Palkansaajien reaaliansioiden kasvu on ollut 2010-luvulla selvästi hitaampaa kuin edellisellä vuosikymmenellä.
Palkansaajien reaaliansioiden kasvu on ollut 2010-luvulla selvästi hitaampaa kuin edellisellä vuosikymmenellä.
Nyt reaaliansioissa on kuitenkin havaittavissa orastavaa kasvua, sillä reaaliansiot nousivat huhti-kesäkuussa 0,8 prosenttia edellisen vuoden toiseen neljännekseen verrattuna, kertoo Tilastokeskus. Ansiotason nousu oli nopeampaa kuin kuluttajahintojen nousu.
Palkansaajien nimellisansiot nousivat Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuoden 2018 huhti–kesäkuussa 1,8 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
Reaaliansioiden kehitys on 2010-luvulla ollut maltillista. Kertaakaan tällä vuosikymmenellä reaaliansiot eivät ole nousseet yli kahta prosenttia. Nimellisansioiden kasvu on hidastunut vuodesta 2008 lähtien. Nyt nimellisansiotkin ovat kääntyneet nousuun.
Viime vuosikymmellä reaaliansiot nousivat kovimmillaan jopa yli neljän prosenttia vuodessa.
Kilpailukykysopimuksen vaikutukset näkyvät ansiokehityksessä.
Työmarkkinajärjestöt sopivat hallituksen aloitteesta kesällä 2016 kilpailukykysopimuksen (kiky), jolla pyrittiin parantamaan suomalaisten yritysten kilpailukykyä ja luomaan uusia työpaikkoja. Kilpailukykysopimuksessa työmarkkinajärjestöt sopivat muun muassa julkisen sektorin lomarahojen leikkauksesta, vuosittaisen työajan pidennyksestä sekä työ- ja virkaehtosopimusten voimassaolon jatkamisesta.
Tilastokeskuksen mukaan Kiky-sopimuksen lomarahaleikkaus näkyy valtiolla ja kuntasektorilla, joissa molemmissa ansiotasoindeksi laski vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä ja ansiokehitys oli negatiivista vuonna 2017.
S-pankin ja FIM:n pääekonomisti Timo Hirvonen kommentoi reaalitulojen kehitystä Twitterissä.
Palkansaajien reaaliansiot olivat plussalla palkankorotusten ja matalan inflaation johdosta toisella neljänneksellä. Hyvä työllisyyskehitys, palkankorotukset ja kotitalouksien vahva luottamus tukevat yksityistä kulutusta ja koko talouden aktiviteettia. pic.twitter.com/51PFT9djUW
— Timo Hirvonen (@HirvonenTimo) 28. elokuuta 2018
