Dark Mode Light Mode

Uudistunut SR-uutiskirje: entistä kiinnostavampaa sisältöä. Tilaa tästä

Sampo on vahvassa tikissä – tulosraportista ei pettymyksiä löydy

Sampo on yksinkertaistanut viime vuosina rakennettaan. Se on kannattanut.
Sampo vahinkovakuuttaja konsernijohtaja Torbjörn Magnusson Sampo vahinkovakuuttaja konsernijohtaja Torbjörn Magnusson
Sammon konsernijohtaja Torbjörn Magnusson.

Sampo julkisti keskiviikkona toisen vuosineljänneksen tulosraporttinsa. Yhtiö on jatkanut odotetusti vahvaa suorittamista.

Konsernin bruttomaksutulo kasvoi huhti-kesäkuussa vertailukaudesta kahdeksan prosenttia vertailukelpoisesti 2,54 miljardiin euroon. Vakuutusmaksutuotot kasvoivat 10 prosenttia lähes 2,3 miljardiin euroon.

Konsernin mukaan kasvu jatkui vahvana henkilöasiakasliiketoiminnoissa toisella vuosineljänneksellä. Henkilöasiakkaat Pohjoismaissa -segmentin vertailukelpoinen bruttomaksutulon kasvu kiihtyi 8,7 prosenttiin. Kasvua vauhdittivat korkea asiakaspysyvyys, vahvana jatkunut kehitys henkilö- ja kotivakuutuksissa sekä digitaalisessa myynnissä.

Myös moottoriajoneuvovakuutusten myynti kasvoi uusien autojen myynnin elpymisen jatkuttua Pohjoismaissa edelleen matalilta tasoilta.

Isossa-Britanniassa moottoriajoneuvovakuutusten markkinahinnoittelu säilyi toisella neljänneksellä pääosin vakaana, joskin markkinahintojen vuotuinen lasku on vähentänyt jonkin verran aktiviteettia hintavertailusivustoilla. Tästä huolimatta Henkilöasiakkaat Isossa-Britanniassa -segmentti saavutti 13 prosentin vertailukelpoisen kasvun, jota tukivat valikoitu kasvu moottorivakuutuksissa ja vankka kehitys kotivakuutuksissa.

Pohjoismaiden yritysasiakkaat -segmentti ylsi vahvaan 6,3 prosentin vertailukelpoiseen bruttomaksutulon kasvuun, minkä taustalla oli hyvä kehitys henkilövakuuttamisessa ja pk-yritysasiakkaissa.

Sitä vastoin Pohjoismaiden suurasiakkaat -segmentin bruttomaksutulo laski -6,6 prosenttia vertailukelpoisesti johtuen riskien vähentämiseksi tehdyistä toimenpiteistä sekä myynnin ja projekteihin liittyvien vakuutusten vähenemisestä kilpaillummassa markkinaympäristössä.

Vakuutustoiminnan tulos kasvoi odotetusti

Sammon Underwriting-tulos nousi kiintein valuuttakurssein vertailukaudesta 21 prosenttia 393 miljoonaan euroon vahvan kasvun ja suotuisan vahinkoympäristön tukemana. Konsernin yhdistetty kulusuhde parani 82,6 prosenttiin viime vuoden 84,4 prosentista.

Nettorahoitustulos pysyi vakaana ja oli 185 miljoonaa euroa, kun korkeammat sijoitustuotot kompensoivat vakuutusvelkojen diskonttokorkojen muutoksista johtuneita negatiivisia vaikutuksia.

Analyytikoiden konsensusennuste underwriting-tulokselle oli 382 miljoonaa euroa, joten toteuma ylitti odotukset jossain määrin.

Raportoitu tulos ennen veroja nousi viime vuoden 444 miljoonasta eurosta 526 miljoonaan euroon. Analyytikoiden konsensusodotus oli 430 miljoonaa euroa.

Siten raportoidun tuloksen tulosyllätys selittyy lähes kokonaan vahvalla rahoitustoiminnan tuloksella, sillä sijoittajien kannalta oleellisempi underwriting-tulos oli vain hieman odotuksia vahvempi.

Digitaalinen myynti on kasvuaihio

Vahvaa tuloskuntoa selitti sääolosuhteiden lisäksi vankka maksutulon kasvu, hyvä kustannusten ja korvausten hallinta.

