Nokialta osattiin odottaa oikeansuuntaista tuloskehitystä toisella vuosineljänneksellä viimeistään jo siinä vaiheessa, kun yhtiö heinäkuun 13. päivänä päivitti näkymiään vuoden 2021 taloudellisesta ohjeistuksestaan. Liiketoiminnan vahva kehitys jatkui toisella vuosineljänneksellä parantaen näkymiä koko vuoden osalta, Nokia kertoi.
Jo yhtiön ensimmäisen vuosineljänneksen tulosraportti tarjosi järisyttävän positiivisen yllätyksen, kun sen oikaistu liikevoitto tammi-maaliskuussa nousi lähes viisinkertaiseksi vertailukaudesta. Oikaistu liikevoitto oli peräti 551 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten oli 116 miljoonaa. Analyytikot odottivat keskimäärin vain 131 miljoonan euron oikaistua liikevoittoa.
Usko Nokian voimalliseen tuloskäänteeseen sai torstaina vahvistusta toisen vuosineljänneksen tulosraportista.
Vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi roimasti
Nokian liikevaihto nousi huhti-kesäkuussa 5,3 miljardiin euroon, kun vertailukaudella se oli 5,1 miljardia. Ilman valuuttakurssimuutosten vaikutuksia liikevaihto kasvoi yhdeksän prosenttia. Myynnin kasvu ylitti analyytikoiden vajaan 5,2 miljardin euron konsensusodotuksen.
Yhtiön vertailukelpoinen liikevoitto nousi viime vuoden 423 miljoonasta eurosta peräti 682 miljoonaan euroon, mikä ylitti selvästi analyytikoiden 408 miljoonan euron odotuksen.
Nokia kertoo edistyneensä kolmivaiheisen strategiansa toimeenpanossa hyvin. Matkapuhelinverkot-liiketoimintaryhmän merkittävä, markkinoiden johtavia ominaisuuksia sisältävä tuotejulkistus vahvistaa yhtiön kilpailukykyä. Verkkoinfrastruktuuriliiketoimintaryhmässä markkinaosuus kasvoi edelleen ensimmäisellä vuosipuoliskolla.
Uuden toimintamallin ansiosta koko organisaatiossa on selkeät tulosvastuut ja vahva kustannusten hallinta, Nokia hehkuttaa.
Toimitusjohtaja Pekka Lundmark kertoo, että Nokian toisen vuosineljänneksen liikevoittoprosentti kehittyi hyvin, vaikka jätettäisiin huomioimatta Matkapuhelinverkotliiketoimintaryhmän tulosta parantanut kertaluonteinen ohjelmistokauppa.
”Uuden toimintamallimme hyödyt alkavat nyt näkyä, mikä auttoi meitä vahvan taloudellisen tuloksen saavuttamisessa”, Lundmark toteaa.
Kehitystä kaikissa liiketoimintaryhmissä
Toimitusjohtajan mukaan vuosineljänneksen kohokohta oli Matkapuhelinverkotliiketoimintaryhmän uusien AirScale-kantataajuus- ja -radiotuotteiden lanseeraus.
”Uudet AirScale-portfolion 32TRX Massive MIMO -aktiiviantennit ovat markkinoiden kevyimmät ja portfolion kantataajuusyksiköt vähentävät energiankulutusta jopa 75 % pienentäen ympäristöjalanjälkeämme.”
Verkkoinfrastruktuuri-liiketoimintaryhmä jatkoi kaksinumeroista kasvuaan ja vuoden toiselle puoliskolle suunnitellut tuotelanseeraukset vahvistavat entisestään Nokian kykyä erottautua markkinoilla, Lundmark kertoo.
Pilvi- ja verkkopalvelut -liiketoimintaryhmän tuote- ja palveluvalikoiman uudistaminen etenee Lundmarkin mukaan hyvin, ja Teknologia-liiketoimintaryhmä jatkoi laajentumista solmimalla lisenssisopimukset Daimlerin sekä toisen autovalmistajan kanssa.
Vahvan alkuvuotemme ansiosta Nokia nostaa koko vuoden taloudellista ohjeistusta.
Nokia odottaa nyt koko vuoden 2021 vertailukelpoisen liikevoittoprosentin olevan 10–12 prosenttia aiemman 7–10 prosentin sijaan.
”Kuten olemme kuitenkin aiemmin todenneet, odotamme vuoden toiselle puoliskolle tiettyjä haasteita liittyen erityisesti markkinaosuuden supistumiseen ja hintaeroosioon Pohjois-Amerikassa. Tästä syystä arvioimme edelleen, että meille tyypillinen vuosineljännesten tulosten kausivaihtelu on aiempaa vähäisempää tänä vuonna”, Lundmark toteaa.