Yritysuutiset

Kempowerin osake ampaisi +15 prosentin nousuun

Pikalatausratkaisuja sähköajoneuvoille valmistava Kempower julkisti positiivisen tulosvaroituksen, mikä sai osakkeen rajuun nousuun.

Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että sen sähköajoneuvojen latausratkaisujen vahva kysyntä jatkui vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä. Yhtiö julkisti alustavat luvut ensimmäiseltä vuosineljännekseltä ja nosti näkymiään kuluvalle vuodelle.

Kempowerin ensimmäisen vuosineljänneksen 2023 alustavien tilintarkastamattomien tietojen mukaan tilauskanta nousi peräti 124 miljoonaan euroon edellisvuoden 29 miljoonasta eurosta. Tilauskertymä nousi 27 miljoonasta eurosta 61 miljoonaan euroon.

Liikevaihto kasvoi peräti 385 prosenttia 55,8 miljoonaan euroon edellisvuoden 11,5 miljoonasta eurosta.

Operatiivinen liiketulos kasvoi ensimmäisellä vuosineljänneksellä 6,9 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli tappiollinen -1,0 miljoonaa euroa.

Myyntinäkymiään yhtiö nosti roimasti.

Uusien näkymien mukaan Kempower odottaa vuoden 2023 liikevaihdoksi 240–270 miljoonaa euroa olettaen, että valuuttakursseilla ei ole merkittävää vaikutusta. Liikevaihto oli vuonna 2022 104 miljoonaa euroa. Aiemmin helmikuussa julkaistu liikevaihtoennuste oli 180–210 miljoonaa euroa.

Tulosnäkymiään Kempower tarkentaa. Vuoden 2023 operatiivisen liiketuloksen Kempower odottaa olevan positiivinen 5 – 10 prosenttia. Aiemmin helmikuussa julkaistu operatiivinen liiketulosmarginaalin ennuste oli positiivinen, yksinumeroinen operatiivinen liiketulosmarginaali.

Kempower jatkaa vahvan kasvun tavoittelemista kannattavasti. Aikaistettu Pohjois-Amerikan markkinoille meno vuonna 2023 vaikuttaa Kempowerin operatiiviseen liiketulokseen johtuen kustannuksista liittyen rekrytointeihin ja tehtaan perustamiseen.

Yhtiön tavoitteena on, että uusi tuotantokapasiteetti Yhdysvalloissa on käytettävissä vuoden 2023 loppuun mennessä.

Yhtiön keskipitkän ja pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet eivät ole enää voimassa ja ne päivitetään pääomamarkkinapäivän yhteydessä 20. huhtikuuta 2023.

Kempower on nopeaa kasvua tavoitteleva suomalainen sähköajoneuvojen pikalatauslaitteiden ja ‑ratkaisujen valmistaja ja tarjoaja. Yhtiö suunnittelee, valmistaa ja myy sähköajoneuvojen, kuten henkilö‑ ja hyötyajoneuvojen ja liikkuvien työkoneiden, sekä sähköalusten ja ‑veneiden, DC‑pikalatauslaitteita, ‑ratkaisuja ja ‑palveluita.

Yhtiön kasvu on häikäisevää. Viime vuonna Kempowerin liikevaihto nousi lähes 280 prosenttia edellisvuodesta 104 miljoonaan euroon. Tilauskertymä nousi 37 miljoonasta eurosta 209 miljoonaan euroon. Operatiivinen liiketulos nousi 1,0 miljoonasta eurosta 6,7 miljoonaan euroon.

Kempower on synnyttänyt markkinoille valtaisat odotukset yhtiön ratkaisujen kasvumahdollisuuksista. Siitä kertoo jo yhtiö arvostuskerroin. Ensi vuoden analyytikoiden konsensusennusteella laskettu P/E-kerroin on 174x.

Vaikka Kempowerin kasvu ja kasvuodotukset ovat erittäin vahvat, ei yhtiö ole kuitenkaan mikään analyytikoiden suosikki. Kolmesta yhtiötä seuraavasta analyytikoista kaksi antaa osakkeelle pidä-suosituksen ja yhden suositus on vähennä. Nähtävästi osakkeen korkea hinta epäilyttää analyytikoita.

Kempower julkaisee ensimmäisen vuosineljänneksen liiketoimintakatsauksen 20. huhtikuuta 2023. Hiljaisen jakson vuoksi yhtiö ei anna kommentteja tuloksesta ennen liiketoimintakatsauksen julkistamista.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös