Joulukuun kurssikuoppa innoitti suomalaisia piensijoittajia nostamaan osakepainoaan, kertoo Nordnet.
Loppuvuoden luisu hyödynnettiin tankkaamalla salkut pullolleen Helsingin pörssin merkittävästi Kiina-sidonnaisia yhtiöitä ja vankkoja osingonmaksajia. Kuukauden netto-ostot ylsivät peräti 65,5 miljoonaan euroon, Nordnet kertoo tiedotteessaan.
Nordnetin mukaan yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien (Nordnet, FIM, Nordea, Pohjola, UB) kautta tehtyjen osakekauppojen euromääräinen vaihto laski joulukuussa 4,0 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Helsingin pörssin yhteenlaskettu vaihto sen sijaan kasvoi 11,7 prosenttia vuodentakaisesta joulukuusta. Online-välittäjien kauppamäärät kasvoivat edelliskuusta euromääräisesti 22,7 prosenttia. Koko pörssin osalta kauppamäärät nousivat 6,4 prosenttia.
Edellisvuoden vertailukaudesta koko pörssin kauppojen kappalemäärät kasvoivat 16,9 prosenttia. Yksityissijoittajien kauppoja toteutettiin 2,5 prosenttia viime vuoden joulukuuta enemmän. Koko pörssissä kauppamäärät piristyivät viime kuusta 0,8 prosenttia. Yksityissijoittajilla kasvu oli 11,6 prosenttia.
Fortum seisautti veret vuonna 2015
Nordnetin mukaan Fortumin osake oli koko vuoden 2015 selvästi netto-ostetuin osake. Nordnetin suomalaisasiakkaiden keskuudessa yhtiön omistajamäärä kasvoi vuoden aikana peräti 50 prosentilla.
”Näin suuren kokoluokan yhtiön kohdalla muutos on veret seisauttava. Fortum oli joulukuussakin ylivoimaisesti netto-ostetuin yksittäinen osake, nyt jo kuudetta kuukautta putkeen. Fortum-kiiman asettaa oikeaan mittakaavaan se, että mikäli yhtiö poistettaisiin kaupankäynnin tilastoista, olisi piensijoittajien joulukuun 65,5 miljoonan euron osakepainon nettolisäys muuttunut 2,0 miljoonan euron nettomyynneiksi, kertoo Nordnet Suomen maajohtaja Niklas Odenwall.
Viimeisten kuuden kuukauden aikana suomalaiset ovat sijoittaneet Fortumin osakkeeseen lisää nettomääräisesti 410 miljoonaa euroa.
”Fortumissa erityisen kiinnostavaa on liki kymmeneen prosenttiin kohonnut osinkotuotto. Lisämausteen antaa spekulaatio yhtiön verkkomyyntien jälkeen pullottavan kassan tulevasta käyttökohteesta. Tältä osin yhtiön asetelman pitäisi selkiintyä ja näkymien kirkastua Pariisin ilmastosovun myötävaikutuksella”, jatkaa Odenwall .
Ostetuimpien joukossa Kiina-sidonnaisia yhtiöitä ja osinko-osakkeita
Joulukuun neljä netto-ostetuinta osaketta – Fortum, Nordea, Kesko ja TeliaSonera – edustavat mitä houkuttelevinta vakaiden osinko-osakkeiden kärkikaartia.
”Valinnat ovat erinomaisen hyvin perusteltuja nollakorkojen ympäristössä kevättä kohtia kuljettaessa. Yhtiöiden ennustettavat osinkovirrat voivat myös tarjota kurssitasoille suojaa alkuvuoden karikoilta”, analysoi Odenwall.
”Ostokohteiden listalta pomppaa silmille Helsingin pörssin merkittävästi Kiina-sidonnaisten yhtiöiden ylipainotus. Konecranes, Cargotec, Valmet ja Kone lukeutuvat Kiinan tahdissa hengittäviin kansainvälistyjiin. Piensijoittajat ovat lapioineet näiden osakkeita salkkuihinsa yhtenä rintamana, ostosormi tärisemättä. Joulukuun kauppatilastojen valossa suomalaiset piensijoittajat eivät pelkää Kiina-riskiä. He kahmivat sitä kylmähermoisesti”, lataa Odenwall.
Nordnetin mukaan joulukuussa moni piensijoittaja kotiutti voitot vuoden 2015 parhaiten tuottaneista osakkeista. Myyntilistan kärkikolmikko – Huhtamäki, Elisa ja Nokian Renkaat – ovat kopio pörssin koko viime vuoden tuottolistan kärjestä.
”Uskosta Kiina-turbulenssin tilapäisyyteen viestii se, että merkittävästi Kiina-sidonnaisista yhtiöistä ainoastaan Wärtsilää myytiin joulukuussa”, summaa Odenwall.