Käänneyhtiöt

Volvo Group saa pankilta ostosuosituksen – osakkeen arvostus ”lähellä ennätysalhaisia tasoja”

Volvo Groupin hankinnan haasteet ovat pidätelleet osakkeen kurssinousua. Osake on vajonnut arvostustasoltaan lähes ennätyksellisen alas.

Volvon osake on ollut Tukholman pörssissä laskusuunnassa maaliskuusta alkaen. Osake kävi korkeimmillaan lähes 240 kruunussa, mutta on vajonnut sen jälkeen 193 kruunuun. Volvo Group on ruotsalainen kuorma- ja linja-autojen, maanrakennuskoneiden ja merimoottoreiden valmistaja.

Yhtiö kertoi maaliskuussa, että globaali pula puolijohteista aiheuttaa sille tuotannon seisokkipäiviä toisella vuosineljänneksellä ja sillä on negatiivinen vaikutus yhtiön tuottoihin ja kassavirtaan.

Volvon hankinnan haasteet ovat pysyneet myös kolmannen vuosineljänneksen aikana vaikeina, arvioi Danske Bankin analyytikko Björn Enarson pankin aamukatsauksessa.

Vaikka parannuksesta on merkkejä, tie edessä tulee todennäköisesti pysymään töyssyisenä, Enarson arvioi. Analyytikolla riittää silti uskoa yhtiöön.

”Volvo on kuitenkin tähän asti suoriutunut tilanteesta hyvin ja odotamme tämän jatkuvan.”

Analyytikon mukaan Volvo on jo tehnyt toimenpiteitä toisella vuosineljänneksellä varmistaakseen sujuvamman kehityksen kolmannella vuosineljänneksellä.

”Tärkein kysymys on edelleen, kykeneekö Volvo lisäämään tuotantoaan vahvasti Q4:llä. Olemme laskeneet hieman Q4-volyymiodotuksiamme heijastamaan kohonnutta riskiä. Volvo ei ole vielä selvillä vesillä, mutta yleisesti ottaen uskomme odotusten olevan siellä, missä niiden kuuluukin”, Enarson uskoo.

Paremmat tuotantovolyymit eivät todennäköisesti kuitenkaan kompensoi odotetusta tuotannon lisäyksestä aiheutuvia korkeampia henkilöstökustannuksia. Sillä on vaikutusta kannattavuuteen lyhyellä aikavälillä, analyytikko arvioi.

Volvon osakkeen arvostus on lähellä ennätysalhaisia tasoja, mahdollisesti heijastaen jatkunutta hankinnan vastatuulta. Lisäksi osake on kaikkien aikojen alhaisimmalla tasolla verrattuna koko Volvon sektoriin nähden, Enarson toteaa.

Tämän hetken konsensuksen mukaisella vuoden 2021 tulosennusteella Volvon P/E-kerroin on 12x ja EV/EBITDA-kerroin 5,9x. Yhtiö yltää tulosennusteilla tänä vuonna korkeaan, 23 prosentin oman pääoman tuottoon.

Vuonna 1927 perustettu yhtiö on listattu pörssiin ja työllistää yli 100 000 henkeä. Volvo Groupin pääkonttori on Göteborgissa Ruotsissa. Yhtiöllä on tuotantolaitoksia 19 maassa eri puolilla maailmaa, ja se myy tuotteitaan yli 190 maassa. Volvo Group yksi maailman johtavista kuorma-autojen, linja-autojen, maanrakennuskoneiden sekä meri- ja teollisuusmoottoreiden tuottajista.

Ford Motor Company hankki Volvon henkilöautovalmistuksen omistukseensa vuonna 1999 ja myi sen vuonna 2010 kiinalaiselle Zhejiang Geelylle. Yhtiö alkoi vuosituhannen vaihteessa laajentua lukuisin yritysostoin. 

Volvon heinä-syyskuun tulosraportti julkaistaan 21.10.

Lue myös tämä: Dovre Group on vahvassa vireessä

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös