Yritysuutiset

Kohun keskelle joutuneen Oma Säästöpankin hallituksen puheenjohtaja jättää tehtävänsä 

Oma Säästöpankki Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Jarmo Salmi jättää tehtävänsä ja hallituksen puheenjohtajaksi nousee Jaakko Ossa.

Oma Säästöpankki kertoo tiedotteessaan, että Jarmo Salmi on torstaina 23. toukokuuta ilmoittanut jättävänsä pankin hallituksen puheenjohtajan tehtävänsä. Salmi on toiminut OmaSp:n hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2019 lähtien ja hallituksen jäsenenä vuodesta 2014 lähtien.

”OmaSp on ollut viime viikkoina negatiivisen julkisuuden kohteena. Hallitus vastaa yhtiön toiminnasta ja minä puheenjohtajan roolissa olen vastannut hallituksen toiminnasta. Mielestäni yhtiön kannalta on parempi, että hallitus voi jatkaa toimintaansa uuden puheenjohtajan johdolla”, Salmi toteaa.

Salmi haluaa painottaa, että OmaSp:n taloudellinen tilanne on vakaa ja vahva.

Salmen tilalle hallituksen puheenjohtajaksi nousee finanssioikeuden professori Jaakko Ossa ja varapuheenjohtajana jatkaa Jyrki Mäkynen.

Samalla hallitus päätti perustaa tarkastusvaliokunnan, jonka kokoonpano täsmentyy myöhemmin.

Finanssivalvonta on tehnyt poliisille esitutkintapyynnön epäillyistä Oma Säästöpankkiin liittyvistä arvopaperimarkkinarikoksista. Keskusrikospoliisi (KRP) on aloittanut rikosepäilystä esitutkinnan.

Oma Säästöpankin toiminnassa on havaittu epäselvyyksiä jo aiemmin tänä vuonna.

Pankki kertoi 16. huhtikuuta tiedotteessaan havainneensa ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa omien valvontaprosessiensa tuloksena ohjeidensa vastaisen toiminnan, jonka seurauksena pankin luottoriskiasema heikkeni olennaisesti tiettyjen asiakaskokonaisuuksien osalta.

Tapahtuman taustalla on Oma Säästöpankin luotonantoon liittyvän ohjeistuksen rikkominen, jonka seurauksena yksittäisiä asiakaskokonaisuuksia muodostettiin tietoisesti virheellisesti.

Ohjeiden vastaisesta toiminnasta johtuva vakuusaseman heikentyminen yhdistettynä vallitsevaan yleiseen heikkoon taloustilanteeseen lisäävät pankin luottoriskiä aiemmin raportoidusta.

Riskiaseman muutoksen takia pankki kirjasi ensimmäiselle neljännekselle 19,5 miljoonan euron johdon harkinnanvaraisen lisävarauksen. Yhtiön arvion mukaan lisävaraus kattaa luottoriskiaseman muutoksen johdosta tulevaisuudessa mahdollisesti realisoituvat luottotappiot.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudesta on pankin entistä työntekijää vastaan on nostettu syyte törkeästä kavalluksesta ja väärennyksestä.

Epäiltyjen rikosten tekoajankohta ajoittuu helmikuun 2019 ja lokakuun 2023 välille, ja rikoksesta epäilty on Oma Säästöpankin Etelä-Pohjanmaan paikalliskonttorissa työskennellyt entinen päällikkö.

Pankin uusi hallituksen puheenjohtaja Jaakko Ossa vakuuttaa, että että yhdessä nykyisen johdon kanssa pankki saa julkisuudessa esillä olleet asiat selvitettyä.

”Isossa kuvassa jatkamme yhtiön nykyisen strategian toteuttamista. Pidän kuitenkin tärkeänä, että tarkastusvaliokunnan toiminta saadaan nopeasti käyntiin tukemaan lisää hallituksen valvontatehtävää. Erityisesti haluan kiittää Jarmo Salmea hänen pitkäaikaisesta panoksestaan yhtiön hallituksessa”, Ossa toteaa.

Kommentoi
Ylös
>