Yritysuutiset

YIT tulosvaroittaa – aktiviteetti ”ennennäkemättömän alhaisella tasolla”

YIT alentaa vuoden 2023 ohjeistustaan odotettua heikomman asuntomarkkinan vuoksi. Oikaistu liikevoitto painuu tappiolle.

Rakennusyhtiö YIT antoi helmikuussa osana vuoden 2022 tilinpäätöstiedotettaan ohjeistuksen ja näkymät vuodelle 2023. Osana ohjeistusta ja näkymiä YIT totesi odottavansa konsernin jatkuvien liiketoimintojen oikaistun liikevoiton olevan matalampi kuin vuonna 2022, jolloin se oli 110 miljoonaa euroa. Lisäksi YIT mainitsi, että asuntomarkkinoiden kehitys voi vaikuttaa näkymiin.

Nyt YIT alentaa vuoden 2023 ohjeistustaan vastaamaan näkymien muutosta.

Uuden ohjeistuksen mukaan yhtiö odottaa konsernin jatkuvien liiketoimintojen oikaistun liikevoiton olevan matalampi kuin vuonna 2022, mutta vähintään 50 miljoonaa euroa.

Yhtiön mukaan asuntomarkkinoiden aktiviteetti on vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen aikana ollut ennennäkemättömän alhaisella tasolla.

Markkinoihin on vaikuttanut heikentävästi huomattava taloudellinen epävarmuus, jota pahensi entisestään maaliskuussa ilmaantunut pankkisektorin epävakaus, sekä korkoheilahtelut. Siten yhtiö odottaa Asuminen-segmentin kysyntänäkymien pysyvän heikkoina vuoden 2023 ensimmäisellä puoliskolla ja elpyvän aiemmin odotettua hitaammin.

Asumisessa kysyntänäkymät pysyvät heikkoina vuoden ensimmäisellä puoliskolla, mutta YIT odottaa niiden elpyvän vähitellen vuoden toisella puoliskolla. Toimitiloissa ja Infrassa yhtiö odottaa operatiivisen suorituskyvyn paranevan, mutta aikaisemmat heikkokatteiset hankkeet vaikuttavat vielä Infran suorituskykyyn.

YIT:n suorituskykyä tukevat helmikuussa käynnistetyn muutosohjelman tuomat tehokkuushyödyt.

Asuntomarkkinoiden kehitys voi vaikuttaa näkymiin. Nousevat korot voivat lisäksi vaikuttaa heikentävästi sijoitusten käypään arvoon.

YIT julkisti alustavat tiedot vuoden 2023 ensimmäisen vuosineljänneksen taloudellisista tiedoista.

Yhtiö odottaa sen ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihdon olevan 455 miljoonaa euroa, kun viime vuonna se oli 518 miljoonaa euroa. Ensimmäisen vuosineljänneksen oikaistun liikevoiton YIT odottaa olevan -4,0 miljoonaa euroa tappiollinen, kun viime vuonna lukema oli positiivinen 22 miljoonaa euroa.

Liiketoiminnan rahavirta painui tammi-maaliskuussa -211 miljoonaa euroa pakkaselle, kun vuotta aiemmin lukema oli -41 miljoonaa euroa negatiivinen.

Oikaistua liikevoittoa ja liiketoiminnan rahavirtaa investointien jälkeen heikensi pääasiassa erittäin matala kuluttajamyynti Asumisessa.

YIT julkaisee tammi-maaliskuun 2023 osavuosikatsauksensa 3. toukokuuta 2023.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös