
Yhdysvaltain osakeindeksit ovat nousseet Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkeen kaikkien aikojen huippuihin.
Kurssinousun taustalla oli Trumpin yllätysvoitto presidentinvaaleissa, toteaa Nordea artikkelissaan.
”Trumpin elvyttävän talouspolitiikan, jonka markkinat olettavat sisältävän sekä veronkevennyksiä että rakennusinvestointeja, nähtiin hyödyttävän Yhdysvaltain taloutta”, pankki toteaa.
Euroopassa osakemarkkinat ovat sen sijaan pysyneet tasaisina siitä huolimatta, että alueen ostopäällikköindeksien (PMI) hyvä kehitys on luonut uskoa talouden elpymiseen.
Syy USA:n ja Euroopan erilaiseen kurssikehitykseen selittyy Euroopan riskeillä. ”Erilaiset poliittiset riskit, kuten Italian kansanäänestys, luovat epävarmuutta markkinoille ja hillitsevät osakekurssien kehitystä”, Nordea toteaa.
Trumpin valinnan jälkeen myös valtionvelkojen korot ja dollarin valuuttakurssi ovat olleet nousussa. Dollarin valuuttakori-indeksi on noussut korkeimmalle tasolleen sitten vuoden 2013.
US Dollar Index up 12 out of the last 13 days to its highest level since … March 2003. $DXY $USD pic.twitter.com/m1odoxtfi6
— Charlie Bilello, CMT (@charliebilello) 23. marraskuuta 2016
Mikäli dollarin vahvistuminen jatkuu, voi siitä tulla riski osakemarkkinoiden kehitykselle, Nordea varoittaa. ”Muun muassa S&P 500-indeksin yritysten liikevaihdosta noin kolmannes tulee Yhdysvaltojen ulkopuolelta.”
Dollarin vahvistuminen antaa lisää tukea jo ennestään vahvalle Saksan taloudelle. Nordean mukaan dollarin vahvistuminen on kuitenkin tuottanut ongelmia pääomavirtojen liikkuessa Yhdysvaltoihin.” Maissa, joissa dollarimääräinen rahoitus on yleistä, dollarin vahvistuminen on lisännyt talouksien velkataakkaa.”
Mielenkiintoista viimeaikaisessa kehityksessä on USA:n ja Saksan pitkien valtionlainojen korkojen erkaantuminen toisistaan.
Odotukset Yhdysvaltojen keskuspankin ohjauskoron nostosta ja Trumpin elvyttävästä rahapolitiikasta ovat nostaneet korkotasoa rapakon takana. Euroalueella keskuspankki jatkaa velkakirjojen ostoa ja pitää täten korkojen nousun maltillisempana.
Draghi vs Trump. The ECB can shield European bonds from rising US yields, if it wants to. https://t.co/SQYgFIrSQh pic.twitter.com/HU6vSaR2DG
— Jan von Gerich (@JanVonGerich) 1. joulukuuta 2016
Tässä lisää aiheesta:
https://www.lahitapiola.fi/tietoa-lahitapiolasta/medialle/uutiset-ja-tiedotteet/uutiset-ja-tiedotteet/uutinen/1310389437001