Kilpailu pelialan osaajista on maailmalla kovaa. Suomi tarvitsee kansainvälisiä osaajia paikkaamaan työvoimapulaa ja kasvattamaan kilpailukykyä.
Suomen taloudellisen menestymisen kulmakivi on osaaminen. Kuitenkin paheneva osaajapula uhkaa jo koko Suomen kilpailukykyä.
Vuonna 2020 tehdyn selvityksen mukaan suomalaisyrityksistä 60 prosenttia kertoo rekrytoidessaan törmänneensä siihen, että huippuosaajia on vaikea löytää, kun EU-maiden keskiarvo on 52 prosenttia, kertoo ICT-osaajien välittämiseen keskittyvä Allies digital.
Suomi ei ole houkuttelevimpia maita kansainvälisille huippuosaajille. Työvoiman liikkuvuutta selvittänyt tutkimus Decoding Global Talent 2018 paljasti karun totuuden: Suomi ja muut Pohjoismaat eivät mahdu toivemaiden kärkijoukkoon.
Houkuttelevimpia maita ovat Yhdysvallat, Saksa, Kanada, Yhdistynyt kuningaskunta ja Australia.
Kauppakamarin mukaan kansainvälinen kilpailu osaajista on koventunut, ja jokainen kehittynyt maa kehittää vetovoimaansa määrätietoisesti. Samalla osaajien kuitenkin muuttohalut ovat globaalisti vähentyneet esimerkiksi juuri kotimaan vetovoiman parannuttua. Muuttohalujen laskuun vaikuttaa kauppakamarin mukaan myös digitalisaatio, joka mahdollistaa aiempaa paremmin työskentelyn ilman maantieteellisiä rajoitteita.
Business Finland on yhteistyökumppaneidensa kanssa käynnistänyt Fast Track -kampanjan, jossa ICT- ja pelialan erityisosaajia houkutellaan Suomeen Yhdysvalloista. Kokeilussa tarjotaan valituille erityisosaajille maahanmuuton lupaprosesseihin pikakaistaa, jossa oleskelulupahakemukselle luvataan päätös kahden viikon sisällä.
Fast Track -kampanjassa on mukana noin kaksikymmentä suomalaista ICT- ja pelialan yritystä, ja lähes 50 avointa työpaikkaa.
Suomeen haetaan muun muassa ohjelmistokehittäjiä, käyttöliittymäsuunnittelijoita, data-analyytikkoja sekä mobiilipelien kehittämisen parissa työskenteleviä. Business Finland yhteistyökumppaneineen tarjoaa Fast Track -kampanjaan valituille yrityksille rekrytointiavun lisäksi nopeutettuamaahanmuuton lupaprosessia sekä apua kansainvälisten työntekijöiden asettautumispalveluihin.
Fast Track -kampanjassa teknologian ja pelialan supermaaksi kutsuttuun Suomeen houkutellaan Yhdysvalloista ICT- ja pelialan erityisosaajia Suomen perinteisillä vahvuuksilla. Näitä ovat tasa-arvoinen yhteiskunta, turvallisuus ja puhdas luonto.
Myös työn ja vapaa-ajan tasapaino sekä suomalainen innovatiivinen työkulttuuri ovat kampanjassa vahvoja houkuttimia.
”Autamme yrityksiä löytämään parhaat osaajat Yhdysvalloista paikallisen rekrytointikumppanin kanssa ja promoamme Suomea hyvänä paikkana elää ja työskennellä. Hyödynnämme myös verkostojamme monipuolisesti, sillä usein henkilökohtainen vinkkaus saattaa olla se kaikkein tehokkain”, Business Finlandin Talent Attraction Manager Katri Raevuori kertoo.
Raevuoren mukaan monet huippuosaajat Yhdysvalloissa arvostavat laadukasta elämää sekä tasa-arvoisia mahdollisuuksia edetä urallaan.
Suomen työmarkkinoilla on tällä hetkellä suuri kysyntä erityisosaamiselle useilla toimialoilla. Business Finlandin mukaan osaajien saatavuuden puute voi hidastaa yrityksen kasvua ja heijastuu koko Suomen kilpailukykyyn.
Yksi kampanjassa mukana olevista yrityksistä on peliyhtiö Playsome.
”Kilpailu pelialan huippuosaajista on todella kovaa tällä hetkellä. Meillä Playsomella on tarve juuri tietyn laiselle osaamiselle ja rima on erittäin korkealla. Tämän vuoksi verkot on heitettävä mahdollisimman leveälle, että oikeat ihmiset löytyvät. Ulkomaisten osaajien saaminen Suomeen on aikaa ja rahaa vaativaa puuhaa, joten Fast Track kampanjan tarjoama vetoapu tähän on erittäin tervetullutta”, Playsomen toimitusjohtaja Timo Palonen kertoo.
Fast Track -kampanja toteutetaan yhteistyössä Team Finland-verkoston, Suomen pääkonsulaatin Los Angelesissa, ELY-keskuksen ja Neogames:in kanssa. Koronatilanteen rajoitukset USA:ssa voivat vaikuttaa kampanjan etenemiseen. Vastaava kampanja toteutetaan myöhemmin myös Intiassa.