”Houkuttavien marginaalien myötä painopisteemme on enenevässä määrin siirtynyt orgaaniseen kasvuun. Tästä kertoo Henkilöasiakkaat Pohjoismaissa -segmenttimme bruttovakuutusmaksutulon yhdeksän prosentin kasvu toisella vuosineljänneksellä ja 81,7 prosentin yhdistetty kulusuhde, joka saavutettiin ilman vakuutussopimusvelkojen purkamista”, kertoo Sammon konsernijohtaja Torbjörn Magnusson.

Sampo näkee kasvumahdollisuuksia digitaalisessa liiketoiminnassa.

Pohjoismaiset yritysasiakkaat -segmentissä Sampo ylsi ensimmäisellä vuosipuoliskolla 30 prosentin kasvuun täysin verkossa tapahtuneessa digitaalisessa myynnissä, Magnusson kertoo.

”Vaikka digitaalisen myynnin osuus on tässä vaiheessa vielä vaatimaton osa kokonaisportfoliotamme, on selvää, että pk-yritykset seuraavat kuluttaja-asiakkaita verkkoon, missä olemme valmiina vastaanottamaan ne aiempien investointiemme ansiosta.”

Magnussonin mukaan Sammon kannattavuus oli korkealla kaikessa liiketoiminnassa. Tämän ansiosta konsernitason toisen vuosineljänneksen yhdistetty kulusuhde oli 82,6 prosenttia.

”Paransimme pohjoismaisen liiketoiminnan alla olevaa riskisuhdetta ja kulusuhdetta edellisvuodesta yhteensä 60 prosenttiyksikköä kurinalaisen hinnoittelun, korvausinflaation hiipumisen, tavanomaisten kustannustehokkuuden parannusten sekä Topdanmark-integraation myötä saavutettujen synergioiden ansiosta.”

Sampo synergiaetujen toteutumisen kiihtyvän toisella vuosipuoliskolla.

Konsernijohtajan mukaan Sampo-konsernin aiemman monialarakenteen yksinkertaistaminen vuodesta 2020 alkaen on luonut vakaan perustan operatiiviseen osaamiseen pohjautuvalle lisäarvon luonnille tulevaisuudessa.

Näkymiä maltillisesti ylös, omien osakkeiden osto-ohjelma käyntiin

Suotuisat sääolosuhteet sekä tavanomaista vähäisemmät suurvahingot vaikuttivat positiivisesti toisen vuosineljänneksen tulokseen. Niistä johtuen Sampo on päättänyt maltillisesti tarkistaa taloudellisia näkymiään ylöspäin vuodelle 2025.

Konserni odottaa vakuutusmaksutuotoiksi 8,9–9,1 miljardia euroa koko vuonna, kun aiempi arvio oli 8,8–9,1 miljardia euroa. Uusi ennuste tarkoittaa 6–9 prosentin vuosikasvua.

Konsernin underwriting-tulos on uudessa arviossa 1 425–1 525 miljoonaa euroa, kun aiempi arvio oli 1 400–1 500 miljoonaa euroa. Uusi ennuste tarkoittaa 8–16 prosentin vuosikasvua.

Underwriting-tuloksen ohella merkittävä osa Sammon tuloksesta kertyy sijoitustoiminnan tuotoista sekä vakuutuksen nettorahoitustuotoista tai -kuluista, minkä vuoksi näkymissä tapahtuvien muutosten ei voi olettaa siirtyvän samassa suhteessa nettotulokseen. Sampo ei anna näkymiä sen nettorahoitustulokselle.

Näkymät vuodelle 2025 ovat linjassa Sammon vuosille 2024–2026 asettamien tavoitteiden kanssa, joihin lukeutuvat alle 85 prosentin yhdistetty kulusuhde vuositasolla ja osakekohtaisen operatiivisen tuloksen yli seitsemän prosentin keskimääräinen kasvu vuositasolla.

Sampo aikoo käynnistää uuden, 200 miljoonan euron suuruisen takaisinosto-ohjelman, joka rahoitetaan vuonna 2024 kertyneellä pääomalla.

Pysy mukana markkinoiden rytmissä!

SR-uutiskirje on yksi Suomen monipuolisimmista sijoittamisen ja talouden uutiskirjeistä. Saat sähköpostiisi mielenkiintoisimmat sisällöt kolmesti viikossa.

SalkunRakentaja noudattaa EU:n tietosuoja-asetusta (GDPR). Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti ja tietosuoja-asetuksen mukaisesti. Lue lisää tietosuojakäytänteistämme tietosuojaselosteesta.


Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *