Rahastotietoa

Jenkki-ETF:t ovat kuolleet – kauan eläköön Jenkki-ETF:t!

Julkisuudessa on esiintynyt sekaannusta siitä, mitkä PRIIPs tuotteet (Packaged Retail and Insurance-based Investment Products) kuten ETF:t katoavat vuodenvaihteessa Eurooppalaisten välittäjien tarjonnasta, kun MiFID II -direktiivi tulee voimaan.

Nykyisellä tulkinnalla kaikki pohjoisamerikkalaiset ETF:t, joille ei ole markkinointilupaa Euroopassa poistuvat tarjonnasta. Kyseisiä tuotteita voi myös jatkossa omistaa tai myydä, muttei ostaa.

Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi legendaarista SPDR® S&P 500® ETF (SPY) ei voi enää ostaa eurooppalaisen välittäjän kautta. Eurooppalaisen välittäjän kautta sen sijaan voi ostaa SPDR® S&P® 500 UCITS ETF:ää (SPY5). Kyseinen rahasto on käytännössä täysin samasijoitustuote kuin tuo edellinen sillä erotuksella, että sen rekisteröintimaa on Irlanti.

ETF:en (SPY ja SPY5) kotisivuja vertailemalla voi todeta, että kumpikin rahasto sijoittaa suoraan S&P 500 indeksin mukaisiin osakkeisiin, rahastot ovat molemmat dollarimääräisiä (vaikka kaupankäyntivaluutta esimerkiksi Saksan pörssissä onkin euro), ne maksavat osingot ulos ja kokonaiskulut ovat käytännössä samat ~0,09 bps. Ei siis ole yllättävää, että rahastojen tuottoluvut ovat samat (eriävät arvostushetket huomioiden).

Unionissa unionin tavalla

Koska Irlanti on osa Euroopan unionia, Irlantiin rekisteröityjä PRIIPs sijoitustuotteita voi vapaasti markkinoida ympäri EU:ta, kunhan niistä on olemassa vakiomuotoinen, kohdemaan kielelle käännetty avaintietoesite, eli ”Key Investor Information Document” (KIID). Suomessa hyväksyttävät kielet ovat Suomi tai Ruotsi(!).

Vuodenvaihteen jälkeen myös Pohjois-Amerikkaan rekisteröidyltä ETF:ltä ja muilta PRIIPs tuotteilta vaaditaan kohdemaan kielellä kirjoitettua avaintietoesitettä. Pohjoisamerikkalaiset rahastoyhtiöt eivät tästä innostu, ei vähiten siksi, että vastaavat, esimerkiksi Irlantiin rekisteröidyt sijoitustuotteet avaintietoesitteineen ovat useimmiten jo olemassa.

Siltä osin kun Pohjois-Amerikkaan rekisteröidyille sijoitustuotteille ei löydy Eurooppalaista vastinetta, voi aina ryhtyä asiakkaaksi paikallisella palveluntarjoajalla. Euroopan unionissa aletaan nyt joka tapauksessa vaatimaan kaikilta alueella markkinoiduilta ja jaetuilta sijoitustuotteilta samat, vakiomuotoiset tiedot.

Epäkohta?

Euroopan unionin sääntöjen mukaan sijoitustuotteelle pitää siis löytyä avaintietoesite samalla kielellä kuin millä sitä markkinoidaan. Kysymys kuitenkin kuuluu, suorittaako arvopaperivälittäjä markkinointia, kun se ylläpitää väylää Euroopan unionin ulkopuolisille sijoitustuotteille?

Yksi – tällä hetkellä voimassa oleva – tulkinta on se, että pääsyn järjestäminen rinnastetaan markkinoinniksi. Tämä on loogista ainakin jos mietitään vaihtoehtoa. Mikäli pääsyä ei rinnastettaisi markkinointiin, Eurooppalaiset toimijat voisivat ohittaa paikallisen säännöstön perustamalla sijoitustuotteita masinoivia tytäryhtiöitä maailmalle ja jaella sijoitustuotteitaan arvopaperivälittäjien kautta.

Tästä tulkinnasta keskusteltaneen vielä…

Kuukausisäästä rahastoihin ja ETF:iin
Kuukausisäästäminen on helppo tapa aloittaa säästäminen. Nordnetissä voit säästää rahastoihin alk. vain 15 € summilla, ja ainoana pankkina ETF:iin, alk. 50 € summilla. Ostokulut 0 €.

Kuukausisäästämällä hyödynnät korkoa korolle -vaikutusta, joka saa ajan myötä rahasi kasvamaan entistä nopeammin. Mitä aiemmin aloitat säästämisen, sitä pidempään korkoa korolle -vaikutus ehtii kasvattaa pääomaa. Säästämisessä ja sijoittamisessa aloittaminen onkin ajoittamista tärkeämpää.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös