Mittauslaitevalmistaja Vaisala on julkistanut alustavia ennakkotietoja viime vuoden liikevaihdosta ja liiketuloksesta.
Yhtiön vuoden 2024 liiketulos oli alustavien tilintarkastamattomien tietojen mukaan 83 miljoonaa euroa ja liikevaihto 565 miljoonaa euroa. Tulosennusteessa 24. lokakuuta Vaisala oli arvioinut vuoden 2024 liiketuloksen olevan 68–78 miljoonaa euroa ja liikevaihdon 540–570 miljoonaa euroa.
Siten sekä liikevaihto että liiketulos tulevat olemaan selvästi aiemmin ennakoitua korkeampia.
Vuoden 2024 neljännen neljänneksen molempien liiketoiminta-alueiden liiketulosta nostivat ennakoitua korkeampi liikevaihto ja menestyksekäs kustannusten hallinta. Teollisten mittausten liikevaihto nousee 65 miljoonaa euroon edellisvuoden 58 miljoonasta eurosta. Sää ja ympäristö -liiketoiminta-alueen liikevaihto puolestaan nousee loka-joulukuussa 103 miljoonaan euroon edellisvuoden 90 miljoonasta eurosta.
Yhtiö hyvästä vireestä kertovat myös pullistelevat tilauskirjat. Yhtiön saadut tilaukset nousivat heinä-syyskuussa selvästi edellisvuoden 112 miljoonasta eurosta 151 miljoonaan euroon. Tilauskanta syyskuun lopussa oli yli 220 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin se oli 166 miljoonaa euroa.
Yhtiön kolmannen vuosineljänneksen yksi kohokohdista oli ilmasto- ja ympäristöriskien asiantuntijayritys Speedwell Climaten osto, mikä kasvattaa edelleen jatkuvaa tilausmyyntiä.
Vaisalan sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen keskeisiä ajureita ovat kannattavuuden parantuminen ydinliiketoiminnassa, uusiutuvan energian tuotemyynnin kasvu sekä pilvipohjaisen liiketoiminnan kasvu viimeaikaisten yritysostojen tukemana.
Vaisala kertoi syyskuussa laajentavansa tilauspohjaista dataliiketoimintaansa vakuutusalalle ostamalla Speedwell Climaten. Yritysoston myötä Vaisala tarjoaa uusia ratkaisuja, joilla loppuasiakkaat voivat suojautua vaihtelevien sääolosuhteiden aiheuttamilta taloudellisilta tappioilta.
Vaisala tavoittelee seitsemän prosentin keskimääräistä liikevaihdon vuosikasvua. Kasvun yhtiö odottaa olevan entistä kannattavampaa, sillä Vaisala odottaa liikevoittomarginaalin nousevan kasvun ohessa.
Evlin analyytikko Atte Jortikka uskoo, että yhtiöllä on hyvät edellytykset jatkaa strategiansa toteuttamista taloudellisten tavoitteiden mukaisesti tulevina vuosina.
”Arvioimme, että asteittain paraneva markkina lisää kysyntää yhtiön Teollisten mittausten tuotteille, mutta näemme suurimman keskipitkän aikavälin potentiaalin perinteisesti matalakatteisemmassa Sää-ja ympäristöliiketoiminta-alueessa”, Jortikka toteaa.
Analyytikon mukaan Vaisalan sää-ja ympäristöliiketoiminta-alueessa on useita kannattavan kasvuntekijöitä.
”Esimakua Vaisalan piristyneestä tulokunnosta nähtiin jo neljännellä kvartaalilla, jossa ennakkotietojen mukaan yhtiön liikevaihto kasvoi 14 prosenttia sekä kannattavuus parani selvästi vuodentakaisesta.”
Evli odottaa Vaisalan kasvuajurien parantavan segmenttien EBITA-marginaalia tulevina vuosina.
Evlin tavoitehinta Vaisalan osakkeelle on 56 euroa, joka perustuu 19-17x oikaistulle EV/EBIT-kertoimelle ja 24-22x oikaistulle P/E-kertoimelle sekä vuosien 2025-2026 kasvuennusteisiin. Tavoitehintaa puoltaa Evlin diskontatusta kassavirtamallista johdettu 56 euron osakekohtainen käypä arvo. Yhtiön osake hinnoitellaan tällä hetkellä vajaaseen 53 euron hintaan.
Evli laskee kuitenkin Vaisalan suosituksen tasolle lisää aiemmalta ostosuositukselta.