Mari Kiviniemi Kaupan liitto

Kaupan liiton Kiviniemi: Työttömyysturvan uudistaminen ja perustili ratkaisuiksi työelämän kannustinloukkuihin

Seuraava artikkeli
bitcoin virallinen valuutta kryptovaluutat raha pörssi

Coinbase ja PayPal kiidättävät bitcoinin arvoa