Yritysuutiset

Finnair jatkaa tasaista nousukiitoa

Finnairin matkustajaliikenneluvut paranivat selvästi joulukuussa, vaikka koronapandemian vaikutus oli yhä nähtävissä.

Lentoyhtiö kuljetti joulukuussa 602 700 matkustajaa eli 551 prosenttia enemmän kuin vuoden 2020 joulukuussa. Joulukuun 2021 matkustajamäärä oli 23,8 prosenttia enemmän kuin marraskuussa 2021, tosin edelliskuukauden luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia, koska marraskuussa on yksi päivä vähemmän.

Yhtiön mukaan koronan vaikutukset vaikuttivat edelleen kaikkiin matkustajaliitännäisiin liikennelukuihin. Tämä näkyi varsinkin Pohjois-Amerikan sekä Aasian luvuissa, vaikka matkustus Suomesta ja Ruotsista Yhdysvaltoihin ja esimerkiksi Thaimaahan avautui jo marraskuun aikana lisäten myös Finnairin kuljettamia matkustajamääriä.

Kokonaiskapasiteetti tarjotuilla henkilökilometreillä mitattuna kasvoi joulukuussa 554 prosenttia vertailukaudesta ja 26,8 prosenttia edeltäneestä kuukaudesta. Finnair operoi päivittäin keskimäärin 230 lentoa, mikä oli 15,6 prosenttia enemmän kuin marraskuussa 2021.

Aasian-liikenteen tarjonta kasvoi vertailukaudesta 335 prosenttia, Euroopan-liikenteen 661 prosenttia ja kotimaanliikenteen 181 prosenttia.

Reittiliikenteen tarjotut rahtitonnikilometrit kasvoivat joulukuussa 450 prosenttia vertailukaudesta ja 16,3 prosenttia edeltäneestä kuukaudesta.

Vaikka pelkkää rahtia kuljettaneiden lentojen tonnit laskivat vertailukaudesta 11,6 prosenttia ja edeltäneestä kuukaudesta 8,8 prosenttia, rahdin kysyntä jatkui poikkeuksellisen vahvana joulukuussa, sillä kokonaisrahti- ja postitonnit kasvoivat 109 prosenttia vertailukaudesta ja 1,2 prosenttia edeltäneestä kuukaudesta. Joulukuu oli uusi ennätyskuukausi pandemia-aikana Finnairin rahtivolyymeissä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös