Yritysuutiset

Nokia takaisin matkapuhelinliiketoimintaan

Nokian brändin paluu puhelimiin todennäköisesti elvyttää Nokia-brändiä, arvioi Inderes.

Nokia kertoi eilen suomalaisen HMD Globalin kanssa solmitun brändi- ja teknologialisenssisopimuksen astuneen voimaan. Sopimuksen nojalla Nokia saa HMD:ltä sekä tavaramerkkeihin että patentteihin liittyviä rojaltimaksuja jokaisesta Nokian tavaramerkillä myytävästä matkapuhelimesta ja tabletista. Nokia ei rahoita HMD:n toimintaa eikä omista yhtiön osakkeita.

HMD:llä tulee olemaan yksinoikeus Nokia-tuotemerkin puhelimissa ja tableteissa 10 vuoden ajan.

HMD aikoo julkaista uusia puhelimia ensi vuoden alkupuolella ja vuoden mittaan, Inderes toteaa Nordnetin aamukatsauksessa. ”Puhelimet tulevat markkinoille vuoden ensimmäisellä puoliskolla eri puolilla maailmaa. Myyntipanostukset todennäköisesti keskittyvät niihin markkinoihin, joissa Nokialla on ollut vahva jalansija. Laitteita julkaistaan todennäköisesti vuoden aikana useampiin eri hintaluokkiin.”

HMD:n pääkonttori on merkitty Suomeen ja Helsinkiin. HMD:n takana on ryhmä kokeneita teollisuusjohtajia, ja yhtiön toimitusjohtaja Arto Nummela, on työskennellyt sekä Nokialla että Microsoftissa. Yhtiö on perustettu Nokia-puhelimien tuomiseksi uudelleen markkinoille. Nokian  tavaramerkillä varustetut peruspuhelimet ovat edelleen suosituimpien puhelimien joukossa useilla markkinoilla.

HMD-sopimus on osa Nokian brändin paluuta kuluttajamarkkinoille ja siksi siihen liittyy suurta julkista mielenkiintoa. Sopimuksen liiketoiminnallinen merkitys Nokian kannalta ei kuitenkaan ole kovin dramaattinen. ”Arviomme mukaan sopimuksella ei tule olemaan Nokian mittakaavassa olennaista taloudellista vaikutusta Nokian tulokseen, mutta järjestely on Nokialle pieniriskinen”, Inderes arvioi.

Analyysitalon mukaan Nokian brändi tulee palaamaan kuluttajamarkkinoille ensi vuonna myös terveysteknologian tuotteisiin Withings-kaupan myötä. ”Pitkällä aikavälillä näemme Withings-tuotteilla Nokialle selvästi suuremman potentiaalin. Nokian brändin paluu puhelimiin todennäköisesti elvyttää Nokia-brändiä, mikä tukee myös tulevaisuudessa julkaistavien Nokian omien kuluttajatuotteiden lanseerausta.”

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös