Dark Mode Light Mode

Uudistunut SR-uutiskirje: entistä kiinnostavampaa sisältöä. Tilaa tästä

Finnair kasvattaa liikennemääriä, mutta haasteita on silti kosolti

Finnairin matkustajaliikenne jatkaa kasvuaan, mutta useat ulkoiset tekijät ovat edelleen yhtiön riippakivinä.
Finnair lentokone lento lentoyhtiö sijoittaminen Finnair lentokone lento lentoyhtiö sijoittaminen

Finnair kuljetti marraskuussa 750 800 matkustajaa eli 54,2 prosenttia enemmän kuin vuoden 2021 marraskuussa.

Marraskuun 2022 matkustajamäärä oli kuitenkin 13,4 prosenttia vähemmän kuin lokakuussa 2022. Edelliskuukauden luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia, koska marraskuussa oli yksi päivä vähemmän. Lisäksi Finnairin piti perua yhteensä noin 100 Helsinki-Vantaan lentokentältä lähtenyttä lentoa marraskuisen lakon takia.  

Korona vaikuttaa edelleen Finnairin liikennelukuihin. Yhtiön mukaan koronan vaikutukset, jotka sisältävät myös joidenkin valtioiden asettamat tiukat matkustusrajoitukset, vaikuttivat edelleen matkustajaliitännäisiin liikennelukuihin erityisesti Aasian-liikenteessä.

Toinen haaste on Ukrainan sota.

Venäjän ilmatila sulkeutui Ukrainan sotaa seuranneiden vastapakotteiden takia helmikuun lopussa, mikä johti reitti- ja vuoroperuutuksiin Aasian-liikenteessä. Vaikka Finnair kuitenkin pystyi jatkamaan lentämistä suurimpaan osaan Aasian-kohteistaan pidemmistä lentoreiteistä huolimatta vahvan rahtikysynnän tukemana, ilmatilan sulun negatiivinen vaikutus Aasian jo pandemian heikentämiin matkustajaliikennelukuihin näkyi marraskuussa.

Aasia vetää koronasta huolimatta

Kokonaiskapasiteetti tarjotuilla henkilökilometreillä mitattuna kasvoi marraskuussa 24,9 prosenttia vertailukaudesta, mutta pieneni 10,9 prosenttia edeltäneestä kuukaudesta. Finnair operoi päivittäin keskimäärin 251 lentoa, mikä oli 26,1 prosenttia enemmän verrattuna vuoden 2021 marraskuuhun, mutta 4,9 prosenttia vähemmän kuin lokakuussa 2022.

Liikenne myydyillä henkilökilometreillä mitattuna kasvoi 93,6 prosenttia vertailukaudesta, mutta pieneni 12,4 prosenttia edeltäneestä kuukaudesta.

Matkustajakäyttöaste oli 71,4 prosenttia nousten 25,4 prosenttiyksikköä vertailukaudesta, mutta laskien 1,2 prosenttiyksikköä edeltäneestä kuukaudesta.

Aasian-liikenteen tarjonta kasvoi vertailukaudesta 23,3 prosenttia. Sen sijaan Pohjois-Amerikan-liikenteen tarjonta pieneni 27,6 prosenttia, koska liikennöinti Tukholman ja Pohjois-Amerikan-kohteiden välillä päättyi lokakuun lopulla. Euroopan-liikenteen kapasiteetti kasvoi 52,0 prosenttia ja kotimaanliikenteen 29,1 prosenttia.

Matkustajamäärät kasvoivat vertailukaudesta Aasian-liikenteessä yli 294 prosenttia. Pohjois-Amerikan-liikenteessä kasvua oli lähes 59 prosenttia. Euroopan-liikenteessä matkustajamäärät kasvoivat 44,6 prosenttia ja kotimaanliikenteessä 36 prosenttia.

Kolmas peräkkäinen tappion vuosi

Haasteista huolimatta vähitellen kohoavat liikennemäärät ovat näkyneet jo Finnairin tulosriveillä.

Kolmannella vuosineljänneksellä Finnairin liikevaihto kasvoi yli 260 prosenttia vertailukaudesta ja oli 719 miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liiketulos oli 35,2 miljoonaa euroa heinä-syyskuussa, kun se vuotta aiemmin on jyrkästi pakkasella -109 miljoonaa euroa.

Lyhyellä aikavälillä Finnair odottaa matkustuksen vahvan kysynnän jatkuvan, mikä tukee Finnairin yksikkötuottoja vuoden 2022 kesäkuukausien tapaan. Yhtiön toimintaympäristön merkittävä epävarmuus kuitenkin jatkuu edelleen, koska polttoaineen hinta on poikkeuksellisen korkea ja Venäjän ilmatilan sulun pituus, inflaation vaikutus kysyntään ja kustannuksiin sekä koronapandemian ja siihen liittyvien toimenpiteiden kehitys ovat epäselviä, yhtiö arvioi.

Lentoyhtiö toistaa ohjeistuksensa, jonka mukaan vuoden 2022 vertailukelpoinen liiketulos tulee olemaan kolmatta vuotta peräkkäin huomattavan tappiollinen.

Marraskuussa Finnair joutui perumaan yhteensä noin 100 lentoa kahtena päivänä, koska Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT oli ilmoittanut Finnairin matkustamopalvelua koskevasta lakosta Helsingistä lähtevillä lennoilla.

Yhtiöo on päättänyt lokakuussa aloittamansa muutosneuvottelut, jotka koskivat suunnitelmaa vähentää 200 työpaikkaa globaalisti. Suunnitelma liittyi Finnairin syyskuussa julkaisemaan uuteen strategiaan, jonka tavoitteena on palauttaa Finnairin kannattavuus. 

Evli ennustaa Finnairille ensi vuodelle positiivista 2,3 prosentin liikevoittomarginaalia. Tämä taso on kuitenkin vielä melko kaukana yhtiön vuoden 2024 puolivälistä lähtien tavoittelemasta 5,0 prosentin kannattavuudesta.

Pysy mukana markkinoiden rytmissä!

SR-uutiskirje on yksi Suomen monipuolisimmista sijoittamisen ja talouden uutiskirjeistä. Saat sähköpostiisi mielenkiintoisimmat sisällöt kolmesti viikossa.

SalkunRakentaja noudattaa EU:n tietosuoja-asetusta (GDPR). Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti ja tietosuoja-asetuksen mukaisesti. Lue lisää tietosuojakäytänteistämme tietosuojaselosteesta.


Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *