Yritysuutiset

Taalerin sijoituskohde Joensuu Biocoal Oy rakentaa Joensuuhun bioteollisuuslaitoksen

Taalerin suunnitelmissa on tulevaisuudessa rakentaa useampia bioteollisuuslaitoksia.

Taalerin sijoituskohde Joensuu Biocoal Oy rakentaa Joensuuhun torrefioitua biomassaa valmistavan bioteollisuuslaitoksen.

Pääomarahastoyhtiö Taalerin hallitus on tehnyt asiasta investointipäätöksen. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on myöntänyt hankkeelle 3,4 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston tukea ja Ilmastorahasto on myöntänyt hankkeelle 5,0 miljoonan euron pääomalainan.

Hankkeeseen on sijoittanut myös joukko kotimaisia perheomisteisia sijoitusyhtiöitä. Investoinnin arvo on noin 20 miljoonaa euroa.

Torrefioitu biomassa korvaa kivihiilen käyttöä esimerkiksi sementti- ja terästeollisuudessa. Sitä voidaan käyttää myös maanparannuksessa ja vesienkäsittelyssä.

Bioteollisuuslaitosta aletaan rakentaa keväällä 2022, ja sen arvioidaan käynnistyvän vuoden 2023 puolivälissä. Laitoksen suunniteltu kokonaistuotanto on noin 60 000 tonnia torrefioitua biomassaa vuodessa.

Tehdas käyttää raaka-aineena metsäteollisuuden ja metsänhoidon sivuvirtoja, ja se käyttää vuosittain noin 250 000 kuutiometriä biomassaa, lähinnä puunkuorta ja ensiharvennusrankaa.

Bioteollisuuslaitos rakennetaan Savon Voiman Iiksenvaaran sähkö- ja lämpövoimalaitoksen tontille. Savon Voima vuokraa biolaitokselle tontin lisäksi tiettyjä laitteita ja tuottaa sille palveluita.

Laitoksen ympärille on tarkoitus rakentaa yhteistyöryhmä, jossa ovat mukana muun muassa Luonnonvarakeskus Luke, Itä-Suomen yliopisto, Karelia ammattikorkeakoulu sekä Business Joensuu. Ryhmän tavoitteena on tehdä tuotekehitystä ja jalostaa uusia käyttökohteita torrefioidulle biomassalle ja biohiilelle.

Taaleri suunnittelee rakentavansa tulevaisuudessa useampia bioteollisuuslaitoksia. Yhtiö lanseerasi joulukuussa Euroopan ensimmäisen bioteollisuushankkeisiin keskittyvän pääomarahaston. Lisäksi Taaleri on muun muassa sijoittanut Haminaan rakennettavaan biojalostamoon.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös