Keskuspankki arvioi tulevaa talouskehitystä, korkotasoa sekä rahapolitiikkaa.
Fedin avomarkkinakomitean kokous järjestetään tiistaina ja keskiviikkona 9.-10. kesäkuuta. Avomarkkinakomitean tehtävänä on ensisijaisesti vastata Fedin markkinoilla tapahtuvista operaatioista. Komitealla on 12 jäsentä, joista seitsemän toimii myös Fedin hallintoneuvoston jäsenenä. Lisäksi avomarkkinakomiteaan kuuluu New Yorkin keskuspankin pääjohtaja sekä neljä muuta alueellisen keskuspankin pääjohtajaa.
Nomuran ekonomisti Lewis Alexander ei odota avomarkkinakomitean tekevän uusia toimia Fedin rahapolitiikkaan, vaan arvioi sen keskittyvän edelleen lainapaperien osto-ohjelmaan. Näin ollen sijoittajien kannalta kiinnostavaa on komitean pitkän aikavälin ohjeistus arvopaperien osto-ohjelman kestosta, josta saatetaan saada tarkempaa tietoa jo kuluvalla viikolla.
Avomarkkinakomitean ohjeistus ohjauskoron tavoitetasolle pysyy todennäköisesti huhtikuun kokouksen tavoitetasolla eli 0-0,25 prosentissa. Sitä vastoin kuluvalla viikolla saadaan ensimmäistä kertaa sitten viime joulukuun Fedin ”dot plotit”, jotka ovat visuaalisesti esitettäviä arvioita ohjauskoron tulevasta kehityksestä. Arvioon ohjauskoron kehityksestä vaikuttaa erityisesti inflaatio-odotukset. Ekonomistien mediaaniennusteen mukaan ohjauskorkoa nostetaan nykyiseltä tasolta vasta vuoden 2022 loppupuolella.
Viime aikoina on spekuloitu, että Fed saattaisi jatkossa kontrolloida korkokäyrän muotoa. Korkokäyrän kontrolloimisen tavoitteena saattaisi olla lyhyiden korkojen pitäminen tietyllä tasolla, mikä tukisi erityisesti finanssisektorin yrityksiä.
Korkokäyrän kontrollointi on tullut tutuksi muun muassa Japanin keskuspankille, kun se ilmoitti vuonna 2016 pitävänsä Japanin 10 vuoden valtiolainojen tuottotason lähellä nollaa. Australian keskuspankki sitä vastoin ilmoitti tänä keväänä 0,25 prosentin tuottotavoitteen maan kolmen vuoden valtionlainoille.
Amerikkalaisen Wells Fargon mukaan Fed ei kuitenkaan todennäköisesti puutu korkokäyrän muotoon kesäkuun aikana, vaan antaa nykyisten elvytystoimien vaikuttaa ennen uusien käyttöönottoa.