Taloyhtiöt saattavat kohdata merkittäviä kustannuspaineita hoitovastikkeisiin.
Moni taloyhtiö joutuu tänä keväänä tekemään yhtiökokouksessaan vaikeita päätöksiä esimerkiksi hoitovastikkeiden nostamisesta kasvaneiden kustannusten vuoksi. Myös rahoitusvastikkeita on monin paikoin tarpeen nostaa taloyhtiölainojen kasvaneiden korkokustannusten takia.
Samalla joidenkin taloyhtiöiden mahdollisuudet rahoittaa remontteja lainoilla tulevat olemaan aiempaa rajallisemmat. Syynä on uusi lainsäädäntö, joka tuo rajoituksia kotitalouksien lisäksi myös taloyhtiöiden lainoihin heinäkuun alusta.
Uusien asuntolainojen takaisinmaksuaika saa olla jatkossa enintään 30 vuotta. Taloyhtiölainat voivat olla uudisrakentamisessa enintään 60 prosenttia myytävien asuntojen velattomasta hinnasta.
Kiinteistöliiton mielestä taloudellisesti epävakaina aikoina on suositeltavaa, että yhtiökokous myöntää hallitukselle varmuuden vuoksi valtuuden myös ylimääräisten vastikkeiden perimiseen. Taloyhtiö voi joutua perimään ylimääräisiä vastikkeita esimerkiksi silloin, kun kaukolämmön ja muiden pakollisten menojen kustannukset kasvavat kesken tilikauden, eikä taloyhtiön kassassa ole riittävästi puskuria menojen kattamiseen.
Talousarvion laadinta voi olla epävarmassa taloustilanteessa ja kustannusten noustessa haastavaa.
Nyt yhtiökokouksissa onkin ensiarvoisen tärkeää huolehtia yhtiön maksuvalmiuden riittävyydestä ja nopeista reagointikeinoista. Taloyhtiöllä tulisi olla jatkuvasti noin 3-4 kuukauden vastikkeita vastaava määrä kassapuskurina ja hallituksella olemassa valtuudet periä ylimäärisiä vastikkeita taloustilanteen niin vaatiessa.
“Vain osallistumalla yhtiökokoukseen tiedät miten ja miksi oman yhtiösi vastiketaso ja asumiskustannuksesi tulevat muuttumaan ja pystyt vaikuttamaan päätöksiin. Mitä paremmin tiedät ja tunnet taloyhtiösi tulevaisuudennäkymät, sitä paremmin pystyt varautumaan myös oman taloutesi osalta tuleviin muutoksiin”, Kiinteistöliiton talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen tähdentää.
Kustannusten ja vastikkeiden noustessa myös talouden ja talousarvion seuranta korostuu. Menopuolen muutosten lisäksi taloyhtiöissä on tärkeää huolehtia tehokkaasta ja aktiivisesta vastikeseurannasta, jotta vastikerästejä ei pääsisi kertymään.
Talouden seurannasta huolehtivat taloyhtiön isännöitsijä ja hallitus yhteistyössä. Parhaiten taloyhtiön taloudenpitoon ja suunnitteluun pystyy osakas omassa taloyhtiössään vaikuttamaan osallistumalla yhtiökokoukseen ja lähtemällä mukaan hallitustyöskentelyyn.
”Haastavina aikoina on tavallistakin tärkeämpää, että osakkaat osallistuvat taloyhtiönsä yhtiökokoukseen ja saavat yhtiön johdolta ajantasaisen katsauksen yhtiön tilanteesta”, Järvinen toteaa.
