Kirkkonummelle valmistuva tehdas mahdollistaa kiertotalouteen pohjautuvan tehokkaan proteiinin tuotannon.
Pääomarahastoyhtiö Taalerin johto on osin uudistunut. Tammi-maaliskuussa 2024 erityisesti vakuutusyhtiö Garantian kehitys oli vahvaa.
Pääomarahastoyhtiö Taalerin puolusti tulostaan sijoitustuotoilla vuonna 2023. Johto kertoi alkaneen vuoden tavoitteista.
Pörssiyhtiö Taaleri tähtää huomattavaan hallinnoitavien varojen kasvuun useissa liiketoiminnoissa. Yhtiö kehittyy Peter Ramsayn kaudella jatkuvasti.
Kaupallinen yhteistyö: Taaleri. SalkunRakentajan podcastissa keskustellaan pörssiyhtiö Taalerista sijoituskohteena.
Pörssiyhtiö Taaleri oli vielä pari vuotta sitten merkittävä varainhoitaja Suomessa. Yhtiö myi liiketoiminnan Aktialle keväällä 2021. Tänään Taaleri hoitaa laajaa pääomasijoitusten portfoliota...
Taalerin taseen liiketoiminnoissa on arvoa, joiden yhteisarvo on yhtiön markkina-arvoa suurempi.
Aktia on vakiinnuttanut paikkansa pankkialan sijoituskohteena ja osinkopaperina - tavallaan Pohjola Pankin tilalla, joka on poistunut pörssistä.
Taalerin suunnitelmissa on tulevaisuudessa rakentaa useampia bioteollisuuslaitoksia.
Kahden sijoituspalveluyhtiön osinkotuotot saattavat nousta poikkeuksellisen korkeiksi ensi keväänä, arvioivat Inderesin analyytikot.
Taaleri antaa positiivisen tulosvaroituksen ja alustavan arvion tilikauden 2021 liikevaihdosta ja liikevoitosta.
Taaleri Kapitaali Oy on saanut Hyväksytty Neuvonantaja -statuksen Nasdaq First North -markkinapaikalla.
Arvosijoittamisen uranuurtajan Taalerin rahastot tulevat Nordnetin 230 000 asiakkaan saataville.
Evli aloittaa varainhoitoyhtiö Taalerin seurannan ostossuosituksella.
Taalerin salkunhoitaja Mika Heikkilä pohtii arvo- ja kasvusijoittamisen eroja.
Arvoyhtiöt kestävät paremmin osakemarkkinoiden romahduksessa, toteaa Taalerin salkunhoitaja Mika Heikkinen.
Taalerin sijoitustoimintojen johtaja Samu Lang uskoo vielä osakemarkkinoihin – varsinkin eurooppalaisiin osakkeisiin.
Varainhoito- ja rahoituspalveluja tarjoavalla Taalerilla on erinomaiset edellytykset jatkaa voimakasta tuloskasvuaan lähivuosina, arvioi analyysitalo Inderes.
Talousdata Yhdysvalloista jatkoi hieman pehmeänä, arvioi Taalerin markkina-analyytikko.
Kommentit