NoHo Partners on toteuttanut sveitsiläisen hampurilaisketjun yrityskaupan

NoHo Partners hakee kansainvälistä kasvua skaalaamalla premium -hampurilaiskonsepteja Euroopassa.
NoHo Partners hampurilaisketju hampurilainen NoHo Partners hampurilaisketju hampurilainen
NoHo Partners hampurilaisketju hampurilainen

NoHo Partners tiedotti heinäkuun alussa perustavansa yhdessä pääomasijoittajan kanssa Better Burger Society -yhtiön, jonka tavoitteena on johtava asema Euroopan kasvavalla premium hampurilaismarkkinalla. Yhtiön ensimmäinen yritysostokohde on sveitsiläinen premium-hampurilaisketju Holy Cow!.

Kaupan edellytyksenä ollut Suomen kilpailuviraston hyväksyntä on saatu ja kauppa on toteutettu 14.8.2023. Holy Cow!:n luvut tullaan yhdistelemään osaksi konsernin kansainvälinen liiketoiminta -segmenttiä 1.9.2023 alkaen.

Better Burger Societyn avulla NoHo Partners tavoittelee kansainvälistä kasvua Euroopan isoille premium-hampurilaismarkkinoille, missä paikallinen brändi, korkea laatu ja tuoreet raaka-aineet tuovat selkeää kilpailuetua.

Holy Cow!:n yrityskaupan ohella, NoHo Partnersin jo entuudestaan omistama Friends & Brgrs siirtyi osaksi Better Burger Society -yhtiötä.

”Olen todella tyytyväinen, että voimme vahvistaa Holy Cow! yrityskaupan ja lähteä rakentamaan Euroopan johtavaa premium hampurilaisketjua. Sekä Holy Cow!:lla että Friends & Brgrs:illa on hyvä kasvu ja tulosvauhti päällä onnistuneen alkuvuoden jälkeen. Pääsemme rakentamaan ja kasvattamaan molempia brändejä hyvistä lähtökohdista. Kannattava kasvu on kestävää, kun pohja on kunnossa. Tavoitteemme on avata useita uusia ravintoloita Suomeen ja Sveitsiin seuraavan 12 kuukauden sisällä”, sanoo NoHo Partnersin toimitusjohtaja Aku Vikström

”Kuluttajat arvostavat enenevässä määrin korkeaa laatua sekä puhtaita ja lisäaineettomia raaka-aineita. Holy Cow! ja Friends & Brgrs ovat molemmat tunnettuja, johtavia brändejä kotimarkkinoillaan ja edustavat kuluttajien arvostamia kotimaisuuden, laadun ja vastuullisuuden arvoja”, sanoo Better Burger Societyn toimitusjohtajaksi nimitetty Tuomas Piirtola.

NoHo Partners Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana Nasdaq Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan.

Konsernin yhtiöihin kuuluu noin 250 ravintolaa Suomessa, Tanskassa ja Norjassa. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Elite, Savoy, Teatteri, Sea Horse, Stefan’s Steakhouse, Palace, Löyly, Friends & Brgrs, Campingen ja Cock’s & Cows.

Konserni työllistää sesongista riippuen noin 2 300 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna. Yhtiö tavoittelee 400 miljoonan euron liikevaihtoa vuoden 2024 loppuun mennessä. Yhtiön visiona on olla Pohjois-Euroopan johtava ravintolayhtiö.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli

Kuukauden rahastot: Pienyhtiöiden osakekurssit ovat jääneet jättien jalkoihin

Seuraava artikkeli
asuntolaina asuminen asuntokauppa

Duunitori: Sijoittajapariskunta omistaa jo yli 100 asuntoa