Talouden trendit

Erävoitto Suomen ajamalle linjalle – EU sallimassa puun energiakäytön

Euroopan parlamentti  hyväksyi metsäenergian hyödyntämisen uusiutuvana energiana.

Euroopan parlamentti hyväksyy runkopuun ja kantojen polton energiaksi. Turvetta sen sijaan ei luokitella uusiutuvaksi ja se ei siten ole tukikelpoista.

Euroopan parlamentin kannan mukaan liikenteen uusiutuvan energian osuuden kokonaistavoite vuonna 2030 tulee olla vähintään 12 prosenttia. Kehittyneiden biopolttoaineiden osuus tulee olla vähintään 3,6 prosenttia vuonna 2030.

Greenpeace ei ollut päätöksestä mielissään. Järjestön mukaan parlamentti vahvisti tukensa haitalliselle bioenergialle. ”Parlamentin ehdotus sallisi jäsenmaiden polttaa esimerkiksi kokonaisia puita osana uusiutuvaa energiantuotantoa”, järjestö syyttää Talouselämän mukaan.

Sen sijaan MTK on päätökseen tyytyväinen.

”Metsänomistajien kannalta on olennaista, että metsäteollisuuden investointien seurauksena vahvistunut kuitupuun kysyntä heijastuu myös siitä saatavaan hintaan, mikä puolestaan kannustaa metsänomistajia investoimaan metsien asianmukaiseen hoitoon myös tulevaisuudessa”, MTK toteaa tiedotteessaan.

Suomelle direktiivi on MTK:n mukaan erityisen merkittävä, koska puu eri muodoissaan on Suomen merkittävin energianlähde. Puulla katettiin 26 prosenttia energian kokonaiskulutuksesta vuonna 2016, ja yli 80 prosenttia suomalaisesta uusiutuvasta energiasta tulee puusta. Suomi on Euroopan maista bioenergiasta riippuvaisin.

Parlamentin linjaus ei kuitenkaan vielä ole lopullinen päätös asiassa. Uusiutuvan energian paketti etenee vielä komission, neuvoston ja parlamentin yhteiseen käsittelyyn.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös