Sijoitusjohtaja: Inflaation kiihtyminen vaikuttaa kaikkien sijoitusten tuottotasoihin

Yksi kuluvan vuoden keskeisimpiä kysymyksiä sijoittajille on, kuinka paljon inflaatio kiihtyy talouskasvun seurauksena.
tarjous raha ostotarjous euro talous tarjous raha ostotarjous euro talous

Alhainen inflaatio on ollut ekonomisteillekin mysteeri.

Yleensä inflaatio kiihtyy talouden elpyessä lähelle täystyöllisyyttä (kysyntäinflaatio) tai jos talouden likviditeetin määrä kasvaa. Yhdysvalloissa työttömyysaste on jo pitkään ollut alhaalla ja keskuspankki Fed on pumpannut kvantitatiivisella elvytyksellä likdiviteettiä talouteen, minkä pitäisi niin sanotun rahan kvantiteettiteorian mukaan saada inflaatio kiihtymään.

Yhdysvaltojen kuluttajahintaindeksi vuosimuutos oli joulukuussa hieman yli kaksi prosenttia. Vuositasolla tarkasteltuna inflaation kiihtymisestä ei ole mitään merkkejä.

Pohjainflaatio, josta on poistettu energian ja ruoan hintamuutokset, on madellut jo useita kuukausia alle 1,8 prosentin vuosikasvussa.

Inflaatiota siis on, mutta inflaation kiihtymisestä ei ole merkkejä.

Jättipankki Citigroupin mukaan joulukuun kuluttajahintaindeksin lukemat olivat kuitenkin niin vahvoja, että ne saattaa ennakoida inflaation nopeutumista laajemminkin.

Yksi merkki mahdollisesta inflaation kiihtymisestä saattaa olla kapasiteetin käyttöasteen nousu Yhdysvalloissa korkeimmalle tasolleen kolmeen vuoteen.

Keskuspankkien aggressiiviset toimet inflaation kiihdyttämiseksi on tähän asti ollut sijoittajille mannaa.

”Inflaation aikaansaamiseksi tehty poikkeuksellisen suuri keskuspankkien rahaelvytys on nostanut likvidien omaisuusluokkien arvostustasoja kaikilla pääomamarkkinoilla”, toteaa Mandatum Lifen allokaatioratkaisuista vastaava johtaja Carolus Reincke.

Reincken mukaan työvoiman runsas tarjonta on ollut pääargumentti rahaelvytyksen ylläpitämiselle USA:ssa.

”Se vaikuttaa myös elvytyksen alasajon ajoittumiseen nyt, kun työttömyysaste USA:ssa on laskenut selvästi alle viiden prosentin”, Reincke sanoo.

Reincken mukaan rahapolitiikka on kiristynyt USA:ssa hyvin maltillisesti siitä huolimatta, että talouskasvu itsessään jo perustelisi korkeampia korkoja.

Mikäli inflaatio syystä taikka toisesta kuitenkin kiihtyisi, olisi sillä vaikutuksia sijoittajien tuottoihin, Reincke varoittaa.

”Sijoittajalle inflaatio-odotusten ja elvytyksen alasajon silmällä pitäminen on tärkeää, koska se voi aiheuttaa paineita arvostustasoihin sekä osakkeissa että korkosijoituksissa. Silloin vaikutus sijoitussalkun odotettuun kokonaistuottoon on negatiivinen.”

Lisäksi osakkeissa nykyistä odotettua korkeampi inflaatio aiheuttaisi todennäköisesti sektorirotaation defensiivisistä sektoreista syklisiin sektoreihin, kuten pankki- ja vakuutusalaan. Tämä siksi, että sykliset sektorit tarjoavat paremman inflaatiosuojan.

Korkosijoittajan kannalta tilanne olisi osakesijoittajaa haastavampi.

Reincken mukaan korkosijoitukset eivät tarjoa hyvää suojaa inflaation kiihtyessä. Kiihtyvä inflaatio nostaisi korkotasoa mikä puolestaan laskisi korkosijoitusten markkina-arvoja.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
jalkapallo maali yllätys voitto tulos tuuletus sijoittaminen jalkapallo maali yllätys voitto tulos tuuletus sijoittaminen

Näissä osakkeissa saattaa muhia osinkoyllätys

Seuraava artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Erävoitto Suomen ajamalle linjalle - EU sallimassa puun energiakäytön