Peliyhtiö Remedy ottaa etunojaa peli-investoinneilla kannattavuuden kustannuksella

Remedy painui tappiolle kolmannella vuosineljänneksellä. Kahden pelin ulkoiset kehityskulut rasittivat kannattavuutta.
Remedy peliyhtiö Remedy peliyhtiö

Peliyhtiö Remedyn liikevaihto kasvoi elo-syyskuussa 6,8 prosenttia vertailukaudesta 7,9 miljoonaan euroon. Liikevoitto painui kuitenkin pakkaselle -3,0 (-0,2) miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli -0,2 miljoonaa euroa. Myös käyttökate oli negatiivinen -2,4 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin se oli 0,4 miljoonaa euroa plussalla.

Analyysitalo Inderes odotti -1,0 miljoonan euron liikevoittoa, joten tappio oli odotettua syvempi.

Remedy oli antanut elokuussa tulosvaroituksen. Tuolloin yhtiö alensi koko vuoden liikevaihto- ja tulosnäkymiään. Näkymien alentaminen johtui ennakoitua pienemmästä pelirojaltien määrästä vuonna 2022 sekä yhtiön päätöksestä ottaa lisäaikaa koodinimeä Vanguard kantavan peliprojektin toteuttamiseen, jotta peli saadaan toteutettua Remedylle tunnusomaisen korkean laatutason täyttävällä tavalla.

Remedyn toimitusjohtaja Tero Virtala kertoo kolmannen kvartaalin tulosraportin yhteydessä, että elo-syyskuussa Alan Wake 2:een ja Koodinimi Condoriin liittyvät merkittävästi kasvaneet ulkoiset kehityskulut rasittivat kannattavuutta. Lisäksi korkeakatteisten rojaltitulojen pienempi osuus vaikutti kannattavuuteen.

Viime vuosina yhtiö on Virtalan mukaan onnistuneesti siirtynyt moniprojektimalliin.

”Pelinkehityskykymme ovat paremmat kuin koskaan, taloudellinen asemamme on vahva, ja meillä on sopivat liiketoimintakumppanit kaikille viidelle kehitteillä olevalle pelillemme. Neljä näistä peleistä perustuu Remedyn omistamiin brändeihin, ja yksi kolmannen osapuolen brändiin, joka sopii strategiaamme erinomaisesti”, Virtala toteaa.

Virtala muistuttaa, että Remedyn pelien kehittäminen vie vuosia.

”Kehityksemme arvioiminen vuosineljänneksittäin voi olla joskus haastavaa, sillä menestyksemme riippuu useiden työn alla olevien pelien menestyksestä tulevaisuudessa. Keskitymme nyt kehittämään näitä viittä peliä, joista jokaisella on mahdollisuus suurmenestykseen.”

Tuorein Remedyn peleistä on Rockstar Gamesin kanssa toteutettava Max Payne 1&2 Remake. Kolmannella neljänneksellä yhtiö jatkoi pelin kehitystä pienellä ydintiimillä hyödyntäen projektien välisiä tuotannollisia ja teknologisia synergioita.

Virtalan mukaa Alan Wake 2 -peli on täydessä tuotantovaiheessa ja peli lanseerataan suunnitelmien mukaisesti vuonna 2023. Lokakuussa Remedy ilmoitti Epic Gamesin kanssa, että Alan Wake Remastered on nyt saatavilla myös Nintendo Switchille, mikä avaa pelille uuden alustan ja yleisön.

Osa parhaillaan työn alla olevista peleistämme julkaistaan tai rahoitetaan yhdessä kumppaneidemme kanssa. Virtalan mukaan se tarkoittaa sitä, että aiempiin vuosiin verrattuna peliyhtiö maksaa nyt suuremman osan kehityskustannuksista itse, mikä rasittaa kannattavuutta lyhyellä aikavälillä, mutta lisää kuluttajilta saatavaa liikevaihtoa ja rojaltimahdollisuuksia pitkällä aikavälillä.

”Jotkut näistä peleistä ovat myös pitempään pelattavia palvelupohjaisia pelejä, mikä luo pohjan vielä pitkäaikaisemmalle, kestävälle ja kannattavalle liikevaihdolle”, toimitusjohtaja toteaa.

Yhtiö on muuntautumassa nykyisestä kehitysmaksukeskeisestä liiketoiminnasta korkeampikatteiseen ja skaalautuvampaan kuluttajaliiketoimintaan.

Remedy arvioi yhtiön liikevaihdon säilyvän edellisvuoden tasolla ja liiketuloksen laskevan merkittävästi verrattuna vuoteen 2021.

Vuonna 1995 perustetun Remedyn pääkonttori on Suomessa ja sillä on toimisto myös Tukholmassa. Tarinallisista ja visuaalisesti näyttävistä toimintapeleistään tunnetun yhtiön tunnetuimpia pelejä ovat Control, Alan Wake ja Max Payne. Lisäksi Remedy kehittää omaa Northlight-pelimoottoria ja pelinkehitystyökaluja, joita käytetään useissa yhtiön peleissä. 

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Kempower

Kempower moninkertaisti tilauskirjansa kolmannella vuosineljänneksellä

Seuraava artikkeli

LeadDesk palasi kannattavaan kasvuun – osake raketoi